TOTUUDEN HELMI.

Satu, kolme tapausta.

Henkilöt:

Ensimmäinen tapaus.

Vihreä niitty puutarhurin tuvan edessä. Puutarhan aita näkyy aivan vieressä. Tähkö, Palko, Kalle, Matti, Riikka ja Kasi tanssivat. Hunttu on liian lihava tanssimaan.

Lapset laulavat.

Kasi (lyö Mattia). Untamo!

Matti (lyö Palkoa). Sinä se olet!

Palko (lyö Kallea). Tästä saat!

Kalle (lyö Riikkaa). Riikka sen sai!

Riikka (lyö Tähköä). Tähköpä sen saikin!

Tähkö (lyö Hunttua). Hunttu sen sai!

Kaikki lapset. Hunttu sen sai! Huttu sen sai!

Hunttu (joka on istunut ruohossa, nousee kömpelösti ylös). No, malttakaahan; tulkaapas tänne, kyllä minä annan takaisin.

(Lapset juoksevat pakoon laulaen:)

Hunttu. Malttakaahan, kyllä minä hunttuutan teitä. Vahinko, että söin puuroa päivälliseksi; se on varmaan painunut minulle jalkoihin.

(Lapset juoksentelevat pakoon ja Hunttu lönkyttää jäljestä. Tulpaani tulee tuvasta, ruiskukannu kädessä.)

Tulpaani. Niin, sen kyllä saatoin arvata, nyt ne kelvottomat lapsen veitikat taas juoksentelevat ruohoa tallaamassa. Eivät ne muuta tee kuin pahuutta päivät päästänsä. Ettekö pysy teillä, sanon minä! Uskaltakaapahan käydä mellastelemassa puutarhassa! Koskekaahan vain koivun oksaankaan aidan sisäpuolella, niin kyllä minä sitä tanssitan teidän seljässänne! (Itsekseen.) Niin, olisipa todellakin kaunista, jos he taittaisivat kruunaustulpaanin, jota nyt olen kastellut ja hoidellut koko kuusi viikkoa kuin omaa lastani! Se ehtii juuri paraiksi valmistua ylihuomeiseksi kuninkaan ja kuningattaren kruunajaisiin. Mitähän kuningas sanoo, kun näkee sellaisen ihmeen. Vähintään hän nimittää minut suuren auringonruusun ritariksi. Se vasta on tähti, joka kelpaa, niin suuri, että riippuu vatsalla asti! Huh, miten kuuma tänään on! Jospa täällä olisi ketään, jonka saisin avukseni kastelemaan puutarhaa. Mutta nuo lapset, eivät ne koskaan osaa muuta kuin meluta ja juoksennella. (Nopsajalka ja Varma tulevat.) Tuossa tulee taas kaksi uutta lasta. Keitä te olette? Mitä teillä on täällä tekemistä?

Nopsajalka (nostaen lakkiaan). Me olemme kaksi köyhää lasta, joilla ei ole isää eikä äitiä. Isämme oli sotamies, ja hän on kuollut sodassa.

Varma (niiaten). Ja äitimme on myönyt nauriita kuninkaalle. Nyt me menemme kuninkaan kaupunkiin etsimään palvelusta.

Tulpaani. Katsoppas vain; tuollaisetko nulikat saisivat palvelusta! Mutta tosiaan te voitte minua auttaa aivan heti paikalla. Osaitteko kastella kukkia?

Nopsajalka. Kyllä minä osaan kantaa vettä.

Varma. Ja minä aina kastelin äitini nauriita siihen aikaan, kuin meillä vielä oli pieni naurismaa.

Tulpaani. Hyvä, hyvä. Kastelkaa nyt kukat tuolla puutarhassa, niin saatte ruokaa ja yösijan huomeiseen asti. Mutta varokaa tulpaania, kuuletteko, varokaa tulpaania! Se säästetään kuninkaan omakätisiin kruunajaisiin. Menkää nyt, minä tulen kohta perästä. Varokaa tulpaania! (Menee tupaan.)

Nopsajalka (ottaa ruiskukannun). Tule, Varma, niin teemme, kuten hän käski.

Varma. Se lienee hyvin kaunis tulpaani. Sitä meidän pitää varoa kuin omaa silmäteräämme. (Menevät.)

Tähkö (kurkistaa aidan ylitse puutarhan puolelta). Tulkaa tänne, pojat, tulkaa tänne, niin narraamme Huntun etsimään meitä!

Matti (aidan takaa). Eiköhän sinun isäsi vain suutu?

Tähkö. Mitä vielä? Tulkaa vain!

Palko (aidan takaa). Tulkaa, tytöt, tulkaa vain, älkää ollenkaan peljätkö!

Kasi (aidan takaa). Tuossa tulee Hunttu jo!

Tähkö (aidan takaa). Tulkaa, juoskaamme pensasten taakse, että hän ei löydä meitä!

(Kuuluu melua aidan takaa puutarhasta.)

Kalle (aidan takaa). Voi, juoksentelit kukkapenkissä!

Tähkö. Viisi minä huolin kukkapenkeistä. Tulkaa pois vain, että Hunttu ei löydä meitä!

Hunttu (tulee puhkuen ja käy istumaan aidan viereen, pannen toisen jalan allensa). Huh, nyt minä olen juossut itseni kuoliaaksi, minä aivan hajoan taikka sulan mäsäksi. Tokkohan minulla vielä on jalat tallella? Tässä on toinen. Mutta missä se toinen on? Eikö kukaan ole nähnyt minun toista jalkaani? Mihin ihmeellekähän olenkaan voinut hukata toisen jalkani?

Lapset (tirkistelevät, nenät aidan raoissa, ja laulavat "ukko Noakin" nuotilla, siten, että kukin yksikseen vuorotellen laulaa: Hunttu).

Hunttu (puoli itkussa). Malttakaas vähän, eikö kukaan ole nähnyt, mihin minulta on pudonnut toinen jalka.

Lapset (laulavat).

Hunttu. Minä jauhatan sekä pullia että piparkakkuja sille, joka löytää minun toisen jalkani.

