MUSTAN MEREN MERIMIES.

    Kas meripojat, niitä
    Ei pelko painakkaan!
    Maan ympäri he kiitää
    Ja lappaa touvejaan.
    Kun meri pauhaa, myrskysää
    Touveihin, mastoon yllättää,
    Niin laulaa lauluansa
    Iloisin mielin nää.

    Mies mustan meren laivan
    On Niku nokkela;
    Niin ketterä hän aivan,
    Ett'ei vois uskoa.
    Kas, kuin hän hyppää uimaankin,
    Ja mustana käy takaisin
    Kuin musta meri, mutta
    Sydämmin iloisin.

    Hän laivan valkokantta
    Nyt "hyppii varista"'
    Ja mustat merkit antaa
    Jaloistaan tihkua.
    Niin varpait' tulee variksen.
    Mutt ei ol' orja Nikunen,
    Merensä mustan, rakkaan
    Hän maalaa kaikillen.

    Hän joskus töhrää, milloin
    Pitäisi koristaa;
    Paperipätkin silloin
    Selkäänsä Niku saa.
    Vaan joskus, uljaast' uituaan.
    Kauniisti kantta juostuaan.
    Hän pannaan villapaitaan
    Ja puhtaaks siivotaan.

    Hän teräksisin kengin.
    Puusäärin astelee
    Ja pojan, tyttösenkin
    Keralla leikitsee.
    Kun hän on hauska veikkonen,
    Hän piirtää kirjaan lapsien
    A:n sauvoin kulkevaisen.
    B:n köyryselkäisen.

    Käy, Niku, tähän laivaan
    Nyt lippus nostamaan!
    Laps-pienet päätään vaivaa,
    Ken Niku olleekaan.
    Hän on… No, kappas juonta sen!
    Taas pulskahti hän merehen,
    Kirjoittain noustuansa:
    Huomenta, pienonen!