Mylly Matin laulu.

Sävel: ”Mä olen Papageno, mä.”

(Heittää säkin lattialle.) Uh – miten se hyppii. Miksikähän oli niin raskas laulaa... Mutta nyt minä katsahdan, miten pikku poikasemme jaksaa, jonka Maija minulle lahjoitti eilisiltana myllyrengiksi. Pistä poika koriin ja pidä hänestä tarkkaa vaaria niin kauan, kuin minä vähän nukahdan, sanoi Maija minulle. Ole huoletta, sanoin minä; hän saa maata myllyssä ja oppia kunnon mylläriksi. (Kumartuu katsomaan koriin.) Ahah, oletko sinä siellä? Ei minua käy petellä. (Ottaa lapsen.) Taivahinen, miten pulska poika! Ja miten isänsä näköinen! Ihan minun nenäni. Niin, kyllä hänestä näkyy, että hän on syntynyt mylläriksi. (Toinen lapsi huutaa korissa.) Mitä nyt?... Oh, se oli vain hiiri; ihme, miten hiiret välistä osaavat vikistä ihan kuin pikku lapset. (Lapsi itkee uudestaan.) Ei, kyllä tuo ääni tuli korista. (Hän panee lapsen käsistään koriin ja ottaa toisen.) Tässä vielä yksi! No kas, tämä se onkin minun poikani, sillä on turpa jauhossa. Mutta kenen se on tuo toinen? Kuulepas veitikka, miten sinä olet vartioinut myllyä tänä yönä? (Ensimmäinen lapsi itkee korissa.) Mi-mitä nyt? Onko siellä niitä vieläkin. (Hän laskee lapsen pois ja ottaa sen, joka hänellä ensin oli.) Ei, tämä se oli minun poikani! Enkö minä tuntisi omaa vertani? (Toinen lapsi itkee korissa.) Mitä hullua? Onko siellä vielä yksi? Tämäpä jo on liikaa. (Laskee pois ensimmäisen lapsen.) Maija, Maija – täällä tulee poikia ihan satamalla! (Kaisa Muori tulee.)

Kaisa Muori. Mitä siinä huudat ja parut, että säikytät kuoliaaksi sairaan vaimosi! Pitäisi sinulla olla muutakin tekemistä, Mylly Matti, kuin on valtakunnan onni tai onnettomuus selvitettävänä.

Matti. Mitä minuun koskee valtakunnan onni tai onnettomuus, kun tässä on ainakin puoli kymmentä poikaa korissa! Ja kaikki ne ovat minun!

Kaisa. Häpeä, Matti, juoda itsesi humalaan näin aikaisin aamulla. Etkö tiedä, mitä on tapahtunut?

Matti. Kyllä minä sen tiedän varsin hyvin. Lähtiessäni tuomaan tuota ruissäkkiä panin minä ihan omatekoisen poikani tuohon koriin – yhden pojan, ymmärrätkö? – ja palatessani löydän siitä poikia koko pataljoonan.

Kaisa. Mitä nyt lörpöttelet, etkä anna lähimmäisellesi suun vuoroa, vaikka olen ihan pakahtua suurista uutisista? Etkö käsitä, että minä tulen juuri kaupungista ja minun pitää saada purkaa uutiseni, vaikka pitäisikin seisattaa koko mylly käymästä? Se on näes niin, että kuningas on saanut prinssin, joka syntyi eilisiltana.

Matti. Yhdenkö vain? No olipa tuossakin nyt jotakin minulle, joka olen saanut korin täyden.

Kaisa (tietävästi). Ei siinä vielä kylliksi ole...

Matti. Jo se minun mielestäni saisi riittää.

Kaisa. Ei siinä kaikki, että prinssi syntyi, vaan lisäksi vielä lempeä kuningatar Gunilla, jota ylhäiset ja alhaiset koko valtakunnassa siunaavat, hän kuoli viime yönä. (Itkeä nyyhkyttää.) Emme me koskaan enää saa sellaista kuningatarta.

Matti. Hohhoo, Jumala häntä siunatkoon, hyvä rouva se oli. Kuin minä viimeksi vein ryynejä hoviin, antoi hän minulle dukaatin ja sanoi minulle: sinä olet rehellinen mies, Matti, sanoi hän (nyyhkyttää), älä ole milläsikään, jos ihmiset nauravatkin sinua; parempi se on kuin jos Jumalan enkelit itkisivät sinua. – Ja toisen kerran hän sanoi minulle: kyllä minä pidän muistissa sinun lapsiasi. – Kiitoksia paljon, teidän armonne, sanoin minä, mutta minulla ei olekaan lapsia. Näetkös, silloin en tiennyt tulevan niitä koko kasaa yht’ aikaa.