Tähkö (pistää kepin aidan raosta ja lyö Hunttua sääreen). Tuossa sinun toinen jalkasi on!

Hunttu (hypähtää seisomaan). Aijai, mitenkä se koski kipeästi, aijaijai! Mutta mitä tämä on? Minullahan taitaa ollakin kaksi jalkaa. (Lukee.) Yks', kaks'… Ei, luetaanpas uudestaan: yks', kaks'… (hyppii ilosta). Jo minä löysin toisen jalkani! No, jopas löysin toisen jalkani! (Lapset meluavat puutarhassa.)

Tähkö (kurkistaa aidan ylitse). Isä tulee! Isä tulee!

Palko (aidan takaa). Kulkaas, tytöt, älkää sanoko, että olimme puutarhassa!

Tähkö. Niin, pojat, älkää sanoko sitä isälle. (Hän menee taas piiloon.)

Tulpaani (tulee tuvasta). Teinpä hyvin tyhmästi, kun lähetin vieraat lapset yksinään puutarhaan, Tokkohan ne antavat edes karviaismarjan raakaleidenkaan olla rauhassa. (Kurkistaa aidan raosta puutarhaan.) Mitä ihmettä, millaista täällä on? Turkkilaisiako siellä on ollut mellastelemassa minun kukkapenkeissäni?… Voi tulpaaniani! Voi minun tulpaaniani! Voi suurta, kaunista, harvinaisen komeata kukkaani!

Nopsajalka (puutarhassa). Tule pois, Varma: ikävätä tämä on, mutta emme me voi sitä auttaa.

Varma (puutarhassa). Odotahan, minä koetan nostaa pystyyn koreata tulpaania!

Tulpaani (ulkopuolella). Enkö jo sanonut? Enkö minä sitä jo sanonut? Nyt nuo kelvottomat kerjäläispenikat ovat juoksennelleet kuin hottentotit minun kukkapenkeissäni, ja tuossa nyt tyttö juuri on taittamassa minun kaunista tulpaaniani. Tulkaapas tänne, niin kyllä minä teidät opetan!

Nopsajalka (aidan takaa). Tule pois, Varma!

(Tähkö, Palko ja muut lapset tulevat toiselta puolen, ikään kuin metsästä.)

Tulpaani. Ahah, vai olette tekin tässä? Oletteko olleet penkkejä sotkemassa, kelvottomat veitikat? Oletteko olleet puutarhassa, sanokaa!

Palko. Emme, hyvä isä, mehän tulemme juuri metsästä.

Tähkö. Niin, siellä me leikkelimme itsellemme vihellyspillejä.

Kasi. Ja poimiskelimme karpaloita.

Riikka (nykäsee häntä kylkeen). Hyi, miten sinä valehtelet.

Kasi. Vaiti, sinä siinä. Oli niin hirveätä kivikkoa siellä metsässä. Minulta hävisi sinne toinen kenkä.

Kalle. Ja minulta läntistyi kanta toisesta saappaasta.

Matti (hiljaa). Niin, juoksennellessasi sedän kukkapenkeissä.

Kalle (hiljaa). Vaiti, sinä siinä, taikka saat selkääsi.

(Hunttu tulee, koetellen jalkojansa).

Tulpaani. Mitä minä huolin teidän kengistänne ja saappaistanne! Kunhan vain ette ole olleet puutarhassa.

Hunttu. Kyllä se oli niin, että me tosiaankin…

Kasi (sulkee kädellään häneltä suun). Jos et ole vaiti, niin minä varastan sinulta jalkasi!

Palko. Mitä te, isä, puhutte, onko kuka tehnyt pahaa puutarhassa?

Tähkö. Onko kuka tehnyt pahaa meidän tulpaanillenne?

Tulpaani. Voi minua onnetonta puutarhuria! Minun kukkani on sotkettu, kruunaustulpaanini on katkaistu! Mitähän kuningas tästä sanoo?

Kasi. Minä luulin nähneeni kaksi vierasta lasta puutarhassa.

Kalle. Niin minäkin. Ja tuossahan ne juuri tulevatkin molemmat, ja tytöllä on koko tulpaani kädessä!

(Nopsajalka ja Varma tulevat.)

Tulpaani. Te myyrät! Te kaalimadot! Te omenan varkaat! Miten te uskalsitte tehdä sellaista tuhoa minun tarhassani? Tiedättekö, että kuningas saattaa piiskauttaa sellaisia petoja nokkosilla, ja osaan sitä tehdä minäkin!

Nopsajalka. Hyvä mestari, kun me menimme puutarhaan kastelemaan kukkia, oli kaikki jo sotkettu ja turmeltu. Emme me sille mitään voi.

Varma. Ja tässä, hyvä mestari, on tulpaani. Minä kyllä koetin nostaa sitä pystyyn, mutta ei se jaksanut seisoa, se oli ihan poikki.

Tulpaani. Kuuleppas vain, mitä ne lörpöttelevät, nuo linnunpojat! Eivät ole tietävinään koko asiasta.

Kasi. Miten viaton tuo tyttö on olevinaan! Ikään kuin eivät kaikki tietäisi, että hän juuri taittoi tulpaanin.

Tähkö. Ja tuo poika, miten hän teeskentelee! Ikään kuin hän ei olisi astua tallustellut kukkapenkeissä.

Riikka (hiljaa). Mutta kuules, Kasi, sinähän juuri talloit?

Matti (hiljaa). Mutta kuules, Tähkö, sinähän juuri juoksentelit, ja me tulimme jäljestä.

Kasi ja Tähkö. Sinä valehtelet. Nuo ne olivat!

Kalle ja Palko. Niin, niin, nuo kerjäläispennut ovat syypäät kaikkeen.

Hunttu. Malttakaas, nyt minä muistan. Ei ne nuo olleet, vaan…

Kasi (hiljaa). Etkö kuule, että kuningas saattaa piiskauttaa meitä kaikkia nokkosilla?

Hunttu (hiljaa). Niin, mutta koska he ovat syyttömät…

Kasi (hiljaa). Jokaisella on oma selkä lähinnä.

