Terve sä pienoinen!
Tunnetko tähtien
Juoksijapoikaa?
Tääll' olen jällehen.
Toveri rientävä,
Nuori ja nälkäisä,
Onkosta ruokaa
Vaan hyvä ystävä?
Kerran ol' isäni
Pieni kuin minäki,
Myös lumisilla
Täällä hän teuhaili.
Sattuipa puuskahdus,
Vaikea vilustus,
Siitäpä seuras
Kylmä ja kohmetus.
Juur' ihan silloin mä
Kelkalla pienellä
Mäkeä laskin
Taivahan sinessä,
Rinne ol' jyrkkä ja
Kelkkani luistava,
Sieltä mä maahan
Soljahdin paikalla.
Kun tulin entäen,
Maa tämä louhinen,
Köyhä ol' aivan
Peitossa hankien.
Kuitenki lapsoset
Leikkivät iloiset,
Kosk' ei he huolta
Ymmärrä, pienoset.
Niinp' olen minäkin
Laps, kuten sinäkin, —
Viikkoa vanha
Tuskin mä olenkin.
Kuinkas mä murheisna
Aikojen vammoista
Häiritä voisin
Leikkiäs riemuista!
Siis tule leikkimään
Viimassa talvi-sään,
Hehkuvin poskin
Hangelle hiihtämään!
Ruusujen ihanuus,
Honkien vihannuus,
Olkohon myötäs,
Eik' alakuloisuus!
Jos sua joskuskaan
Sattuisi viittaamaan
Äitisi hellä,
Silloin sä muista vaan
Onhan sull' oma maa,
Hälle sä lempes jaa,
Äitiä köyhää
Täytyyhän rakastaa!
Ahdingon aikana
Aina hän altisna
Jakeli sulle
Leipänsä palasta.
Siis sinä puolestas,
Avulla Jumalas,
Suo hänell' aina
Mit' on sun omanas!
Leipä se ma'ukkain,
Ruoka se herkukkain,
Puutteessa minkä
Kotonas nautit vain.
Myös puku lämpöisin,
Takki se sopivin,
Väristen minkä
Yllesi puetkin.
Kasva kuin honka vaan!
Vahvistu ainiaan,
Äitiäs köyhää
Lemmiten suojaamaan,
Että hän juurellais
Myrskyissä turvan sais,
Lehväsi häntä
Vaaroissa varjoais!
Niin, hyvä ystävä
Tänn' alasmäkeä
Luokses mä saavuin
Tähtien kentältä.
Kelkalla kiitelen
Latuja enkelten,
Surusta toivoon,
Talvesta kevääsen.