PUDONNUT KENKÄ.

Tapaus Cargerin nurkassa. [Torimatamien tavallisimpia pysähdyspaikkoja
Helsingin kauppatorilla.]

Matami Ström istuu nurkassa, edessään kori rinkelejä, kakkuja y.m.

Ensimmäinen laulu.

    Kuulkaa, te poikaset kullat!

    Täss' olis korput ja pullat,

    Kaikista parahat rinkilät!

    Tulkaatte, saattepa maistaa!

    Äsken mä ennätin paistaa

    Ranskan leivätki pehmeät!

    Porvoon tippoja kannan,

 [Leivontataidon uusia keksintöjä siilien aikaan.]

    Myös pipparkakkuja annan!

    Entäs vintiöt hempeät!

    Noh, tytöt, ukot ja akat!

    Näättekö, täydet on vakat,

    Tulkaa halvalla ostamaan!

    Puolesta hinnasta myönnän,

    Kahdesta neljä jo työnnän,

    Hiukan tingin mä toisinaan

    Älkää mun antako tässä

    Seisoa häpeämässä!

    Rakkaat ystävät, tulkaa vaan!

Ei, ketään ei tule. Tässä minä istun ja huudan ääneni sorruksiin, eikä kukaan huoli ostaa. Tänään minä toivoin tekeväni hyvät kaupat, koska tänään sattuu juuri olemaan joulun aatto. Kaikkea vielä! Kaikki ihmiset juoksevat Clopattiin ja Forsströmiin ja Ekbergiin taikka mikä niiden kaikkein ylhäisten nimi onkaan! Yksin Sipoon ukotkin juoksevat Catanista ostamaan kultahetuleisia karamelleja; eivätkä häpeäkään! Ja me köyhät rinkelimatamit saamme istua tässä, korit täynnä ja kukkarot tyhjinä. (Lyö yhteen käsiänsä.) Huh, miten on pakkanen!

No, kun en tullu kysyneeksi Sipoon ukoilta, ovatko he kuulleet mitään sisareni lapsista! Se raukka kuoli viime syksynä, enkä minä vieläkään tiedä, kuka on korjannut lapsi raukat. Minä olen, Jumalan kiitos! saanut hiukan kokoon palaneilla vehnäsillä ja happamilla korpuilla ja hoitelisin niin mielelläni sisareni tyttöä. Hänestä saisi tulla minulle tytön typykkä ja kaiken rihkamani perijä. — Mutta kas, tuossahan toki tulee yksi rouva. Nyt minä panen ensin ranttahinnan ja sitte tingin. Se juuri on rouville mieleen.

Rouva. No, hyvä matami, mitä hyvää teillä on korissa? Onko siinä mitään, joka kelpaisi lapsille?

Matami Ström. Tahdotteko koristeltuja vaiko sileitä? Sahramileipää, jossa on paljo rusinoita taikka jossa on vähä? Korvapuusteja vaiko hirvensarvia?

Rouva. Mitä maksaa rinkeli?

Matami. Neljäkymmentä penniä, mutta olkoon nyt tällä kertaa kahdestakymmenestä.

Rouva. Vai kaksikymmentä penniä? Onko moista kuultu? Tuollaisia rinkelejä minä saan Blomhergistä ja Vesterlundista kahdeksalla pennillä; mutta teidän tähtenne saatan maksaa kaksitoista.

Matami. Teidän tähtenne menköön nyt kuudestatoista.

Rouva. Saatte neljätoista.

Matami. Ei alle kuudentoista. Senhän jo maksavat paljaat jauhotkin.

Rouva. Oh, kyllä te osaatte paistaa paljaasta vedestäkin.

Matami. Hyvä rouva, puut ovat niin kalliit tänä vuonna. Kuusitoista penniä! Sillä tuskin saan yhtä pilkettäkään.

Rouva. Puitako? Miksi ette lämmitä sitte kivihiilillä?

Matami. Taikka yhtä hyvin kivillä!

Rouva. No, voisitte sitte kerjätä puitanne. Eikö meillä ole rouvasväen yhdistys? Otatteko neljätoista penniä?

Matami. Kuusitoista, kuten sanoin.

Rouva. Sitte pitäkää rinkilänne. Ne varmaan ovatkin happamet. Ikään kuin ei meillä, paremmilla ihmisillä, olisi muita menoja! Sokuri on kallistunut, kahvi on kallistunut, ja mitä luulette otettavan ihan yksinkertaisista hatunnauhoista Bolinin puodissa? (Mennessään:) Miten rahvaallakin on suuret vaatimukset! Se se on seuraus elinkeino-vapaudesta ja katuvalaistuksesta. Mutta koska nyt kerran olen niin lähellä, niin menenpähän Beckerin puotiin tinkimään, että saan uuden silkkileninkini sadasta markasta. (Menee.)

