Toinen seikkailu.

Varhain aamulla kuninkaan puistossa. Puita ja ruusupensaita. Niiden takana perällä siniset vuoret. Kuuluu pienten kellojen helinä. Pytt, sotilaspuvussa, kastelee ruusupensaita.

PYTT. Aurinko nousee. (Haukoittelee). Ja näin aikaisin hennoo kuvernööri Hämähäkinjalka lähettää sotilas-poloisen niin mitättömään työhön, kuin ruusujen kastelemiseen! Kaikki täytyy, mukamas, olla niin hienoa huomeneksi, kun prinsessa myydään huutokaupalla. (Kuuntelee). Mikä siellä soittaa? Vai niin, nythän on sunnuntai ja sinikellot soittavat haltijattarien jumalanpalvelukseen tuolla vuoristossa... Ai, nyt pistin käteni ruusunpiikkiin!... Mutta eilen olinkin urhokas, kun tuo kauhistuttava noita tahtoi paistaa minut sipulissa ja syödä elävältä. Uks, sanoi Puks! Syödä, niin! Olisipas hän vaan tullut puoli tuumaa lähemmäksi minua, niin olisi hän ollut kuoleman oma. (Vetää miekkansa ja lyö sillä ilmaa). Jos hän tulisi vielä kerran, niin lävistäisin minä hänet näin ... ja näin... (hän pistää puuhun).

(Ilkisiipi tulee takaperin vasemmalta, askel askeleelta, puolustaen itseään hengästyneenä luudalla, jota hän pitää ojennettuna edessään. Pytt piiloutuu vavisten pensaan taakse).

ILKISIIPI (huutaen saadakseen äänensä kuulumaan Hyrrän ääntä kovemmin. Hyrrä, seuraa häntä puhuen samalla aikaa). Suloinen, armas prinsessa, olenhan sanonut sinulle, että sinä olet minun rakkahin pikku lapseni, ja nyt sinä olet viisitoista vuotta, ja pian tulee sinun mennä naimisiin, ja siis täytyy minun toki saada suudella sinua, ennenkuin joku toinen vie sinut mukanaan.

HYRRÄ (lörpöttäen lakkaamatta ja helistäen variksenpäristintä, silloin kuin hänen täytyy vetää henkeä). Ja sitte sinä tulet luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani ja sanot, että sinä olet minun äitini, aivan kuin olisi soveliasta tulla kuninkaallisen henkilön luo keskellä yötä, kun hän nukkuu suloisimmassa unessaan, ja aivan kuin sellaisen repaleisen eukon, kuin sinun, olisi sopivaa sanoa, että olet minun äitini, ja sitte et sinä olekaan minun äitini, sammakkojen äiti sinä olet, mutta et minun äitini, sillä minä olen kuninkaan tytär, ja sinä et ole kelvollinen lattiatani lakaisemaan, ja sitte sinä tulet minun luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani, sillä minun täytyy levähtää, ja minun täytyy levähtää, sillä minulla on koko päivän suuri työ opettaessani tyhmille hovineitsyille heidän tehtäviään, ja jollen minä saa levätä, miten voisi kukaan muu saada levätä, ja miksi saisivat muut levätä, enkä minä saisi levätä? Mutta sinä suriset kuin kärpänen, niin etten minä saa sanoa sanaakaan, sillä sinä suriset ja suriset ja suriset...

(Hengästyy ja helistää päristäjää. Molemmat poistuvat näyttämöltä ja jatkavat puhettaan näyttämön, takana).

PYTT (kömpien varovasti esiin). Suriset ja suriset! Siinä sai noita yhden, joka tarttuu hänelle kurkkuun. Sinkadus, sanoo isä, olen aivan kuuro (kuuntelee), en kuule enää sinikellojen soivan... Tuolla ne juoksevat, noita takaperin, Hyrrä jälestä... Nyt ne tulevat lammikolle, noita ei katso taaksensa ... plums, siellä hän nyt on! Ei hätää, sellainen heittiö kelluu kyllä veden päällä... Mutta kas, tuolla tulee Liisa! On hauskaa, saada taas olla oikeitten ihmisten seurassa. Mistä tulet näin aikaisin, Liisa?

LIISA (astuu esille). Tulen haltijattarien kirkosta tuolta vuorilta. Siellä oli niin kaunista... Kun aurinko nousi, rupesivat sinikellot soimaan.

PYTT. Niin, kuulin ne kyllä tänne asti.

LIISA. Silloin lauloivat siellä kaikki linnut, kukkaset ja perhoset aamuvirttä. Sininen taivas oli kirkkona, vuori oli alttarina, satakieli messusi, hyttynen soitti urkuja, laulurastas oli lukkarina ja alkoi virren, vanha tammi, joka kasvaa vuorella, oli pappina ja saarnasi niin ihmeen kauniisti, kun itätuuli humisi sen latvassa. Kaikki haltijattaret ja puut ja kukkaset kumartuivat tuulessa rukoukseen, pieni karitsa nukkui suden vieressä, ja suuren maakotkan siiven alla lepäsi pieni kyyhkynen.