Hunttu. Se oli vahinko, se, Kasi. Minä jo ihan tunnen, miten nokkoset polttavat selkääni.

Tulpaani. Kuuletteko te, käärmeen sikiöt? Kuuletteko te, lihakärpäset? Kaikki sanovat, että te olitte pahan teossa, ja näinhän minä sen omillakin silmilläni.

Nopsajalka. Minä sanon teille, mestari, jotakin. Sisareni ja minä emme koskaan valehtele.

Varma. Kun äitimme kuoli pois meiltä, kutsui hän meidät luoksensa ja sanoi: rakkaat lapset, minä olen köyhä, minulla ei ole hopeaa eikä kultaa antaa teille kuollessani. Mutta minä annan teille parempaa kuin kulta ja hopea; se on kolme lausetta pyhästä raamatusta. Tahdotteko, mestari, kuulla ne kolme lausetta?

Tulpaani. No, millaiset ne lauseet ovat?

Nopsajalka. Ensimmäinen on Viisauden kirjasta, tämä: "se suu, joka valhettelee, tappaa sielun."

Varma. Toinen on Sirakin kirjasta ja sanoo näin: "Älä koskaan puhu totuutta vastaan, vaan anna häpeän tulla päälles, jos sinä viallinen olet."

Nopsajalka. Kolmas on myöskin Sirakin kirjasta, ja se on tällainen: "Vastaa totuuden puolesta kuolemaan asti, niin Herra Jumala on sotiva sinun edestäs."

Tulpaani. Olivatpa ne kauniit lauseet, mutta uskotteko te myöskin ne?

Varma. Uskomme, mestari. Äitimme opetti ne meille kuollessaan.

Nopsajalka. Ja siitä te, mestari, voitte käsittää, että me emme koskaan valehtele.

Tulpaani. Hyvät lapset, minä alan uskoa, että te olette viattomat.

Kasi. Kylläpä se on kaunis luottamus, kun tyttö tuossa seisoo, tulpaani kädessä!

Tähkö. Ja ettekö näe, isä, että pojan jalat ovat mullassa puutarhan penkeistä?

(Matti ja Riikka nykivät turhaan heitä vaatteista.)

Kalle. Kukapa muu sen olisi tehnyt?

Palko. Eihän ketään muita ole käynyt puutarhassa.

Tulpaani. Niin, se on totta, se. Ja kuitenkin seisotte siinä valehtelemassa minulle vasten silmiä, te kelvottomat, petolliset kerjäläispennut! Heti matkaanne niin kauas, kuin tietä kestää. Kiittäkää onneanne, että minä en lähetä nimismiestä niskaanne. Putkaan teidät pitäisi toimittaa. Turmella tuolla tavalla minun ainoa iloni, kaunis kruunaustulpaanini! Mutta odottakaahan, jos vain uskallatte hiipiä vielä kaupunkiin, niin minä kerron kuninkaalle, mitä olette tehnyt.

Nopsajalka. Tule pois, Varma. Älä ole pahoillasi, pikku siskoseni. Me kyllä olemme köyhät, mutta me olemme kuitenkin rikkaat niin kauan, kuin meillä on äitimme perintö. (He menevät.)

Tulpaani. Minä onneton puutarhuri, minähän nyt olen ihan kuin kuorittu tulpaani! Mitähän kuningas sanoo, kun hänet kruunataan ilman kruunaustulpaania? (Menee.)

Matti. Hyvästi jääkää. Minusta ei ollenkaan tuntunut hyvälle, että valehtelimme köyhäin lasten päähän.

Riikka. Ei minustakaan. Tuntuu ihan kuin neula kaivelisi sydämmessä.

Palko. Tekikö sitte mielesi saada selkääsi nokkosilla?

Tähkö. Eikä tässä mitään vahinkoa tapahtunut. Päästihän isä ne tyhmät lapset menemään rauhassa tiehensä.

Kalle. Niin, joutavia. Tulivat vain vähän pahaan maineesen, mutta me pääsimme pulasta.

Kasi. Te, Matti ja Riikka, älkää luulkokaan, että teillä muka on niin ylevät omattunnot! Ken on vaiti ja siten yhtyy kujeesen, kun toiset selvittäytyvät pienellä hätävalheella, hän ei ole yhtään parempi toisia.

Hunttu. Niin se juuri on. Hyi häpeätä, hyi meitä kaikkia! (Lähtee menemään pois.)

Kasi. Kas Honkasalmen Hunttua! Mihinkä hän nyt lähtee tallustelemaan kelvottomilla jaloillaan?

Hunttu. Niin, niin, Hunttu raukka on vähän tyhmä, mutta hän näyttää, että hän on rehellinen mies.

(Ensimmäisen tapauksen loppu.)

Toinen tapaus.

Bumburrifexin tupa metsässä. Seinällä riippuu pyssyjä ja sapeleja. Pöydällä palaa kynttilä. Uuninluuta seisoo uunin nurkassa. Bumburra istuu yksinään, villoja kartaten.

Bumburra.

Mutta tässä minä vain istun karttaamassa enkä ollenkaan muista, että mieheni, suuri Bumburrifex, kohta tulee kotiin. Niin, suuri hän on, se on varma, mutta hän saisi ennemmin olla pieni, pienempi hiirtäkin, jos hän vain heittäisi pahat tapansa. Onpa välistä ikään kuin hiukan ruma olla rouvana ryövärillä, ihmissyöjällä ja velholla. Mutta mikäpä tässä auttaa? Jokin toimi täytyy jokaisella tässä maailmassa olla. Minun ukkoseni on tavallaan kyllä rehellinen mies. Kun hän ryöstää jotakin, niin hän aina ottaa toisilta rosvoilta. Hän loitsii vain huviksensa; jotainhan hänelläkin pitää olla huvitusta joutohetkinään. Ihmisiä hän ei syö koskaan muulloin kuin hyvin nälissään, milloin minulla ei ole kylliksi ruokaa kaapissa. Kuten nyt esimerkiksi. Tosiaankaan nyt ei olisi hyvä pikku lasten hiipiä tänne, kun minulla on vain yksi ainoa kukko padassa. Varsinkaan sotamiesten lasten. No, siitä minun nyt ei tarvitse olla huolissani. Metsässä on koiran ilma; sataa, kuin olisi taivas auki. Eiköhän Musti parkakin mielellään nyt ryömi kojuunsa siellä ulkona.

