ä kevään lapsi virkku,
Sä armas pienoinen,
Niin keveä kuin sirkku
Tai leivo suloinen,
Sä kasva nyt, kuin koittaa
Keväimen sätehet,
Ja mehiläinen soittaa
Ja hyppää hyttyset.

Sä kasva vapahana,
Sirona, siteittä,
Kuin koivu solakkana
Kohoopi metsässä;
Hän pitkän vartalonsa
Taivasta kohden luo,
Juo ilmaa janohonsa,
Huvia meille suo.

Kas varpusta, sen kieli
Vilussai visertää,
Pahoittaa karvas mieli,
Mut ilo viehättää.
Nopeesti anteeks anna,
Hitaasti vihastu,
Murhetta muiden kanna,
Ilosta ihastu.

Sä kehrää, kudo, soita
Ja laula riemuisna,
Ei työ sun ihanoita
Kasvojas kalvenna.
Sun ulkonainen suhtas
Kuitenki halvemp’ on,
Mut sydän hyvä, puhdas
Se kallein olkohon.

Se tiedä, ett’ei luonut
Saa Luoja alhaiseks,
Kuin hän on tulla suonut
Sun sieväks tyttöseks.
Sä lemmi isänmaata,
Hyvyyttä, valoa,
Sä näkyville saata
Ylevää, jaloa.

Sä lemmi niinkuin päivä,
Mi sumut haihduttaa,
Kuin kevät ennättäivä,
Mi kukat kasvattaa.
Sä lemmi niinkuin kaste
Aamulla ruohossa,
Mi kuivuu päivää vasten,
Mut auttaa kasvua.

Maailman korskeilua
Sä karta ainiaan,
Se vahingoittaa sua,
Sä vartu parempaan
Sä oikeasta väärä
Tarkasti eroita.
Sull’ ylevä on määrä:
Ijäinen kunnia.

Hyvyys on kaunistusta
Parasta laadultaan,
Äl’ yhtään imarrusta
Sä ota kuullaskaan.
On tuoksu neilikalla
Enemmän viehtävä,
Ja ruusu kunnahalla
On kauniimpi kuin sä.

Ja jospa saanut oisit
Sä loiston auringon,
Ja omistaa jos voisit
Tuhanten suosion,
Mut sydän jos vain sulla
Ois kova, katkera,
Sä kuinka voisit olla,
Jumalan lapsena.

Sen tähden lapsi virkku,
Sä armas pienoinen,
Niin keveä kuin sirkku
Tai leivo suloinen,
Sä pysy Luojan lasna
Ja kasva, kukoista,
Ja tuoksu autuasna
Eloa ikuista.