POSTILUUKULLA.

    Ken siellä? — Se on ylioppilas:
    Kai kirjeen isältä saan?
    — Täss' "Oppinut Herra" on päällä ja, kas,
    Rahakirje se muodoltaan.
    — No, elää kelpaa taas vähän aikaa;
    Velalla söin mitä milloin saikaan.
    Nyt tyydytän matammin,
    Ja kuolevat karhutkin.
    Olis kunnon isäni mieli karvas,
    Jos seikat kaikki hän hiukan arvais.

    Ken nyt? — Se äiti on riemuton:
    Kirjettäkö pojalta?
    Niin kauan poissa hän ollut on
    Ja niin kovin kaukana.
    — Nimenne, rouva? — Se on Johanna…
    — Ei mitään. — Eikö hän mitään anna!
    — Kas, tässä on "Hanna Heinonen",
    Se sisältää satamarkkasen.
    — Hän muistaa äitinsä! lauseheni
    Sen muistatte. Siunattu poikaseni!

    Ken taas? — Se hellä on impynen:
    Tulin kirjettä kuulemaan.
    — Omistaja? — Ulrika Virtanen.
    — Ei Virtasta ollenkaan.
    — Sisällä sen määrä on olla sormus,
    Lähettäjä räätälin sälli Vormus…
    — Ei tääll' ole, ei niin nappiakaan!
    — Voi, kuinka mä sälliä uskoinkaan! —
    Ja immyt kulmahan kaulahuivin
    Poskelta kyynelen pyhkii kuiviin.

    Ken? — Vahtimestari kanslian:
    Lainhakemuskirjaa? — On tuo.
    — Ken taas? — Mies Viljon & Valjakan;
    — Kakstoista kirjettä, nuo!
    — Ken siellä? — Herra von Uusi-Muoti:
    — Pumaatapönttö ja seljaa luoti.
    — Ken se? — Mies tohtori Tuitterin,
    Hän saapi postissa murmelin.
    — No, moista myös tulis postin tuottaa;
    Ikänsä tohtori saanee vuottaa.

    Vaan vihdoin niiavi tyttönen
    Niin vilpas ja vikkelä:
    Pakettia eiks ole minullen?
    Se tulisi äidiltä.
    — Mitä siinä on? — Kukapas sen tiennee?
    Kai syötävää siinä jotain lienee.
    — No, katsotaan, mitä siinä on!…
    Saat leivoksia ja katkismon.
    Nyt kukko munille rupeaapi,
    Sen seikan toimehen posti saapi.

    Käy kiinni luukku, ja sisään jää
    Mies vaivattu, puuhaava;
    Kuin mylläri, vuodesta vuoteen tää
    Myös laittavi jauhoja.
    Maailman puuha sen virtaa kiitää,
    Maailman koukerot kulkee siitä,
    Hän jauhaa kullat ja kukkaset,
    Surut, murheet, sormukset, rukkaset.
    Nyt katsoo koskessa uivaa kaarnaa
    Hän, mailman puuhasta elävä saarna.