(Musti haukkuu ulkona hau vau vau!)

Bumburra. Vai niin, joko mieheni nyt tulee kotiin. Ja minulla kun on vain kukko iltaseksi! Onhan minulla porsaskin, mutta se on jouluporsas, se. (Hän avaa oven, Nopsajalka ja Varma astuvat sisään.) Mitä ihmettä? Kaksi lasta!

Nopsajalka. Hyvä emäntä, olkaa niin hyvä, antakaa yösijaa kahdelle köyhälle lapselle! Me olemme läpimärkinä sateesta.

Bumburra. Menkää heti tiehenne! Onko meillä tilaa kaikille mieron kiertäjille, jotka metsää samoelevat?

Varma. Meillä ei ole isää eikä äitiä. Me eksyimme pimeässä, ja metsä on täynnä susia.

Nopsajalka. Me näimme etäältä tulta ja ilostuimme, kun löysimme metsästä tuvan.

Bumburra. Ilostuitteko? Kyllä varmaan vähemmän iloitsisitte, jos tietäisitte, mihin nyt olette tulleet. Parempi teidän olisi nukkua suden pesässä. Mutta pitänee minun katsoa, mitä voin tehdä teille. Jos teidät joku syö suuhunsa, niin älkää syyttäkö minua!

Nopsajalka. Kuka syödään?

Bumburra. Te taikka minä; mutta tuskinpa vain minä kelvannen. Tietäkää, että minun mieheni, suuri Bumburrifex, on ihmissyöjä.

Varma. Huh, Nopsa, lähdetään pois täältä. Minna pelottaa niin hirveästi.

Nopsajalka. Emäntä vain meitä vähän pelottelee.

Bumburra. Ette te saa jäädä tänne, ettekä te myöskään voi mennä metsään susien syötäväksi. No, jääkää sitte tänne. Ehkäpä joku keino keksitään, kun vain ette ole sotamiehen lapsia. Minun ukkoni vihaa sotamiehiä, he kun eivät anna hänen rosvota rauhassa, ja sentähden hän välistä syöksentelee heidän lapsiansa.

Varma. Kuuletko, Nopsa, hän on myöskin rosvo!

Nopsajalka. Meidän isämme oli sotilas, sitä minä en koskaan salaa. Mutta kyllä minä tiedän, että te autatte meitä, hyvä mummo.

Bumburra. Aijai, se oli pahempi, se. Ohhoh, lapsi raukat! Mutta kas, jouluporsas minun täytyy kuitenkin säästää. (Musti haukkuu: vau vau!) Kas niin, pian villakoriin, älkääkä hievahtako, jos henkeänne tahdotte säästää. (Hän sulloo heidät villakoriin ja levittää päälle peitteen. Musti haukkuu uudestaan.) No, no, Musti, melua vähemmän, kyllä minä tulen. (Hän avaa oven. Hunttu kömpii sisään.)

Bumburra. Vielä yksi, jolla on kiire joutua hammasten väliin! Nyt minulla on viisi suojeltavana: kolme lasta, kukko ja porsas!

Hunttu. Mitä? Porsasko? Saanko sylttyjalan? Ohhoh, kyllä tarvitsenkin uudet jalat, kun olen juossut omani hajalle. Onko täällä seppää, että saisin kelvolliset hevosen kengät jalkoihini?

Bumburra. Mikä ihminen sinä olet?

Hunttu. En minä ole mikään ihminen, vaan Hunttu Honkasalmelta. Mestari Tulpaani ajoi minut pois myllyltä sen tähden, että sanoin hänelle: Mestari, sanoin minä, eivät ne köyhät lapset sotkeneet teidän kukkapenkkejänne, vaan me muut kaikki yhdessä, sanoin minä. Tähkö juoksi ensin penkkien poikki, Kasi taittoi tulpaanin, ja minä sieppasin itselleni koko kouran täyden karviaismarjoja, sanoin minä. Sinä valehtelet, sanoi Tähkö. Varo sääriäsi, sanoi Kasi. Joko menet tiehesi, sanoi Mestari. Ja minä juoksemaan ja juoksin, mikäli tietä riitti, ja kun tie loppui, tulin minä tänne jalattomana.

Bumburra. Olisipa vahinko tuota makkaraa, hän miellyttää minua. (Musti haukkuu.) Pian nurkkaan, tuonne havuluudan taa, äläkä hievauta sormesi päätäkään ennen, kuin minä huudan sinua!

Hunttu. Miksikä niin, emäntä?

Bumburra (vie hänet nurkkaan). Siksi, että mieheni syö mielellään lihamakkaraa. (Ovea jyskytetään). No, no, kyllä minä tulen, jo minä tulen. (Itsekseen.) Kyllä nyt on hyvin asiat. Ja minä kun en uskalla teurastaa jouluporsasta! (Avaa oven.)

Bumburrifex (tulee).

Bumburra.

Bumburrifex.

Bumburra (panee hänen eleensä paistetun kukon).

Bumburrifex (syödessään).

Bumburra.

Mitä kuulenkaan!

Bumburrifex (nuskii ilmaa).

Kristityn veri täällä haiseehan!

Bumburra.

Syö, ukkoseni, haista herkkupöytää!

Bumburrifex (syö).

Bumburra.

Bumburrifex (jyrsii).

(Nuuskii ilmaa ja nousee ylös).

Bumburra (estellen häntä).

(estelee korin luo menemästä)

Koriss' on lanttuja vaan kätkössä

(estelee nurkkaan menemästä)

Nurkassa riippuu vanha lammasnahka.

Bumburrifex (vetäen esiin Hunttua).

Vai lammasnahka!

Hunttu.

Kohta tulen, jahka…

Bumburra.

On raukka mennyttä!

