Ensimmäinen kuvaelma.
Poikien kouluhuone.
Lomahetki, maisterin poissa ollessa. Pojat meluavat. Seger ja Kronfelt vetävät sormikoukkua. Boström ja Anckarström lukevat ääneen Euklideesta läksyänsä. Friman lukee jotakin kirjaa, huomaamatta mitään muuta, ja Forsberg lukee hänen takaansa samaa kirjaa kovalla äänellä.
Forsberg (lukien). ”Sitte urhollinen Rinaldo Rinaldini meni Apenniini-vuorille, kutsui kokoon väkensä ja sanoi heille”... Oletteko hiljaa, pojat!
Boström. Lukekaammepas läksyämme.
Anckarström. Varo sormiasi, Josef. Muistatko, mitä maisteri lupasi, jos emme nyt osaa viidettä...
Forsberg. Minä todistan Euklideesta sinulle, että sinä olet pelkuri raukka. Kuule nyt! Sitte sanoi Rinaldo Rinaldini... (Pojat meluavat.) Oletteko hiljaa!
Friman. Mene tiehesi. Anna minun lukea.
Forsberg. Näin se sanoi, se urhollinen Rinaldo: Pojat, sanoi hän, meitä maailma vainoaa, meidän täytyy vihata ihmisiä. Ruvetkaamme rosvoiksi!
Kronfelt ja Seger. Oikein sanottu, ihan oikein!
Forsberg (lukien). Mutta, sanoi Rinaldo, älkäämme ruvetko sellaisiksi rosvoiksi, jotka ryöstävät köyhiltä, ja tappavat viattomia. Se on halpamaista...
Kronfelt, Seger ja Boström. Niin, se olisi halpamaista. Mutta kuinka sitte kävi? Mitä hän vielä sanoi?
Forsberg (lukien edelleen). Ei, sanoi Rinaldo, me emme saa ryöstää muilta kuin rikkailta, jotka ovat anastaneet rikkautensa köyhiltä. Ja sitte me annamme saaliistamme osan köyhille. Sillä tavalla me jälleen tasoittelemme kaikki oikein maailmassa.
Kaikki pojat paitsi Friman. Sepä oli hyvin sanottu. Olipa se kelpo mies. Mitenkä sitte kävi?
Forsberg. No, hän sitte rupesi rosvoksi... Pojat (kuten äsken). No, se oli hyvä.
Forsberg (Frimanille). Annas tänne kirja ja anna minun lukea. Sinä olet aina tuollainen jöröjukka, istut ja mietit vain yksinäsi. Mitä sinä mietit?
Friman. Minä aion ruveta rosvoksi.
Forsberg (halveksivasti). Sinäkö! Kyllä kai.
Friman (ottaa häntä kiinni nutun kauluksesta). Nauratko sinä minua?
Kronfelt. Heitä jo, Robert. Eihän hän kuitenkaan ole muuta kuin paikattu lapanen sinun käsissäsi. Tietäähän koko koulu, että sinä olet väkevin meistä kaikista.
Friman (pudistelee Forsbergia). Vai niin, tekeekö mielesi vielä nauramaan?
Forsberg. Anna minun olla. Nauroinko minä sinua?
Friman. Sinä nauroit, ja sen tähden minä työnnän sinut penkin alle. (Kaataa hänet. Kaikki pojat Kokoutuvat ympärille. Samassa tulee maisteri.)
Bas. Mitä nyt, veitikat? Mitä te tuolla lailla meluatte koulussa! Käykää paikoillenne. Friman, tule tänne. Löitkö sinä Forsbergia?
Friman. Hän nauroi minua ja minä kaadoin hänet maahan.
Bas. Forsberg! Ärsytitkö sinä Frimania lyömään itseäsi?
Forsberg (itkien). Hyvä maisteri, viaton minä olen, ihan viaton, en minä tehnyt mitään.
Bas (nipistää häntä korvasta). Niin, niin, kyllä minä sinut tunnen... Aina sinä olet viaton... Menkää paikoillenne. Olkaa toiste tappelematta koulussa. Tällä kertaa jääköön nyt sikseen. Ottakaas liitu käsille. Etteköhän nyt jo ole saaneet Euklidesta päähänne. Koko viikon on mennyt kaikki päin mäntyyn, eikä se kelpaa. Minä en suvaitse laiskistelemista. Anckarström, miten kuuluu viides väitelmä? (Anckarström lukea änkyttää ulkoa.) Piirusta se, Boström. (Boström piirustaa vallan nurin päin.) Se on väärin. Näin se on. (Piirustaa itse.) Todista, Forsberg.
Forsberg (tavoitellen sanoja). Koska sivu AB on yhtä suuri kuin sivu BA ... ja sivu BA on yhtä suuri kuin AB...
Bas. Mitä tyhmyyksiä se on! Kronfelt!
Kronfelt (tavoitellen hänkin). Koska kulma ABC, ja kulma ABC on yhtä suuri...
Bas. ...kuin ABC? Et sinä näy päässeen sen pitemmälle mittaustieteessäsi. Seger!
Seger (yhtä tavoitellen). Koska ABC on yhtäkylkinen kolmio, ja kaikki sivut yhtäkylkisessä kolmiossa ovat yhtä suuret...
Bas. Vai niin. Kyllä sinä itse olet yhtäkylkinen kolmio, ja samanlaisia te näytte olevan kaikki tyyni. Todista, Friman! Sinä olet aina ennen ollut sukkela poika, vaikka nyt viime aikoina olet saanut kaikenlaisia hullutuksia päähäsi.
Friman. Minä en osaa läksyä.
