Mustalais Daaran kehtolaulu.

Niin se nyt on sinulle käynyt, prinssi pienokainen. Myllyrengiksi sinä tulet ikipäiviksesi niin totta, kuin minä olen Mustalais Daara ja olen vihoissani isällesi, ankaralle kuningas Pakkaselle. Niin, kuka hänen käskikään ottamaan minulta tyttöäni, pikku Lumikkoani, ja kasvattamaan häntä kuninkaallisessa hovissaan ja tekemään häntä kristityksi ihmiseksi? Me mustalaiset emme sitä suvaitse, me ennemmin kuljeksimme ympäri maailmaa ja hiukan varastelemme. Sen tähden minäkin tein sitä tänä yönä, kuin pikku prinssi tuli maailmaan ja kuningatar Gunilla – Jumala häntä siunatkoon, olin vähällä sanoa – kuoli samassa. Koko linna oli liikkeellä, kaikki itkivät ja valittivat hyvän ruhtinattaren kuolemaa eikä kukaan huomannut, miten minä hiivin kuninkaalliseen lasten kammariin ja sieppasin prinssin kehdosta. Pitihän minun saada jotakin korvausta kaikkein suloisimmasta Lumikostani. Mutta enpä tohdi itse pitää prinssiä, sillä kuningas panee koko valtakuntansa liikkeelle, etsimään hänen ainoata poikaansa, joka saisi kerran periä hänen kruununsa. Johtuipa mulle mieleen, että Mylly Matti on hyväsydämminen kelpo mies, jota koko maailma voi narrata mihin hyvänsä, ja sen tähden aion minä jättää prinssin tänne hänen myllyynsä. (Katsoo koriin.) Mitä ihmettä! Tässähän on pikku poika jo ennestäänkin, ihan yhtä suuri ja vanha kuin minun pikku prinssini! No – sepä nyt oivallista! Nyt minä otan prinssin silkkikapalot ja kultakengät ja pistän hänet säkkiin myllärin pojan viereen, niin ei kukaan tiedä, kumpi on prinssi, kumpi myllärin poika. Mutta maltahan – paras on panna merkki, että toiste tunnen omani. Minä nipistän korvan lehteä... (lapsi huutaa). Hiljaa, hiljaa, lapsonen, huudatko kruunuasi? Kas niin – vasemmassa korvassa se on, pitää muistaa. (Laskee lapsen koriin.) Hyvästi nyt, prinssi parka; Mylly Matti tuossa tulee, säkki seljässä. Tule nyt, sinä prinssi, vain kunnon mylläriksi, niin ehkä tapaamme toisiamme, kuin kasvat suureksi, ja silloin sinä kiität minua, että saat oppia jotakin hyödyllistä tässä maailmassa. (Hiipii pois.)

(Aamu valkenee myllyssä. Mylly Matti tulee, säkki seljässä, ja katselee tullessaan ovessa ympärilleen.)

Matti. Huh – mitähän tässä livahti ohitseni ovessa? Jos se oli rotta, niin olipa se aika rotta, kaksijalkainen, suuri kuin hevonen... Hyi, Mylly Matti, pelkäätkö sinä rottaa, vaikka olet mylläri? Nehän ovat sinun omia kotieläimiäsi. Mylly ilman rottia on ihan kuin järvi ilman kaloja. Joutavia – täällä vain vähän kummittelee näin aamusella, ja (katselee oudostellen ympärilleen) olisipa vähän hauskaakin saada seuraa täällä yksin ollessa... Minähän aina olen niin iloinen ja rakastan seuraa.