Bumburrifex (itsekseen).

Hunttu. Armollinen herra ihmissyöjä, säästäkää minun nuori henkeni, minussahan ei ole muuta kuin luuta ja nahkaa, kuten näette. Olkaa hyvä, syökää ennemmin tuo kelvoton ruma pihakoira, sillä on hyvä turkki, niin että tulette lämpöiseksi sisältäkin päin.

Bumburrifex. Vastaa nyt: oliko isäsi sotamies?

Hunttu. Setäni on mylläri ja hänen nimensä on Mylly Matti; kyllähän te, armollinen ryöväri, hänet tunnette, tuntee hänkin kaikki, sekä mustalaiset että muut. Menkää hänen luoksensa, niin saatte jauhosäkin, joka kelpaa puuroksi, mutta minusta ei tule kunnon velliäkään.

Bumburrifex. Jos täällä olisi yksikään sotamiehen lapsi, niin minä jättäisin sinut rauhaan.

Hunttu (huutaa). Eikö täällä ole ketään sotamiestä, jolla olisi liiaksi joutavia lapsia?

Nopsajalka (kömpien ylös korista). Tässä olen minä, ja minun isäni oli sotamies.

Bumburra (itsekseen). No, tuollapa näkyy olevan aika kiire joutua illallispaistiksi!

Bumburrifex. Kas vain lanttuja, kun nekin rupeavat astuskelemaan! Vai niin, oletko sinä sotamiehen poika? Tiedätkö sinä myöskin, että minulla on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti suuhuni?

Nopsajalka. Kyllä minä sen tiedän.

Bumburrifex. No, miksi et sitte pysynyt korissa, narri?

Nopsajalka. Sen tähden, että sinä aioit syödä Huntun, ja hän puhui totta silloin, kuin muut valehtelivat pahaa tekoansa meidän päähämme.

Bumburrifex. Eihän vain liene useampia lanttuja korissa? (Nopsajalka on vaiti.) Valehtele vähän, poikaseni, hiukan vain, niin sinulle käy hyvin maailmassa. Paljohan niitä on, jotka ajattelevat, että pienestä hätävaleesta ei koskaan voi tulla vahinkoa.

Bumburra (nykii Nopsajalkaa kyljestä). Valehtele vähän! Valehtele vain hiukan!

Hunttu (sysii häntä toiseen kylkeen). No, hyvä ystävä, valehtele vähän, kotitarpeiksi vain!

Nopsajalka. En, minä en koskaan valehtele. Mutta minä puhun vain omasta puolestani enkä ilmase toisia.

Bumburrifex. Oletpa sinä aika veitikka. No saatanpahan minä itsekin katsoa korista, kun ensin syön sinut. Riisu pois mekkosi, niin maistut paremmalta.

Bumburra (itsekseen). Voi, että minulla ei ole muuta kuin yksi paistettu kukko!

Hunttu (huutaa). Hän syö meidät! Hän syö meidät! Eikö täällä ole yhtään liikoja lapsia.

Varma (kurkistaa korista). Hyvä ihmissyöjä, jättäkää Nopsa rauhaan ja syökää ennemmin minut!

Bumburrifex. Ahah! Siellä on pikku nauriskin lanttujen seassa. Sepä vasta on hyvää herkkua jäljisteeksi!

Bumburra (menee ulos). Ei nyt auta; vaikka se olisi pääsiäisporsas, niin pataan se nyt on pantava.

Nopsajalka (sieppaa sapelin seinältä). Jos uskallat koskea minun sisareeni, niin minä teen sinulle samoin kuin David teki Goljatille.

Bumburrifex. No, mitenkäs David teki Goljatille?

Nopsajalka. Hän hakkasi häneltä pään poikki.

Bumburrifex (nauraa kohti kurkkua). Ha ha ha, sepäs oli hauskinta, kuin minulle on pitkään aikaan tapahtunut. Vai hakata minulta pää poikki! Ei, jo se oli hullua, ha ha ha, ha ha ha!

(Hunttu hiipii Bumburrifexin taakse, pistää jalkakoukkua ja vetää hänet kumoon.)

Hunttu. Joudu, joudu, Nopsa, tässä on Goljat ja sinä olet David.

Nopsajalka (sapeli ylhäällä). Lupaatko olla tekemättä pahaa kellekään meistä? Muuten minun täytyy surmata sinut, ihmissyöjä!

Bumburrifex (yhä nauraen maatessaan lattialla). Malttakaa, malttakaa… hi hi hi… minä nauran kuoliaaksi itseni… ho ho ho… sepä oli pahinta, kuin koskaan olen nähnyt… uh huh huu, hi hi hi, ho ho ho! Urhollinen sankari, säästä toki henkeni!

Nopsajalka, Niin, naura sinä vain, mutta lupaa nyt, mitä vaadin, muuten….

Hunttu (matkien). Uh huh huu! Ho ho ho! Valehtele vähän, poikaseni, niin sinulle käy hyvin maailmassa! Tiedätkö sinä myöskin, että minulla on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti paikalla! Riisu mekkosi, niin maistut paremmalta.

Bumburrifex. Ei, tätä minä en enää kestä kauempaa, minä ihan kuolen naurusta. Ja kaiken sen harmin lisäksi en ole saanut suuhuni muuta kuin yhden laihan kukon.

Bumburra (palaa). Mitä minä näen, ukkoseni makaa pitkänänsä lattialla! Uskallatteko te, lapset, leikitellä suuren Bumburrifexin kanssa? Ettekö tiedä, että hän voi silmänräpäyksessä muuttaa tiedät joka kynnen variksiksi?

Hunttu (hiipien nurkkaan). Huh, minusta tuntuu jo, kuin olisi variksen jalka vasemmassa saappaassani!

Nopsajalka. Lupaatko olla tekemättä meille pahaa?

Bumburrifex. Varsin mielelläni, jos vain saan jotain lisää suuhuni.

Bumburra. Kas tästä, rakas ukkoseni, saat jouluporsaan; ei tästä nyt kuitenkaan vähemmällä selvitä, arvaan minä.