Matami (yksinään). Kyllä minä tunnen nuo armolliset rouvat. Korvoittain he panevat menemään ja teelusikoittain säästävät. Mutta tässäpä tulee pikku poika.

Poika. Mitä maksaa piparkakku?

Matami. Kaksi penniä kappale, kunnon pikku poika. Montakos tahdot?

Poika (tarjoten vaskirahaa). Olkaa hyvä, antakaa minulle kolme piparkakkua, yksi minulle, yksi Nannelle ja yksi Mimmille.

Matami. Mutta tässä on vain neljä penniä.

Poika. Ei minulla ole enempää, hyvä matami.

Matami. No, Jumala siunatkoon lapsia. Täss' on kolme piparkakkua. Anna nyt kauniisti toisille osansa.

Poika. Hyvästi, hyvä matami. (Menee.)

Matami. Hyvästi, hyvästi! Ei siitä kaupasta rikastu, mutta paljous sen tekee, sanoi entinen akka. Mitäpä voisikaan kieltää rakkailta pikku lapsilta! Niin, tietysti, kerjäläistyttöjä minä en suvaitse, en! — Mutta kas, tuossa tulee torikorppi, pradajerska. [Lupaa pyytämättömiä kaupustelijoita, enimmäkseen juutalaisnaisia, jotka arviokaupalla ostelevat maalaisilta tukuttain tavaroita.] Nyt hän on siepannut itselleen kaikki, mitä hyvää vain on ollut torilla.

Pradajerska. Kuulkaas, matami, nyt voitte juuri myödä koko korinne arviokaupassa minulle, niin pääsette kerrassaan kaikesta. Minä aion juuri lähteä Viaporiin.

Matami. Vai niin! Vai minä möisin polkuhinnasta vehnäseni teille, ja te sitte kiskoisitte nelinkertaisen hinnan niiltä vanki raukoilta. Ei toki, vaikka minä en koskaan hyötyisi enää penniäkään! Ikäänkuin minä en tietäisi, mikä ja millainen te olette!

Pradajerska (kädet puuskassa). No, mikä ja millainen minä sitte olen?

Matami. Sen minä kyllä sanon. (Laulaa.)

Toinen laulu.

    Akka, joka vaihtaa, hyörii,
    Ostaa paljon tyhjällään;
    Joka kieppuu, joka pyörii,
    Liukas kieli lärpällään;
    Joka ryöstää, pauhaa, pettää
    Piikasia yhtenään;
    Joka kiskoo, nylkee, kettää,
    Pradajerska nimeltään.

    "Onkos vanhoj' takkii herrall'?"
    "Rouvall' vanhoj' hattuj' lie?"
    "Mitä maksaa? Yhdell' kerrall'
    Vuohet, porsaat ostan mie!"
    "Turhaan, tyttö, tingit sieltä,
    Kuorma on mun ostaman'!"
    "Hölmö kansa, pois vaan tieltä,
    Pradajerska olenhan!"

Pradajerska. Te, kokoon painunut prenikka! Hapan, kuivanut, hiiren syömä rinkilä! Pitääkö minun kynsiä teiltä silmät päästä?

Matami. Olkaa nyt hyvällä hiljaa! Ettekö näe, että tuossa tulee poliisi ja rummuttaja?

Pradajerska. Te nokinen uuninluuta! Paistumaton tahdasmykyrä! Te… (Rummun ääni kuuluu loittoa.)

Matami. Ettekö kuule rumpua? Eivätköhän vain rummuta jotakin varastettua kalua, jonka te olette kätkenyt?

Pradajerska. Minä en ole sitä kätkenyt enkä nähnyt. Hyvästi, matami. Minä olen ihan viaton, minä en ile nähnyt hopealusikoita enkä ottanut supiturkkia. Kuulkaa hyvä kelpo matami… te juuri tarvitsisitte hyvän, lämpöisen myssyn ja minulla on ihan teille sopiva… ja jos joku kysyy minua, niin tehän ette ole minua nähnyt… ja myssyssä on oikeat silkkinauhat, sen minä takaan. Hyvästi, kaikkein paras pikku matami, hyvästi, hyvästi! (Menee.)