Kaisa (pyyhkien silmiään esiliinansa nurkalla). Ei siinä kyllä...

Matti. Älä suututa minua, Kaisa Muori. Jo minulla on kylliksi sitä lajia. Tahdotko vielä tyrkyttää minulle useampia?

Kaisa. Ei siinä kyllä, sanon minä, että prinssi syntyi ja että kuningatar kuoli, vaan lisäksi vielä tapahtui ... ei, minua oikein värisyttää sitä sanoessa...

Matti. Puhu vain suusi puhtaaksi. Vai niin, onko kuningaskin käynyt kaiken maailman tietä? No, tottapa saamme toisen kuninkaan.

Kaisa. Ei, se on vieläkin pahempaa. Voitko ajatella, Matti, että, kuin hoitaja meni antamaan maitosarvea lapselle, oli prinssi poissa!

Matti. Oh, kaikkiansa!... Kuulehan, Kaisa, mistähän nyt yht’ äkkiä saisin puoli kymmentä maitosarvea?

Kaisa (puhuen yhtä vauhtia). Se oli selvä tosi, kehto tyhjänä, ja aika melu, etsiminen ja pauhaaminen, mutta ei kukaan löytänyt vähintäkään merkkiä; eräs kyökkipiika vain sanoi nähneensä viisitoista noitaa lentävän ulos savupiipusta.

Matti (miettivästi). Maltahan, kunnes vähän ajattelen! Kuninkaalta on yksi poika kateissa ja minulla on muutamia poikia liiaksi. Jospa nyt yksi minun pojistani onkin kuninkaan poika... Kyllä minulla on niitä antaa poiskin. Kaisa Muori, jos tahdot kokoella prinssejä korista, niin olkoon menneeksi.

Kaisa (samaa vauhtia, kuulematta Matin puhetta). Viisitoista tai kuusitoista, en minä sitä niin tarkkaan muista; mutta se on varma, että kuningas ihan kalpeni vihasta ja vannoi kuninkaallisen partansa kautta, että keltä hänen varastettu prinssinsä löydetään, hänet silvotaan, hirtetään, hukutetaan, poltetaan, ammutaan, hakataan kappaleiksi...

Matti (peljästyen). Ei, älähän, jo riittää... Olipa se melkein liian ankaraa. Entä jos mies onkin syytön!

Kaisa (samaa vauhtia) ...lävistetään, kärvennetään, teloitetaan, myrkytetään, räjäytetään ilmaan... Matti. Älä, älä!...

Kaisa (hengähtäen). Paitsi vielä muita hirveitä rangaistuksia. Niin, sinä olet onnellinen, sinä Matti, jolla on poikasi tallella. (Menee lähemmäksi koria.) Saako sitä nähdä sinun kelpo poikaasi? Eikö se makaa tuossa korissa?

Matti (säikähtäen asettuu korin eteen). Tässä korissako? Mitä nyt hulluttelet? Minäkö panisin lastani jauhokoriin!

Kaisa (koettaa kurkistaa koriin). Mutta minä ihan olin kuulevinani lapsen itkevän.

Matti. Sepä merkillistä, vai niin, luulitko kuulleesi itkua? No, meidän harmaa kissamme se on, sillä on poikia korissa. (Toinen lapsi itkee.)

Kaisa (mennen taas korin luo). Kuulehan – nyt huusi se taas! Mitä sinä äsken puhuit, että tänne on tullut useampia lapsia?

Matti (työntää häntä pois). Kaksosia ... kolme tai neljä kappaletta... Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Mutta nyt minun mielestäni sinun, Kaisa Muori, pitäisi joutua kylään ennen, kuin kukaan muu ehtii kertoa ne suuret uutiset.

Kaisa. Niin, totisesti sen sanoit ihan oikein,

Matti. Sano terveisiä Maijalle, hyvästi, hyvästi, kyllä pistäydyn katsomassa, milloin lähden liikkeelle. (Kiiruhtaa pois.)