Bumburrifex. Olkoon menneeksi. Niinpä teemme rauhan.

Nopsajalka (pistää sapelin tuppeen). Nyt saatat nousta ylös. Minä en hakkaa päätäsi poikki…

Bumburrifex (nousee ylös). Enkä minä syö sinua. Porsas kuin porsas, yhtä ruokaa kaikki tyyni.

Hunttu (arvokkaasti Bumburrifexille), Saat pitää mekon ylläsi. Minä säästän henkesi.

Bumburra. Minä ehdotan jotakin. Me lähdemme kaikki tyyni kaupunkiin etsimään kuningattaren helmeä. Kukapa tietää, mitä saattaa tapahtua? Kuningatar on saanut sen Totuuden haltialta.

Nopsajalka. Me lähdemme mukaan.

Bumburrifex. Se on päätetty! Jos minä löydän helmen, tulee minusta hoviryöväri, salavelho ja kuninkaallinen ihmissyöjä.

Hunttu. Ja jos minä pöydän helmen, tulee minusta Honkasalmen Suurhunttu.

Varma.

Bumburrifex.

Nopsajalka.

Hunttu.

Bumburra.

Bumburrifex.

Kaikki.

(Toisen tapauksen loppu.)

Kolmas tapaus.

Tori kuninkaan linnan edessä, toisella puolen kaivo, toisella puita. Eukko kaupittelee omenoita ja kasviksia. Laukkuryssä myöskentelee huiveja ja nauhoja. Pienellä tytöllä on kaupan marjoja. Kerjäläispoika anelee ropoja.

Eukko omenoineen.

Laukkuryssä.

Tyttö marjoineen.

Kerjäläispoika.

(Tällä välin ovat Nopsajalka ja Varma tulleet toiselta puolelta. Riikka, Kasi, Kalle ja Matti toisella puolelta. Riikka ja Matti, eukko ja laukkuryssä panevat rovon kerjäläispojan hattuun.)

Marjatyttö. Poika kulta, minulla ei ole rahaa, mutta tästä saat koko korini. Jos sinulla on nälkä, niin syö.

Kerjäläispoika. Ei ole. Kiitos sulle!

Nopsajalka. Ei minullakaan ole yhtään rahaa, mutta minun mekkoni on parempi kuin sinun. Tule, niin vaihetamme. (He vaihtavat mekkoja.)

Varma. Ja tästä saat minun huivini.

Kerjäläispoika. Kiitos, kiitos teille molemmille!

Kasi (Kallelle). Katsos, Kalle, tuossa riippuu punainen nauha ryssän laukusta. Tempaa se hiljaa sill' aikaa, kuin minä puhuttelen häntä, ja anna sitte minulle.

Kalle (hiljaa). Mutta varastaminen on synti.

Kasi. Oh, ken osaa valehdella, hän osaa myöskin varastaa. Eihän sitä kukaan tiedä; salataan vain rohkeasti.

Kalle. Niin, tosiaankin.

Kasi (ryssälle). Kas, miten kauneita huiveja teillä on! Saanko niitä nähdä? Mitähän niistä tahdotte?

Laukkuryssä. Temekö hyve huivi tahto vai täme paras? Hyve huiv maksa rupla, mutta pikku huiv ottaka viiskymment kopeikka.

(Täll'aikaa Kalle sieppaa punaisen nauhan ja pistää sen salaa Kasille.)

Kasi. Ah, miten te olette hyvä. Myöttekö huivin kymmenestä kopeekasta?

Laukkuryssä. Olka hyve, neljekymment kopeika. Kolmekymment kahdeksa kopeik. No, kolmekymment kopeik hyve huiv'. Neuloi, nauhoi, ottake! (Etsii nauhaansa.) Voi, minu puna nauha! Poliis, poliis! Turakka vei minu puna nauha. (Syntyy melua torilla. Nopsajalka sattuu vahingossa kaatamaan eukon omenakorin.)

Omenaeukko. Poliisi, poliisi! Minun omenani, minun kultaomenani!

(Puutarhuri Tulpaani tulee Tähkön ja Palon kanssa, kaikki hyvin koreassa puvussa.)

Tulpaani. Mitä täällä melutaan? Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin tieltä!

Tähkö. Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin lasten tieltä!

Omenaeukko (ottaa Kallea nutusta). Sinä se kaadoit minun korini!

Nopsajalka. Ei, minä se olin. Antakaa anteeksi, se tapahtui vahingossa; mutta jos tahdotte maksua, niin ottakaa minun lakkini. (Eukko ottaa lakin.)

Laukkuryssä (Nopsajalalle). Turakka, sine se varasti minu puna nauha!

Kasi. Niin, kyllä se oli hän. Kalle ja minä näimme sen ihan omin silmin. Eikö totta, Kalle?

Kalle (hämillään). Kyllä se on totta.

Tulpaani. Ahah, kyllä minä sen vekkulin tunnen. Hän se juuri taittoi minun suuren tulpaanini. Ja nyt hän on vielä lisäksi varastanut.

Nopsajalka. Se ei ole totta. Minä en osaa valehdella, ja sen tähden minä en osaa varastakaan.

Tulpaani. Hiljaa siinä. Tuossa tulee kuninkaan julistaja. Pois meidän tieltämme, jotka olemme hovilaisia!

(Julistaja marssii juhlallisesti sisään ja lukee seuraavan kuulutuksen:)

Me Amundus kahdeskymmenes, Mesopotamian kuningas, Auringon nousun ja laskun suurherra, kuutamon kreivi, Louhelan vapaaherra ja Totuuden valtakunnan kuningattaren, suurvaltaisen Veritaan liittolainen, ynnä muuta ynnä muuta, teemme tiettäväksi:

Tämä on meidän käskymme ja määräyksemme, joka tapahtui meidän linnassamme tänään tämän kuun viidentenätoista päivänä tänä vuonna. Amundus.

Kaikki. Eläköön kuningas!

(Kuningas ja kuningatar tulevat koko seurueensa kanssa ja käyvät istumaan valtaistuimille, jotka tuodaan heidän jäljestään sisään.)