Matami. Hyvästi!… Kas, siinä ole oikein paras noita laatuaan. Mutta mitähän ne rummuttavat nyt oikeastaan? Nyt on jotain taas pudonnut. Helsinkiläiset nämä eivät teekään muuta kuin pudottelevat milloin mitäkin. Kyllä ne pudottaisivat omat nenänipukkansakin, jos ne vain eivät olisi jäätyneet kiinni… Ja kun minä en tohdi jättää korianikaan. Ei, silloin saattaisi käydä, kuten eilen. Vähän vain käänsin selkääni sinne päin ja heti hävisi paras vehnäleipäni! Sellainen se on meillä poliisi. Jospa se edes olisi ollut homehtunut ja vanha leipä! Mutta eipäs, kerjäläispennun piti saada tuoretta, sille ei kelvannut huonompi. Kyllä minä näin tytön, kun se juoksi heinäkuormien väliin. Ihan tästä joutuu toivottamaksi. Niin, minä aivan vihastun joka kerran, kuin näen tuollaisia pieniä kerjäläistyttöjä. Niin, niin, kyllä sen jo saatoinkin arvata. Tuossa on taas yksi.

(Pieni kerjäläistyttö laulaa:)

Kolmas laulu.

    Varpunen väikkyy lennossaan
    Taivaalla viluissansa.
    Hanki on hänen vuoteenaan.
    Pilvi on peittonansa.

    Vaikka on harmaa, rumakin
    Tuo puku sulla yllä,
    Laulusi harras kuitenkin
    Taivaalle kelpaa kyllä.

    Raukka, nyt yksin sirkutat!
    On lujat talven paulat.
    Kun kevätsäät taas joutuvat,
    Paremmin silloin laulat.

Tyttö (matami Strömille). Hyvä, kiltti matami, antakaa minulle muuan penni!

Matami. Ahah, etkö juuri sinä eilen varastanut minun vehnäleipääni?

Tyttö. Hyvä, kiltti matami, en minä ole koskaan varastanut mitään.

Matami. Kyllä se olit juuri sinä. Missä on kenkä toisesta jalastasi?

Tyttö. Hyvä, kiltti matami, minulta putosi toinen kenkä.

Matami. Puhu suora totuus. Tuon kengän olet sinä varastanut, vaan et saanut varastetuksi toista. Maltahan, minä toimitan, että poliisi saa sinut käsiinsä.

Tyttö. Hyvä, kiltti matami, minä niin pelkään poliisia. (Juoksee pois.)

Matami. Juokse sinä, kyllä ne sinut kiinni saavat. Nyt tulee rumpu Frenckellin kirjakaupan kulmaan, mutta ajavat niin huimasti ja minä olen tullut ikään kuin vähän huonokuuloiseksi viime aikoina. (Hän kuuntelee ja rummun pärinä kuuluu aivan läheltä.)

Ääni (ulkoa). Kuulutus. Koska rrrr, rrrr… ja koska rrrr, rrrr… ja koska rrrr, rrrr… niin rrrr, rrrr… neljä sataa markkaa. Pormestari ja neuvosmiehet.

Matami Ström. Neljä sataa markkaa! Ne ovat varastaneet neljä sataa markkaa! Jospa sen lienee tehnyt tuo kerjäläispentu! Ottakaa kiinni varas! Ottakaa kiinni! Se on tuo tyttö, jolla on ruudullinen kaulaliina… Katsokaa, miten hän juoksee! Ahah, nyt sai poliisi hänet kiinni… He tuovat hänet tänne.

(Poliisi vetää pientä tyttöä kanssansa.)

Poliisi. Vai niin. Matami sanoo sinua varkaaksi.

Tyttö. Hyvä, kiltti poliisikuski, älä tee minulle pahaa, minä varastin vain pienen heinätullon, joka oli torilla.

Matami. Niin, niin, sinä tunnustat! No, mitä sinä sitte teit heinätullolla?

Tyttö. Hyvä, kiltti matami, minä panin sen pääni alle, kun makasin viime yönä lumihangella Kockin tallin vieressä.

Poliisi. Lapsi raukka!… Te, matami, saisitte vähän hävetä, kun vaivaatte poliisia tuollaisella joutavalla.

Matami (hämillään). Tietysti… mitä minä huolin heinätullosta… mutta koska ne varastivat eilen minulta vehnäleivän…

Poliisi. Vai niin (ottaa tytön uudestaan kiinni); sinäkö se olit, hä?

Tyttö. Ai, ai, hyvä, kiltti poliisiukko, päästä minut, päästä minut, että saan etsiä tätiäni!

