Nyt kunkin kuullaan kertovan
Jo rautasilloista, sokkeloista,
Vaan talven työ sepä vast' on toista.
Hän miesten mies ihan varmahan.
Niin ei muut mestarit tehdä saata,
Kuin kaikkialle hän pitkin maata
Järville siltoja sitelee
Ja lumitorneja laittelee.
Ja katusulkuja, muurit lisää,
On kelkkamäkien kanta-isä.
Kaljuiksi hän kadut silottaa,
Hän silkkihattuhun metsän saa
Ja kaikki hienoksi kiillottaa.
Myös tietää kyllä sen kukin meistä,
Ett' oivan huolen hän pitää teistä.
Rämettä Suomessa ei, ei suota
Niin pohjatonta ja pehmeää,
Ett'ei hän saa lasisiltaan tuota
Ja tietä sen yli sileää.
Niin on se kuin teräs-rautatie,
Sen kiskot kestävät, pitkä rata,
Kaks kertaakin peninkulmaa sata,
Se kauas sun napamaille vie.
Maan päällä moitita ei rantarataa,
On sillä kulkea iloisata:
Kas, metsä juoksee! Kas, lahti kaartaa!
Kas, höyryhepo — se reki on —
Höyryttä kulkevi kuutamon
Valossa tuulena vettä, saarta!
Se hanskaa Pohjolan eloa:
Ei rettelöidä, ei jankata,
Kun rautatien, jota Talvi laittaa,
Saa valtiopäivittä, valtiaitta,
Ei miljooneja sen teko maksa,
Köyhinkin kulkea sillä jaksaa,
Sen konduktööri on poikanen,
Hän junaa johtavi riemuiten.
Rakennusmestari Talvi, mitä
Sä joskus juonia viitsit pitää.
Kun lammikkoon sinä loiskahdat,
Ties lumiloskalla tahrajat?
Miks toisinaan sinä juonittelet,
Kun lumivyöryjä vierittelet
Ja raesatehin sokaiset
Sun siltas oivat ja kaunoiset?
Työs paremmin koe, Talvi, johtaa!
Ja kiltti ollos sä meitä kohtaan,
Suo tietäs turvassa matkata,
Ett'emme uimahan uppoa!
Suo lunta hienoa, puhdasta,
Sä reen ja kelkkamme luistaa anna,
Suo teräsluistimet jalkaan panna,
Yön tähtikynttiläin loistaa suo,
Suo, että kuutamo kultaa luo,
Hopeajärvellä jään suo hohtaa,
Suo lasten mäessä kelkkaa johtaa
Ja, kädet kontassa, leipoa
Sokerikakkunen Suomesta!