Kuningas. Hyvää päivää, kansa!

Kuningatar. Hyvää päivää, rakas kansa! Kuinka jaksatte?

Tulpaani. Kiitos kysymästänne, armollinen rouva kuningatar, siinä tuota mennä retuutetaan yksi päivä kerrassaan. Minä tahtoisin, että minulla nyt olisi kaunis tulpaani, jonka aioin kasvattaa kruunajaisiin, mutta kerjäläispenikat taittoivat sen, ja sitä paitsi he ovat varastelleet mitä mistäkin.

Kuningas (Nopsajalalle). Vai niin, mikä sinä olet miehiäsi?

Nopsajalka. Minun nimeni on Nopsa ja sisareni nimi on Varma. Isämme oli sotamies ja hän kuoli kuninkaan palveluksessa. Meitä syytetään syyttä, ja viattomuutemme todistukseksi minä menen alas Totuuden kaivoon.

Kuningas. Ei, maltahan vähän, poikaseni, kunnes kansa kokoutuu. Sinä miellytät minua.

Kuningatar (Varmalle). Sinä näytät kelpo tytöltä. Olisipa vahinko, jos sinä jo olisit oppinut valehtelemaan ja varastamaan.

Varma. En olekaan, rouva kuningatar. Silloinhan minä en voisi laulaa äitini laulua.

Kuningatar. No, laulapas äitisi laulu, niin saan kuulla.

Varma. En tiedä, uskallanko. Sillä, tietäkääs, kuningatar, se laulu on helmestä.

Kuningas. Laula sinä vain, tyttöseni, niin on meillä tässä jotakin tekemistä odotellessamme.

Varma (laulaa).

Kun kerran… (vaikenee.)

Kuningatar. Laula vain edelleen, lapseni!

Varma (alkaa uudestaan). Kun kerran… (itku kurkussa). Kun kerran…

Kuningas. Ahah, jo minä ymmärrän. Sinä olet narrikoinut; sen tähden et osaa laulaa laulua loppuun asti.

Varma (nyyhkien). Se oli niin, että… minä viime yönä sain kirpun kiinni… ja minä sanoin: nyt saat hypiskellä!… ja sitte… minä panin sen… vesilasiin!

Kuningatar. Voi sinua viatonta pikku ystävää; suokoon Jumala, että sinulla ei olisi kaduttavana mitään pahempaa petollisuutta!

Tulpaani. Herra kuningas, tässä saan kunnian esitellä omat lapseni, kelpo Tähkön ja siveän kukoistavan Palon.

Tähkö (raapasee jalalla). Nöyrä palvelijanne!

Palko (niiaa ylhäisesti). Nöyrä palvelijanne!

Kuningas. Minun mielestäni tuota tähköä ja tuota palkoa tarvitsisi vähän puida… Tuohan näyttääkin juuri hyvältä puintikoneelta! Mitä väkeä te olette? (Bumburrifex, Bumburra ja Hunttu tulevat sisään.)

Bumburrifex. Herra kuningas, minä olen suuri Bumburrifex. Minä olen kyllästynyt loitsimaan, rosvoomaan ja syömään ihmisiä vain huvikseni. Ja koska te, kuningas, saatatte tarvita minun laistani miestä, niin otinpa laukun selkääni.

Bumburra. Siihen me aina pistämme kaikki häijyt lapset.

Hunttu. Ja minä olen Hunttu Honkasalmelta. Minä olen näin lihonut, kun minulla on ollut liian vähä työtä. Sen tähden, kuningas, olkaa niin hyvä, tehkää minut poliisimestariksi, että saan juoksennella kyllikseni, tavoitellessani kiinni kaikkia maailman roistoja.

Kuningas. Hyvä, hyvä, minä otan teidät kaikki palvelukseeni. Mutta jo on aika ruveta etsimään helmeä. Julistaja, kuuluta minun käskyni kansalle!

(Torven tärähdyksiä. Julistaja kuuluttaa:)

(Torvimusiikki soittaa marssia ja kaikki, paitsi kuningas, kuningatar ja julistaja, laskeutuvat yksitellen kaivoon.)

Kuningas. No, nyt on koko minun kansani allikossa.

Kuningatar. Mutta, hyvä ystävä, mitenkä heille kaikille on tilaa siellä alhaalla?

Kuningas. Ole huoletta. Kaivo on alhaalta äärettömän laaja, ja minä olen sitä paitsi otattanut pois kaiken veden. Pimeä siellä on kuin valheen valtakunnassa, mutta sen tähden loistaa Totuuden helmi vain sitä kirkkaammin. Totisin etsijä sen löytää, mutta kaikki valehtijat ja petturit saavat elinajakseen merkin. Hyvä haltia on ajatellut minun valtakuntani etua. Hän antoi minulle keinon erottaa hyvät pahoista.

Kuningatar. Ah, saadaanhan nähdä, löytääkö kukaan Totuuden helmeä!

Ääniä kaivosta. Helmi löytyi! Jo helmi löytyi!

(Torven tärähdyksiä. Julistaja kuuluttaa:)

(Nyt alkavat kaikki yksitellen kiivetä ylös seuraavassa järjestyksessä: Ensin tulevat Nopsajalka ja Varma, pieni musta pilkku poskessa. Varma antaa kuningattarelle Totuuden helmen.)

Kuningatar. Kiitos, tyttöseni. Minä hyvin iloitsen, että löysit helmen. Sinä saat tulla minun omaksi lapsekseni, etkä sitte saa narrikoida edes kirpullekaan.

Varma. Armollinen rouva, Nopsa ja minä löysimme helmen yht'aikaa.

Kuningas. Sinä, Nopsa, tulet minun omaksi pojakseni. Mutta mitä minä näen? Onhan sinulla musta pilkku poskessa!

Nopsajalka. Voi, herra kuningas, olen minäkin pettänyt. Minä olen tehnyt ansoja tilheille ja houkutellut niitä pihlajanmarjoilla, ja se oli petollisuutta.