Matami. Mitä sinä tädistä lörpöttelet? Oletko sinä Sipoosta?

Tyttö. Olen minä juuri Sipoosta, hyvä, kiltti matami. Isäni on kuollut ja äitini nimi oli Edla Adolfina Josefina Silfverström, ja hän kuoli viime syksynä, ja nyt minä tulin tänne etsimään tätiäni. Mutta minä en muista hänen nimeänsä. Se oli vähän kuin Broms tai Fagerström tai jotakin sinne päin.

Matami (tempaa tytön luokseen). Herranen aika, lapsi, mitä sinä sanot! Sittehän sinä juuri olet minun sisareni pikku tyttö, jota minä olen etsinyt Sipoosta ja koko Europasta! Pikku Lotta, minä juuri olen sinun tätisi!

Lotta. Voi, voi, hyvä, kiltti täti Fagerström, älä anna poliisin ottaa minua!

Matami. Ström minun nimeni on eikä Fagerström. Ja minäkö antaisin poliisin ottaa sinut? Ei, tässä meitä on kaksi, sanoi kettu pitäessään hanhea pyrstöstä.

Poliisi. Vai niin? Rupeatteko te, matami, vastustamaan esivaltaa? Te häpäsette poliisia!

Lotta. Voi, täti Broms, nyt hän vie minut!

Matami. Ström minun nimeni on, Ström eikä Broms. (Uhaten). Tahdonpa nähdä, kuka uskaltaa loukata Lotan pikku sormeakaan.

Poliisi. Kyllä, esivalta. Te itse sanoitte, että hän on varas.

Matami. Olenko minä sanonut mitään niin tyhmää. Hyi, missä teillä on korvanne?

Poliisi. Eikö hän varastanut teidän vehnäleipäänne?

Matami. Minun leipääni? Ah niin, nyt minä muistan! Sehän oli Kudrakovan harmaa kissa…

Poliisi. Pois tieltä, akka.

Lotta. Kas, nyt hän minut vie taas, täti Sjöström.

Matami. Ström minun nimeni on eikä Sjöström. (Poliisille.) Akka saatte olla itse, taistelette virtaa vastaan. [Ström on suomeksi: virta.] Tahdotteko nähdä kynsiäni?

Poliisi. Te, vanha taikina!

Matami. Te, laiha, kokoon liimattu rottelo!

Poliisi (koettaen turhaan kiskoa Lottaa häneltä). Kyllä minä opetan teidät haukkumaan poliisia.

Lotta. Hyvä täti Strömbäck!

Matami. Tytön tynkä, jos et opi minun rehellistä nimeäni, niin minä jätän sinut poliisin kynsiin.

Lotta. Voi, täti Ström- Ström- Strömming! [suomeksi: silakka]

Poliisi. Kuules, tyttö, mihin sinulta on joutunut toinen kenkä?

Matami (estäen Lottaa vastaamasta). Kenkänsäkö?' Voi, kun minä tuon nyt ihan unhotin! Kuulkaas nyt, hyvä, armollinen herra ylitarkastaja, kun olette niin hyvä ja ystävällinen, jospa nyt vähän ikään kuin tekisimme pienen sopimuksen (nykäsee nutusta)… noin… noin kolme markkaa taikka niin.

Poliisi. Mitä siinä joutavia lörpötätte? Vai tahdotteko lahjoa poliisia?

Matami. (kuiskaten). Ihan uusi kolmen markan raha… No, neljä markkaa, olkoon menneeksi, herra ylipoliisi!… Tyytykää jo, tyttöhän on vielä ihan lapsi. Kuusi markkaa, herra, herra… Voi, voi, kahdeksan markkaa sitte.

Poliisi. Mitä lorua tuo on. Minä vain tahdo tietää, onko tytön kenkä tämän pari. (Ottaa taskustaan pienen kengän.)

Lotta. Se on minun kenkäni.

Matami (hiljaa Lotalle). Sst, rakas lapsi; hyi häpeä, etkö tiedä, että on suuri synti varastaa nuppineulaakaan! (Kovemmin poliisille.) Hyvä herra poliisimestari! Jospa tyttö nyt olisikin ottanut tuon, niin kenkien näpisteleminenhän on vain pieni, viaton huvittelu.

Poliisi. Mutta nyt ei ole puhe siitä, vaan neljästä sadasta markasta.

Matami. Oh, herranen aika, minä aivan pyörtyä kellahdan tähän paikkaan! Onko lapsi parka tosiaankin var… se on, onko hän sattunut hairahtumaan niin hirveän suuresta rahasummasta?