Matti (yksin, pyyhkien hikeä otsastaan). Huh, – eipä ole paljo henkeä jäljellä. Annas muistuttelen: – hirtetään, silvotaan, hukutetaan, poltetaan ... ja se on ihan varmaan kuninkaan poika, jonka ne viisitoista noitaa ovat tuoneet minun vastuksikseni ... teloitetaan, lävistetään, räjäytetään ilmaan ... hah, johan ihan tunnen lentäväni!... Huh huh, en minä tohdi katsoa koriin ... enkä lukea, kuinka monta niitä on... Ja kuka niistä sitte on mylläri, kuka prinssi... Myrkytetään ja hakataan kappaleiksi! Ei, ei tätä enää jaksa kestää ... minun täytyy kertoa kaikki tyyni Maijalle. (Kiertää etäältä korin ohitse ulos.)

(Pilvi pimittää aurinkoa niin, että mylly taas tulee pimeänlaiseksi. Musta henki tulee esiin seinästä ja lähestyy koria ottamaan lapsia. Valkoinen enkeli tulee toiselta puolen ja estää häntä.)

Musta henki.

Miks, estelet? Mull’ eikö valta ois
Tok’ ottaa lapset kastamattomina?

Valkea henki.

On kirjoitettu: voi, ken pienoisista
Pahentaa yhden. Taivaan valtakuntaan
Kuuluvat lapset.

Musta.

Jakakaamme: sulle
Tuo toinen, mulle poika kuninkaan.
Mä kostan, hänen äitinsä Gunilla
Mua vahingoitti rukouksillansa.
Kas, senvuoks lähetin sen häijyn akan
Ryöväämään pojan isäns’ huoneesta.

Valkea.

Jumala sallinut on, että prinssi
Nyt kasvatetaan köyhyydessä, työssä.
Ja tulee kerran kansan auttajaks.

Musta.

Se ei käy päinsä, minä kiusaan hänet
Pahuuteen, syntiin.

Valkea.

Sitä kyllä teet,
Mut Herra Jumal’ on sua vahvempi,
Hän lähetti mun suojelemaan lasta.

Musta.

Sit’ et voi.

Valkea.

Musta henki, tiedä se,
Jumala antoi joka lapsellen
Enkelin, joka näkymättömänä
Alati hoitaa, suojelee ja turvaa
Pienoista lasta, päivin sekä öin.
Kuin laps on vaarassa ja kuin se lankee,
Niin ottaa enkel’ lapsen syliinsä,
Ett’ ei se loukkaudu. Milloin tulen
Tai veden vaara uhkaa, puhaltaa se
Taivaallisella hengellään pois liekit
Ja kantaa pienokaisen yli virran.
Kuin lapsi tekee syntiä, niin itkee
Tää enkel’ oikein sydämmellisesti,
Ja kyynelensä vuotaa lapsen poveen,
Herättää omantunnon nukkuvan.
Se ään’ on, jot’ ei kuule kenkään muu,
Vaan se tok’ aina kuiskaa: armahainen,
Sä puhdas, hyvä ollos! Jumalaa
Sä pelkää! Ällös tehkö syntiä!
Se ään’ on enkelin. Se onneton,
Ken ei sit’ ääntä kuule lapsuudessaan.
Mut onnellinen se, ken elinkauden
Viel’ enkel’äänen saman huomaitsee.

Musta.

Sit’ äänt’ en ole kuullut. Kuitenkin
Jos en ois se, mik’ olen, tahtoisin
Sinuna olla. Sano, ken sä oot?
Et enkel’joukoss’ ennen näkynyt.

Valkea.

Vait ollos. Äsken olin ihminen.
Jumalan armo valkovaatteet antoi,
Ja muut’ en voi kuin rukoella vainen
Puolesta kurjain olentoin maan päällä
Ja alla maan – ja sunkin puolestasi.

Musta.

En kauemmin mä siedä katsettas.
Mä pakenen. Mut taistella mun täytyy
Lapsesta tästä. Saahan nähdä, kumpi
Meist’ ottaa voiton. Jospa voitan mä,
Niin tahraan sinun valkosiipes synnin
Loalla. Mutta jos sä voiton saat,
Rukoile minut valkeaks kuin sä.

(Musta henki katoaa.)

Valkea. (ojentaa kätensä lapsen yli).

Hän viritelköön synnin pauloja!
Mä tahdon lapsi parkaa suojella!

(Ensimmäisen tapauksen loppu.)