Bas. Mitä uskallat..? Oletko sairas?
Friman. En. Minä en osaa läksyä, enkä huoli valehdella osaavani.
Bas. No, olkoonpa sinussa muuten mitä vikoja hyvänsä, niin et ainakaan valehtele, sen minä tiedän. Mutta läksysi sinun pitää osata. Sinä olet luokan ensimmäinen, sinä kaikkein vähimmin saat laiskutella.
Friman. Minä lupaan maanantaiksi lukea kaksinkertaisen läksyn ja osata kuin vettä.
Bas. Ei, hyvä herra, ei käy tinkiä läksyjänsä. Sensori ... tuo vitsat! (Forsberg tuo vitsakimpun ja näyttää maisterin seljän takaa Frimanille pitkää nenää.) Sano nyt heti, mitä olet tehnyt koko aamupäivän.
Friman. Lukenut minä olen ... mutta en läksyäni. (Ojentaa kätensä lyötäväksi.)
Bas (panee pois vitsat). Sinusta tulee joko tavattoman hyvä mies, Friman, tai tavattoman suuri konna. Sinun itsesi se on valittava, ja suokoon Jumala, että valitsisit sen, joka parempi on. Tällä kertaa annan sinulle anteeksi suoran puheesi tähden. Käy istumaan ja lue maanantaiksi kaksi läksyä. Forsberg ... mikä se kirja oli, jonka pistit penkin taa?
Forsberg (viattoman tavalla). Se oli kielioppi, herra maisteri. (Lähettää kirjan kulkemaan kädestä käteen.)
Bas. Tuo tänne. Minä tahdon sen kirjan.
Forsberg (tavoitellen). Se ... se taisi pudota penkin alle. Joku lienee sen ottanut sieltä.
Bas (ankarasti). Tuokaa se tänne, sanon minä, olkoonpa se kellä hyvänsä. No? (Kaikki pojat, paitsi Friman, nousevat ja näyttävät tyhjiä käsiään. Kirja putoaa lattiaan Segerin polvilta.)
Bas (tuimasti). Tuokaa se tänne! Kyllä minä opetan teitä ilvehtimään koulussa.
Friman (ottaa kirjan ja vie maisterille). Herra maisteri, ei toisissa ole syytä. Minä se toin tämän kirjan kouluun ja siis minä yksin ansaitsen rangaistusta.
Bas (avaa kirjan). ”Rinaldo Rinaldini, kukistumaton, rosvojen päällikkö Apenniinein vuorilla.” – Pojat, mitä tämä on! Tämän tähden te siis olette koko viikon laimiin lyöneet läksyjänne – änkytelleet – vastanneet päin mäntyyn ja saaneet sormillenne, kaikki vain tuon vanhan kelvottoman ja tyhmän jutun tähden! Ennen minä olen saanut kunniaa kolmannesta luokasta; ei mikään muu luokka osannut niin hyvin. Nyt te tuotatte vain häpeää, sanon minä, ja mitenkähän vielä käyneekään kahden viikon päästä tutkinnossa? Laiskureja vetelyksiä teistä tulee; sitä ne romaanit opettavat. Ole vaiti, Friman; ei maksa vaivaa sinun ottaa syytä niskoillesi. Tänään on lauantai. Huomenna sunnuntaina iltapuolella on teidän kevätjuhlanne, jolloin koko koulu on lyömässä palloa Lukkarinmäellä.
Friman. Niin, lupasittehan...
Bas. Kyllä minä lupasin sinne teidätkin. Mutta kun tänään olette olleet sellaiset, ei siitä enää puhettakaan. Te ette pääse kevätjuhlaan, vaan sen sijaan koko kolmas luokka marssii tänne koululle arestiin.
Friman. Minä pyydän, herra maisteri, määrätkää minut yksinäni arestiin, koska minä yksin olen syyllinen.
Bas. Koko luokka arestiin. Saammepahan nähdä, eikö läksy sitte suju paremmin. (Menee.)
Kronfelt (kuin on vähä aikaa oltu hämmästyksissään vaiti). Täytyykö olla menemättä kevätjuhlaan! Seger. Jossa on koko koulu leikkimässä!
Anckarström. Ja kaikki tyttökoulun tytöt tulevat katsomaan meidän pallon lyöntiämme!
Boström. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja!
Kronfelt. Sen sijaan astua arestiin!
Seger. Koko koulu nauraa meille.
Anckarström. Neljäs luokka, joka niin ylvästelee, pääsee näyttämään meille pitkää nenää.
Boström. Kaikki tytöt pilkkaavat meitä.
Forsberg (innoissaan). Pojat! Meitä ihmiskunta vainoo! (Avaa kirjan ja lukee.) Ihmiset ovat meitä kohtaan olleet julmemmat kuin tiikerit. Haa, urholliset ritarit, meidän täytyy kostaa noille pedoille, jotka sanovat itseään ihmisiksi... Mitä minä sanon? Ihmisiäkö? Ei, pyövelejä he ovat, tyranneja ihmishaamussa! Meidän pitää mennä Apenniini-vuorille...
Kronfelt. Se on: Vasikkamäen kiviröykkiön luo, jonne on pari virstaa matkaa tai puoli kolmatta. Siellähän on kolo, jota sanotaan rosvoluolaksi.
Forsberg (samalla äänellä). Niin, urholliset ritarit, ihmiskunnan puolustajat, siellä me rupeamme.
Kaikki muut. Rosvoiksi! rosvoiksi!
Friman. Kello kolme iltapuolella.
Kaikki muut. Kello kolme, kello kolme.
(Esirippu putoaa.)