Poliisi. Nyt puhutte unissanne. Ettekö kuulleet, mitä äsken rummutettiin torilla?

Matami. Malttakaas; niin, ihan näin se oli! Rrrr, rrrr, neljä sataa markkaa, pormestari ja neuvoskunta.

Poliisi. Rummutettiin, että vahtimestari Blomros oli pudottanut kirjeen, joka hänen piti viedä postiin, ja siinä kirjeessä oli kuusitoista tuhatta markkaa.

Matami. Kuusitoista tuhatta! Hoh hoo, sittepä Blomros oli pahemmassa pulassa kuin Nyholm, kun teki viidenkolmatta ruplan setelejä, jotka eivät olleet kyllin mustat.

Poliisi. Niin, mutta mitäs luulette? Sill'aikaa kuin Blomros etsi etsimistään ja oli vähällä tulla hulluksi, astui pikku tyttö postikonttoriin ja antoi kirjeen sinne kaikkine rahoineen, niinkuin oli löytänyt kadulta. He päästivät tytön menemään, sanomatta hänelle edes kiitoksiakaan; mutta kun katsottiin tarkemmin kirjettä, silloinpa vasta nousi ilo! Ei kukaan enää tavannut tyttöä, ainoastaan kenkä saatiin kiinni, jonka hän oli pudottanut porstuaan. Ja silloin maistraatti pani rummuttamaan, että niin on tapahtunut, ja että se pikku tyttö, jolla on tämän kengän pari, saa neljä sataa markkaa palkinnoksi rehellisyydestään ja sukkeluudestaan.

Matami. Neljä sataa markkaa! Ja ne saa minun oma pikku Lottani panna säästöpankkiin! Ja hän on rehellisin pikku tyttö koko kaupungissa! Mutta onko se tosiaan sinun kenkäsi, pikku Lotta?

Lotta. Hyvä, kiltti täti Sjöberg, kyllä se on minun kenkäni, siitä on kanta poissa ja ison varpaan kohdalla on reikä.

Matami. Ström minä olen enkä Sjöberg. Käsittämätöntä, tytön typykkä, ett'et voi oppia minun nimeäni. Mutta samapa se, kylläpähän sitte muistat, kuin tulet minun omaksi tytökseni.

Poliisi. Tulkaa, niin menemme yhdessä maistraattiin näyttämään kenkää ja nostamaan rahoja. Saanhan minä hiukan vaivastani, vai kuinka, matami Ström?

Matami. Mitä? Vai niin? No, olkoon menneeksi, saatte kaksi markkaa vaivasta… herra alapoliisi!

Poliisi (itsekseen). Minä saattaisin asettua rauhaan ja ruveta postiljooniksi, ja sitte voisin ostaa itselleni talon Robertinkadun varrelta. Mummolla on rahaa ja nuo neljä sataa markkaa saattaisin minä levittää liikkeesen. Ajatellaanpas, enköhän minä nai tuota vanhaa kaappia!

Neljäs laulu.

Matami.

    Nytpä käyn minä vehnästä leipomaan.
    Aluu, alumpa, alumpalei,
    Lottaseni käypi käsin taikinaan,
    Aluu, alumpa, aluu!

Lotta.

    Nytpä tätiä saan minä syleillä,
    Aluu, alumpa, alumpalei!
    Strömsten hän on, muistanpa nimensä,
    Aluu, alumpa, aluu!

Matami.

    Ström, Ström, Ström, sanon vieläkin,
    Aluu, alumpa, alumpalei!

Lotta.

    Rakas täti, minä tässä uneksin,
    Aluu, alumpa, aluu!

Poliisi.

    Eikös matam' rouvaksi rupeisi?
    Aluu, alumpa, alumpalei!
    Ottakaa nyt mieheksenne poliisi!
    Aluu, alumpa, alun!

Matami.

    Suur' kiitos, onkos asiat niin,
    Aluu, alumpa, alumpalei?
    Rakastunpa oitis poliisiin,
    Aluu, alumpa, aluu!

Kaikki.

    Tämä loppu on tässä pulmassa,
    Aluu, alumpa, alumpalei!
    Joka tapahtui Cargerin kulmassa:
    Aluu, alumpa, aluu!

    Jospa se teist' ois niin maulleen.
    Aluu, alumpa, alumpalei!
    Kuin Porvoon tipat rusinoineen!
    Aluu, alumpa, aluu!

Share on Twitter Share on Facebook