|
o reima, riemukas,
Sä leikin kuningas.
Ja heloita kuin kukka,
Kuin vehmas nurmen nukka!
Oo suora, vapaa vaan,
Ja, niinkuin kuusi, vankka,
Jonk’ kotikorpes sankka
Luo pilviin nousemaan.
Ja silmin kirkkahin
Sa katso ihmisiin,
Kuin aurink’ ilmi kulkee
Ja mailmallen on julkee.
Ja tosi ollos niin,
Ett’ Herra katsastella
Hetkellä jokaisella
Voi sielus syvyyksiin.
Äl’ petä ystävää,
Vaan uskolliseks’ jää.
Jos veljeskin sun jättää.
Sä pysy järkkymättä!
Oo hyvä, armeljas;
Ilolla leipäs taita,
Ja ällös olko saita
Sä köyhää auttaissas.
Oo uljas! Voiton vie
Se yksin, jonka tie
Käy urhotyötä kohti,
Ken vaaran kestää tohtii
Ei oksall’ omenaa
Niin väiky ylähällä,
Ett’et sä pyrkimällä
Sitä vihdoin käsiis saa.
Kas kotkaa, riemuiten
Mi lensi ylhäällen;
Vaikk’ ilmajärven selkää
Se soutaa, ei se pelkää.
Vaan hänkin alussaan
Sun laillas oli hento,
Ja nyt sen huima lento
Ei mahdu maailmaan.
Vaan älä lentäissäs
Pois vaihda sydäntäs.
Oo kerskausta vailla
Ja nöyrä koivun lailla,
Mi kaunis paikallaan
Nöyrästi aina muistaa,
Ett’ tuhansista puista
Hän metsäss’ yks’ on vaan.
Isääsi tottele
Ja kunnioita! Se
Se käy niin sujuvasti,
Kun teet sen iloisasti.
Ja äitis rukoilus
Sull’ olkoon pyhä aivan;
Palkitsee äidin vaivan
Vain lapsen rakkaus.
Maan päällä oppi on
Suur’valta verraton;
Siis kuule opettajaas.
Hän valon luo sun majaas.
Noudappa neuvot vaan
Sa harmajalta päältä;
Puu suojaa myrskysäältä
Myös taimet juurellaan.
Ja luota Jumalaan,
Hänt’ usko ainiaan.
Kun elon tyrskyt pauhaa,
Sä etsi Hältä rauhaa.
Sit’ ilman tyhjää työs
On, riemus raukee aivan
Ja usko, toivo taivaan,
Hyveet ja oppi myös.
Ja isänmaatas sa
Hartaasti rakasta,
Vaikk’ usein poljetulta
Näyttääpi Suomi kulta.
Sen kasva etehen,
Sen elä aattehille,
Ja henkes anna sille,
Jos Herra sallii sen.
Siis ollos riemukas,
Sä leikin kuningas,
Ja heloita kuin kukka,
Kuin vehmas nurmen nukka.
Kevääsi ihana
Kesälles kukat luokoon,
Syksylles heelmät tuokoon!
Sen suokoon Jumala!
|