PYTT. Oi, niin kaunista! Jospa minä kerran saisin olla mukana!

LIISA. Tule kanssani huomis-aamuna, kun haltijattaret punnitsevat ihmisten sanoja!

PYTT. Mitä se on: punnitsevat sanoja?...

LIISA. Ne punnitsevat puntareillaan kaikki sanat, jotka sinä ja minä ja kaikki ihmiset sanovat.

PYTT. Mitä, kuinka ne kestävät sellaisen työn? Mutta kas, tuolla tulee isä!

(Kapteeni Puks astuu esiin, vetäen perässään hirttä, kirvestä ja nuijaa. Hän on pieni, lihava, sotilaspukuun puettu ukko. Hänellä on vyötäisille asti ulottuva parta).

KAPTEENI PUKS. Uks, sanoi Puks. Auttakaa minua, lapset! Minä aivan näännytän itseni tuolla kauhealla puulla.

LIISA. Eikö kapteeni tiedä, että nyt on sunnuntaiaamu? Ei pidä koskaan tehdä työtä sunnuntai-aamuna, sillä silloin tapahtuu jokin onnettomuus.

KAPTEENI PUKS. Onko minulla aikaa olla jouten sunnuntai-aamuna? Kuninkaan uusi lasikaappi on valmis, mutta siinä täytyy myöskin olla sellainen puu, jota ei kukaan muu, paitsi minä osaa valmistaa. Se täytyy halkaista ja siihen pitää tehdä reijät, sillä siinä täytyy niiden istua, jotka huomenna koettavat saada prinsessaa vaikenemaan, eivätkä onnistu saamaan.

LIISA. Voi niitä raukkoja, jotka saavat siinä istua!

KAPTEENI PUKS. Pitäkää nyt kiinni hirrestä, että saan sen halaistuksi! (Hakkaa). Oo, vielä kerran! Se on aika sitkeä, junkkari! Minun täytyy lyödä siihen kiila. (Hän lyö kiilan). Eikö se rupea halkeamaan? (Kumartuu alas katsomaan). Niin, kyllä se halkesi vähän, mutta ei tarpeeksi... luullakseni (kumartuu yhä enempi). Onkohan kiila liian paksu? (Paneutuu vatsalleen nähdäkseen paremmin. Kiila putoaa ja kapteenin parta tarttuu halkeamaan). Mitä ihmettä? Luulenpa, että partani... (Koettaa nousta, mutta turhaan). Sinkadus! Olenhan kiinni; auttakaa minua; lapset! (Pytt ja Liisa vetävät häntä jaloista). Ai, ai, ai, tehän vedätte minut palasiksi! Pääni lähtee irti ruumiista!

LIISA. Kiilaa isäsi irti, Pytt!

PYTT (kohottaa nuijan). Isä, kiilaanko minä?

KAPTEENI PUKS. Oletko sinä aivan mieltä vailla, poika? Tahdotko lyödä nuijalla omaa isääsi?

PYTT (huutaa). Isä on hirressä! Onko täällä joku, joka voisi kiilata isän irti?

PEKKA (astuu sisään soittaen harmonikkaa). Kuka täällä huutaa? Vai niin, onko se ukko Puks pitkine partoineen? Hänhän surisee niinkuin ampiainen hämähäkinverkossa. Pysy siinä vaan ja riemuitse, ukkoseni, minä soitan sinulle hanhenmarssia. (Soittaa).

LIISA. Elä ole nyt tyhmä, Pekka! Kiilaa heti ukko irti!

PEKKA. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy mennä kuninkaankartanoon soittamaan Hyrrälle, että hän pitäisi minusta huomenna. (Menee).

LIISA. Tuolla tulee Matti. Hän kyllä auttaa meitä. (Matti tulee). Ole niin hyvä, Matti, ja kiilaa irti kapteeni Puks!

MATTI (nauraen). Hah, hah, hah, haa! Onko hän nyt tuossa kiinni, se vanha variksenpelätin! Suuri Pytt, sinä, joka olet sotamies, vedä esiin miekkasi ja lyö sillä pää poikki isältäsi, niin pääsee hän varmaan vapaaksi.

LIISA. Matti, Matti, voitko olla niin armotoin?

MATTI. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy ottaa mitta huomiseksi Hyrrän suusta. (Menee).

