RAKENNUSMESTARI TALVI

    Nyt kunkin kuullaan kertovan
    Jo rautasilloista, sokkeloista,
    Vaan talven työ sepä vast' on toista.
    Hän miesten mies ihan varmahan.
    Niin ei muut mestarit tehdä saata,
    Kuin kaikkialle hän pitkin maata
    Järville siltoja sitelee
    Ja lumitorneja laittelee.
    Ja katusulkuja, muurit lisää,
    On kelkkamäkien kanta-isä.
    Kaljuiksi hän kadut silottaa,
    Hän silkkihattuhun metsän saa
    Ja kaikki hienoksi kiillottaa.
    Myös tietää kyllä sen kukin meistä,
    Ett' oivan huolen hän pitää teistä.
    Rämettä Suomessa ei, ei suota
    Niin pohjatonta ja pehmeää,
    Ett'ei hän saa lasisiltaan tuota
    Ja tietä sen yli sileää.
    Niin on se kuin teräs-rautatie,
    Sen kiskot kestävät, pitkä rata,
    Kaks kertaakin peninkulmaa sata,
    Se kauas sun napamaille vie.
    Maan päällä moitita ei rantarataa,
    On sillä kulkea iloisata:
    Kas, metsä juoksee! Kas, lahti kaartaa!
    Kas, höyryhepo — se reki on —
    Höyryttä kulkevi kuutamon
    Valossa tuulena vettä, saarta!
    Se hanskaa Pohjolan eloa:
    Ei rettelöidä, ei jankata,
    Kun rautatien, jota Talvi laittaa,
    Saa valtiopäivittä, valtiaitta,
    Ei miljooneja sen teko maksa,
    Köyhinkin kulkea sillä jaksaa,
    Sen konduktööri on poikanen,
    Hän junaa johtavi riemuiten.

    Rakennusmestari Talvi, mitä
    Sä joskus juonia viitsit pitää.
    Kun lammikkoon sinä loiskahdat,
    Ties lumiloskalla tahrajat?
    Miks toisinaan sinä juonittelet,
    Kun lumivyöryjä vierittelet
    Ja raesatehin sokaiset
    Sun siltas oivat ja kaunoiset?
    Työs paremmin koe, Talvi, johtaa!
    Ja kiltti ollos sä meitä kohtaan,
    Suo tietäs turvassa matkata,
    Ett'emme uimahan uppoa!
    Suo lunta hienoa, puhdasta,
    Sä reen ja kelkkamme luistaa anna,
    Suo teräsluistimet jalkaan panna,
    Yön tähtikynttiläin loistaa suo,
    Suo, että kuutamo kultaa luo,
    Hopeajärvellä jään suo hohtaa,
    Suo lasten mäessä kelkkaa johtaa
    Ja, kädet kontassa, leipoa
    Sokerikakkunen Suomesta!