Kuningas. Niin, siitä nyt näkyy, että ei kukaan tässä maailmassa ole täydellisen puhdas. Kaikki me olemme joskus rikkoneet pyhää Totuutta vastaan. Ainoastaan enkelit ovat puhtaat Totuuden kasvoin edessä. Mutta kas, tuossahan kömpii joku taas ylös kaivosta.

(Hunttu tulee ylös, mustan renkaan puolikas ylähuulessa.)

Hunttu. Voi, herra kuningas, minä valehtelin pelosta, mutta kaduin sitte.

Kuningas. Sen tähden sinulla on puoli rengasta, poikaseni.

(Riikka ja Matti tulevat ylös, enempi kuin puoli rengasta suun ympärillä.)

Riikka. Voi, herra kuningas, me emme puhuneet ilmi totuutta…

Matti. Me tiesimme, että Nopsa ja Varma olivat viattomat, ja meistä oli pahoin, että heitä syytettiin, mutta olimme kuitenkin vaiti.

Kuningas. Sen kyllä näen teidän suustanne, lapset.

(Tulpaani nousee ylös, suun ympärys likaisena.)

Tulpaani. Voi, herra kuningas, minä olen uskonut valhetta ja valhetellut itse, harmista Nopsaa ja Varmaa kohtaan.

Kuningas. Sen tähden minä lahjoitan sinun puutarhasi heille.

Nopsa ja Varma. Armoa, herra kuningas, armoa!

Kuningas. No, saammepahan nähdä, jos hän parantuu. Mutta kuka tuolla tulee niin mustana ja hirvittävänä?

(Tähkö ja Palko nousevat kaivosta, molemmilla suuria mustia renkaita suun ympärille.)

Palko. Voi, herra kuningas, me olemme hirveästi valehdelleet Nopsan ja Varman päähän!

Tähkö. Voi, herra kuningas, minähän juuri tallasin poikki isän tulpaanin!

Kuningas. Niinpä Bumburrifex saakoon teidät!

Nopsa ja Varma. Armoa, herra kuningas, armoa!

Kuningas. Niin, mitenkä olisi! Teidän tähtenne… saammepahan nähdä.

Kuningatar. Ai, katsokaas noita! Nehän ovat kuin ilmeiset neekerit!

(Kasi ja Kalle tulevat ylös, Kallella koko kasvot ihan tummanruskeina ja Kasilla samoin koko kasvot mustina.)

Kalle. Voi, herra kuningas, minä olen valehdellut ja minä olen varastanut, mutta minä olen viaton, Kasi narrasi minua.

Kuningas. Sinä pikku petturi, et sinä ollenkaan ole viaton, sinä varsin hyvin tiesit, että teit pahaa, ja sentähden Bumburrifex viepi sinut ihan armotta.

Kasi. Se on paraiksi hänelle, herra kuningas. Kas vain sitä kelvotonta, miten hän osaakin valehdella minun päähäni, vaikka minä en koskaan ole tehnyt kellekään pahaa!

Kuningas. Vai niin, vaikka olet mustin kaikista! Mikä punainen nauha tuossa riippuu sinun hameesi taskusta?

Kalle. Se on se nauha, jonka hän käski minun ottamaan laukkuryssältä. Ja sill'aikaa, kuin minä varastin, puheli hän ystävällisesti ryssän kanssa, ollen muka ostelevinaan.

Kasi. Sinä valehtelet. Minä sanon, että sinä valehtelet pitkin pituuttasi! Voi minua viatonta tyttö raukkaa! (On itkevinään.) Hän on pistänyt nauhan minun taskuuni, voidakseen syyttää minua.

(Bumburrifex tulee ylös. Hänellä on monta mustaa rengasta, vaan ei pahimpia.)

Kuningas (Kasille). Valhe on synti ja varastaminen on synti. Vielä suurempi synti on houkutella toisia valehtelemaan ja varastamaan. Mutta suurin kaikista synneistä on teeskennellä ystävällisiä sanoja ja kuitenkin pettää kanssaihmistänsä. Katsopas tuota ihmissyöjää. Hän on rosvonnut ja tehnyt monta pahaa työtä, vaan ei kuitenkaan ole niin musta kuin sinä. Ja sen tähden hän saakin ottaa sinut ihan armotta ja säälittä.

Nopsa ja Varma. Armoa, herra kuningas! Armoa, armoa, herra kuningas!

Kuningas. Kuningas voi armahtaa murhamiestä ja ryöväriä, mutta kavallus on kauhein synti eikä siitä saada armoa taivaassa eikä maan päällä. Ota hänet, Bumburrifex!

Kasi. Ne valehtelevat, ne valehtelevat, kaikki ihmiset valehtelevat! Uskallapahan vain koskea minuun! Minä raavin sinua!

Bumburrifex (ottaa Kasin ja Kallen ja lähtee viemään heitä pois). Kas niin, tulkaa vain pois! Nyt minä kerrankin saan kunnon aamiaisen hyvällä omallatunnolla.

(Tällä välin ovat Bumburra ja kaikki muut nousseet kaivosta, kasvot enemmän tai vähemmän likaisina.)

Kuningas. No, nyt olemme tehneet oikeutta ja saatamme olla jälleen iloiset. Kas, tuossahan tulee koko kansani ylös allikosta, ja kaikki he tarvitsevat tänään pesuvettä. Niin, kukapa tietää, mitenkä olisi käynyt itselleni, jos olisin pistäytynyt Totuuden kaivoon? Nyt täällä pidetään kruunajaiset ja suuret kestit. Kaikki eukot saavat kahvia ja kaikki lapset lättyjä. Prinssi Nopsa saa juoda kaikkein ripeiden poikain maljan ja Honkasalmen Hunttu juoksennelkoon tarjottimen kanssa.

Hunttu. Eläköön kuningas!

Kuningatar. Ja prinsessa Varma toimittaa nukenhäät kaikille kelpo tytöille. Mutta, pikku Varma, millainen olikaan sen äitisi laulun kolmas värssy?

Varma. Niin, nyt minä muistan. Näin se oli:

Kaikki.

(Kolmannen tapauksen loppu.)