KAPTEENI PUKS (itkien). Oi, mitä valtionkavaltajia, tähän ne jättävät minut kuolemaan, kuin jäniksen satimeen! Toivon, että Pekka ja Matti kerran saisivat istua samassa hirressä! Mutta mitä sanoo kuningas, kun hän ja koko valtakunta saavat käydä surussa kapteeninsa jälkeen?

(Olli tulee paikalle).

LIISA. Älkää itkekö, kapteeni! Täällä tulee Olli, hän on hyvä, hän kyllä auttaa meitä. Rakas Olli; tässä on kapteeni Puks-parka kiinni hirressä. Kiilaa hänet irti.

OLLI (tarkastaa partaa ja hirttä). Saksit.

LIISA. Minulla on keritsimet taskussani. (Ojentaa hänelle keritsimet. Olli kumartuu alas ja leikkaa poikki kapteenin pitkän parran).

OLLI. Irti.

KAPTEENI PUKS. Mitä sinä teet, miehen tappaja? Minun verratoin, kunnianarvoinen, peloittava partani! Mutta olenko todellakin vapaa? (Hyppää ylös). Vapaa! Vapaa! Minä elän, minä lennän, kuninkaan ei tarvitse käydä surussa uskollisen kapteeninsa tähden! Ja kuitenkin... (Itkien). Minun kunniani, minun ylpeyteni, minun erinomainen, ihmeteltävä, majesteetillinen partani.

PYTT (pyörii ympäri isänsä kanssa). Älä nyt itke, älä nyt toru, isä! Kuninkaan pukilla on erinomaisen komea parta. Tänä iltana ajan minä parran häneltä ja liimaan sen sinun leukaasi. Miksi ei kapteeni Puks voisi käyttää tekopartaa, koska kuvernööri Hämähäkinjalka käyttää tekotukkaa?

LIISA. Kiitos, Olli. Oletko sinäkin täällä prinsessaa katsomassa, ennenkuin koetat onneasi huomenna?

(Olli nyökäyttää päätään).

KAPTEENI PUKS. Hyväntekijäni, henkeni pelastaja. jos olet yksi kilpailijoista, niin kuiskaan sinulle palkinnoksi jotain korvaasi. Mutta oletko sinä myöskin viisas?

(Olli puistaa arvelevaisesti päätään).

LIISA. Niin, kapteeni, Olli tietää kyllä, että kaikki nimittävät häntä tyhmäksi Olliksi, senvuoksi, että hän on niin hiljainen, mutta ei hän ole niin tyhmä, kuin miltä hän näyttää!

KAPTEENI PUKS. No, siis pitää sinun huomenna panna mieleesi yksi asia. (Kuiskaten). Hyrrä puhelee, sillä hän ei tahdo, että kukaan muu puhuisi. Älä sano huomenna yhtään sanaa!

(Olli nyökäyttää päätään).

PYTT. Ei mutta katsos, isä, katsos, Liisa, kuka tuolla tulee?

LIISA. Siellähän tulevat Pekka ja Matti.

KAPTEENI PUKS. Ja heidän jälestään Hyrrä. Heidän rangaistuksensa alkaa.

(Pekka ja Matti juoksevat paeten näyttämön ylitse ja heidän jälestään Hyrrä, helistäen variksenpäristäjällä).

LIISA (itkien). Ruusuposki, rakas Ruusuposki, sinähän olet luvannut kuulla minua, kun huudan sinua! Tule!

HALTIJATAR RUUSUPOSKI. (nousee perältä). Mitä tahdot minulta?

LIISA. Minä häpeän Hyrrän vuoksi. Tuolla näet, miten pahoin hän käyttäytyy! Kaikki tytöt häpeävät hänen tähtensä. Muuta hänet pojaksi!

RUUSUPOSKI. Jos kaikki pienet tytöt muistaisivat Hyrrän, niin lörpöttelisivät he vähempi sekä koulussa että kotona. Hyrrä ei ole mikään oikea tyttö. Pojaksi en voi häntä muuttaa, mutta tahdon koettaa opettaa häntä vaikenemaan. (Katoaa jälleen).

KAPTEENI PUKS. Opettaa Hyrrä vaikenemaan, sen tahdon minä nähdä. Jos sellainen ihme tapahtuisi, niin lupaan ajella pois koko partani. (Kuiskaten Ollille). Pidä suusi kiinni huomenna!

(Olli nyökäyttää päätään).

KAPTEENI PUKS (katsojille). Hyvästi nyt, hyvät ystävät, meillä ei ole nyt aikaa teidän kanssanne! Jalkapuun täytyy olla valmiina aamulla varhain, ja jos joku tahtoo nähdä, ken siinä saa istua, niin on hän tervetullut katsomaan! Silloin saamme myöskin nähdä sen ihmeen, saako joku Hyrrän vaikenemaan viideksi minutiksi. En minä sen usko onnistuvan, mutta mitä te luulette?

(Esirippu laskeutuu).