Niin, te Elman tunnette,

    Kulki hän täst' ohitse,

    Ylväs, pöyhkä mieleltänsä.

    Sievä, hieno, kauniskin;

    Hattu, kappa, kaulustin

    Joululahjat isältänsä,

    Päätään vaunuiss' istuissaan

    Nyökkäs kovin kopeaan.

    Kouluun sitte tultuaan

    Hän ol' arka arvostaan.

    Monta köyhää lasta siellä,

    Häveljästä, siivoa,

    Halvass' istui puvussa.

    Ylä-penkkiin mahtimiellä

    Rohkeest' Elma istahtui.

    Tietkääs, mitä tapahtui?

    Kursaamatta, totta mar,

    Kiivas opettajatar

    Otti oitis tytön, vaikka

    Vastahan se taisteli,

    Alapenkkiin asetti.

    "Siivon, ahkeran se paikka;

    Nouse sinne ansaiten,

    Saathan, lapsi, paikan sen."

    Häveten ja harmissaan

    Enti Elma kotiaan.

    "Rakas äiti, kuule pijan

    Kouluss' istuu parhaastaan

    Huonompata kansaa vaan;

    Mä sain siellä alasijan,

    Sillä lailla tosiaan

    Parempia kohdellaan!"

    Virkkoi äiti suruinen:

    "No niin, muutat pukimen,

    Hattu, kappa, koristeetkin

    Pois. Käy siinä puvussa,

    Mik' on köyhäin suvussa,

    Paikkaa vaattees kuluneetkin.

    Elämästä opit, mi

    Paremp' on tai huonompi."

    Niinkö tosin? Tyttönen

    Pani ensin leikiks sen,

    Vaan nyt syntyi kauhu suuri,

    Se kun totta olikin!

    Köyhäks Elma tehtihin,

    Torpantytön laisna juuri

    Pantiin kouluun kulkemaan,

    Sinne paikkaan alimpaan.

    Hetk' ol' aivan katkeraa

    Täytyy tosin tunnustaa!

    Silloin muuan pieni parka,

    Joukost' aivan huonompain,

    Tuli luokse lohduttaja:

    "Älä ole, Elma, arka,"

    Sanoi hyvä lapsi se;

    "Kyllä sua autamme."

    Ensin Elma kiukuissaan

    Kääntyi pois. Eip' aikaakaan,

    Jopa kova sydän suli,

    Heltyi häijy ylpeys,

    Riutui paha pöyhkeys.

    Itkusuusta sanat tuli:

    "Neuvo kuinka minäkin

    Hyväks, kuin sä, tulisin!"

    Päivät kulki kulkuaan

    Elma kävi kouluaan

    Muiden köyhäin lasten kanssa,

    Tyytyi kovaan kannikkaan,

    Puutett' oppi tuntemaan,

    Sai myös kuulla toisinansa

    Puheentapaa vihlovaa:

    Se on kansaa huonompaa.

    Ylpeys kun jällehen

    Hälle pyrki mielehen,

    Herralt' anoi viisautta

    Voidaksensa erottaa

    Parempaa ja huonompaa.

    Tahto toikin valppautta,

    Koulussa jo viimein hän

    Saikin paikan ylimmän.

    Tuli sitten tutkinto,

    Isä, äiti saapui jo,

    Näkivätpä kyynelsilmin

    Heidän laps ol' etevin.

    Nyt he laati pidotkin,

    Kätköst' otettiin jo ilmiin

    Helmet, kultakoreilut,

    Tyttösellen aiotut.

    Silloin Elma virkkoi näin:

    "Köyhä olen eeskin päin.

    Helmet, kulta, koru-vaatteet

    Turhuuteen meit' takertaa,

    Kurjia niill' auttakaa!

    Iloitsen, kun mieleen' aatteet

    Luoja toi ja neuvoi, mi

    Paremp' on tai huonompi."

    Huonomp' on, ken pöyhkeillen,

    Muita ylenkatsoen,

    Korskaileepi rehtevänä.

    Paremp' on, ken itseltään

    Vaatii paljon, mieleltään

    Pysyy nöyrän', lempeänä.

    Onni tulee, onnen saa,

    Joka Herraa rakastaa.