Jos mä lounaismyrskynä pauhaisin,

    Asuntoin olis ilmassa vain,

    Hevon korskuvan seljässä kiitelisin,

    Syyspilvi mun tanteren ain,

        Ja mä kulkisin vaan

        Yli vetten ja maan,

        Sekä oikaisten,

        Yli ihmisien

    Hälyn, kourani tarmoisen;

    Sydän-yöhön mä aamun koitosta niin

    Läpi Pohjolan liitelisin;

    Someroon erämaihin kaukaisiin

    Minä rosvoja hautaisin;

        Meren aavikotkin

        Minä piiskaisin,

        Kunnes saan aluksen

        Joka ainoisen

    Meren nielemän ilmoillen.

    Minä myös sulattaisin jäät napojen,

    Elon pois kun ne karkoittaa,

    Vilvottaisin kuuman mä vyöhykkehen,

    Joka vehreän kuihduttaa.

        Ja mä iskisinkin

        Alas sortajihin

        Tulen turmiokkaan,

        Joka polttelis vaan

    Sitehet, vapauttaen maan.

    Parantaisin haavat mä hurmehiset,

    Hädän kaiken mä poistaisin

    Sekä pyyhkisin kärsivän kyynelehet,

    Ruoan köyhälle antaisin;

        Vale, vilppi se vain

        Kuolis miekallain;

        Hyveen halveksitun

        Sekä unhotetun

    Näkis nousevan suojassa mun.

    Väsyneenä kun töistäni kääntyisin

    Isän armahan kartanohon,

    Hevon siivikkähän minä päästäisin

    Vähäin siskojen hoitelohon,

        Sekä hiljallehen

        Sua suudellen,

        Oma äitini, saan

        Heti uinuamaan

    Urostöistäni ympäri maan.

    Mut sä mun tulikuumalle poskelleni

    Hymyten kätes laskisit taas,

    Sanoen: rajupäinen mun tuuloseni,

    Sua vaativi viel' isänmaasi

        Isä taivahan, maan,

        Pyhä ainoa vaan,

        Ei sun eksyä suo,

        Avun, johdon Hän tuo,

    Pyhän voiman sun miekkahas luo.