SANOMALEHDEN LATOJA KIRJASINLAATIKKONSA ÄÄRESSÄ.

    Mä olen vuohien paimen; niitä
    Mä satatuhatta riviin liitän,
    Lihavat vien sekä laihat, huonot
    Otukset, mustat ja lyijykuonot
                Niitylle, mi
                On paperi.
    Kesyinä kyllä ne käy nyt syömään,
    Vaan puskemaan ne jos saa ja lyömään,
    Ne kumoon maailman syöksevät
    Ja moneen kuhmuja iskevät.

    Mä kyllä suljen ne karsinahan
    — Muut kahleihin panis karja-pahan —
    Mun vuohillani on jalat oivat,
    Yli aitain, portin ne kiitää voivat;
                Ei veräjää,
                Mi pidättää;
    Huonoimman mökin ja linnan luokse
    Ne riemuin rientäen syömään juoksee;
    On tietää melkein mahdoton,
    Ken niiden sarvilta säästynyt on.

    Tuli säihkyy vuohteni sarviloista:
    Ne itse kuin tulitorni loistaa,
    Jäljistä niiden käy loiste moinen,
    Kuin yöllä paistaisi aurinkoinen,
                Sen mukaan vaan,
                Kuin ruokitaan.
    Neron mietteitä niiden on syödä tapa,
    Mut usein kyllä ne saa vain rapaa:
    Ne riistaa lypsävät toisinaan,
    Mut joskus rainta on tyhjä vaan.

    Etäällä uhkuvi kanervista
    Hopealähde maan uumenista;
    Totuuden tytön on siellä valta.
    Jos vuohiani hän juottaa malttaa,
                Ne voimaa saa
                Vuort' murentaa.
    Vaan valhe myrkkyä usein tuottaa
    Lähteesen, vuohia sillä juottaa;
    Ne sitten kuin rakit puree vaan,
    Ja susi syöpi ne herkkunaan.

    Nyt poika, niinkuin peikko musta,
    Tuo toimittajalta kirjoitusta.
    Huis, karsinastani vuohet ulos!
    Kai uutisista on oiva tulos.
                Sanomihin
                Sitä mahtuukin…
    Pyh, ilmoituksia turhia! noita
    Vain on nyt leivän hakijoita…
    Yks neiti kenkänsä kadotti,
    Yks metsänhaaskaajan konkurssi.

    Tää takaperin nyt käy kuin rapu;
    Vaan ensi numero, siit' on apu;
    Mun vuohilaumani silloin lennä!
    Saat ajan kanssa sä kilpaa mennä.
                Siis ulos vaan,
                Pois maailmaan!
    Sanoma tietävi kaikki ratki,
    Se tietää tapahtumattomatki…
    Ei i:n sijahan, ä ystäväin,
    Ett'ei niin paikkahan joutuis näin!