MYRSKY JA PÄIVÄNPAISTE.

HENKILÖT:

Leikkipaikka on maantie, joka kulkee metsän Läpi. On kevättalvi, lumi sulaa ja linnut laulavat. Muuten voidaan asetella miten hyvänsä; lunta vain näkyy ja linnunlaulua kuuluu. Päivänpaiste on pieni valkopukuinen tyttö, päässä vaaleanpunainen huivi tai huntu. Hän istuu kalliolla ja syö pois lunta ympäriltään. Kädessä hänellä on värttinä, jolla hän kehrää punaista silkkiä. Hän näyttää hyvältä tytöltä ja hänellä on hyvin iloiset silmät.

Päivänpaiste (puhuu). Tässä minä olen taas maan päällä. Jopa siitä on pitkä aika, kun viimeksi näin vehreän kuusimetsän ja lehdettömät koivut. Ohi, miten ikävä minulla oli tuolla ylhäällä tyhjässä avaruudessa! Oli niin väsyttävä matkustaa tähdestä tähteen. Minun papallani, auringon kuninkaalla, on monta lasta, joita hän lähettelee lämmittämään kiertotähtiänsä ja kuitansa, ja minä olen hänen maatyttönsä. Tänä aamuna hän sanoi minulle: Lennä, Sees Päivänpaiste, ja toimita itsellesi jalansija maan päällä! Minä lensin ja lensin: Merkurius-tähdestä Venus-tähteen, Venuksesta kuuhun ja kuusta maan päälle. Kahdeksassa minuutissa se matka oli tehty. Mutta kun pääsin maan ilmapiiriin, oli siinä edessä raskaita pilviä kuin muuri. Kyllä minä tiedän, kuka ne kokoon puhalsi; kukas muu kuin Puhuri Myrsky. Oh, sen herran minä hyvin tunnen; eipä ole vallattomampaa poikaa maan ja taivaan välillä. Miten minä niitä pilviä taputtelin! Mutta hajosivatko ne? Jopahan nyt. Ei sinne päinkään; ne pakkautuivat yhä tiheämmäksi eteeni, kunnes viimein aloin katsella niitä. Sepä oli kummallista; jotakin lienee tapahtunut pilvissä. Mitä enemmän minä katsoin, sitä enemmän väistyivät pilvet syrjään, ja viimein pääsin maan päälle.

Mutta mitä nyt ryhdyn tekemään? Lumen syöminen tulee ajan pitkään ikäväksi: se on vain vesivelliä ilman rusinoita… Enköhän tuudittaisi pajupensasta eloon? Koetanpahan sitä.

(Ottaa oksan pajupensaasta, tuudittaa sitä polvillaan ja laulaa:)

    Paju pieni, uinahda,
    Viel' on talven tavat.
    Ruusu, lilja, kanerva,
    Koivu uinahtavat.
    Paljo aikaa tarvitaan
    Kukkaa saamaan pihlajaan.
    Paju pieni, uinu,
    Viel' on talven tavat.

(Puhuu.) Mutta älä ole tuosta pahoillasi, pikku pajulapsi. Kun minä sinua katselen, alkaa nesteet nousta hienoon kuoreesi, rupeaa tuntumaan lämpimältä viluisen sydämmesi ympärillä ja sinä tunnet olevan jotakin ilmassa, joka sanoo, että kevät jo tulee. Niin, niin on. (Laulaa.)

    Syleiles ja silmäilee
    Sua päivän terä.
    Kukat kohta komeilee,
    Ruohot, lehdet herää.
    Päivän pyyntö pieni vaan
    Pajun saa jo puhkeemaan.
    Syleilee ja silmää
    Sua päivän terä.

(Puhuu.) Niin, niin se oli. Mitä nyt, pajulapsi, luulenpa, että jo aukaset pienet untuvasi, pehmeät kuin kissanpoika. Häpeä vähän äläkä hätiköi; luuletko sopivan poikanulikkain pitää partaa? Muista Puhuri Myrskyä! Yht'äkkiä hän saattaa ajella pois sievät pikku untuvasi, ja niin olet taas parraton kuin kuus'viikkoinen lapsi. Mitä jo sanoin? Tuossa hän on; kuuluuhan hänen räikkänsä melu tuolta mäntyjen latvoista.

(Puhuri Myrsky tulla rymistää meluten ja räikkäänsä kaikin voimin päristellen.)

Myrsky. Hei, pois tieltä, risut ja männynkävyt! Joutua pitää, eteenpäin ja sukkelaan; en siedä kuhnailemista. Maailma on kilpikonnan vetelys; kyllä minä panen sen jalat liikkeelle. (Laulaa.)

    Ilmojen kautta lintujen teitä
    Syöskäämme pois yli vetten ja maan.
    Hopeasauvalla Aamutar meitä
    Viittaavi nousehen maailmahan…

(Puhuu.) Mitä mä näen? Sees Päivänpaiste on taaskin nähnyt hyväksi kunnioittaa maatamme korkealla läsnäolollansa. Mitenkä sinä pääsit pilvien läpi, pikku raukka? En minä luullut sinun ruususormiasi niin vahvoiksi.

Päivänpaiste. Tulinpa kuitenkin sinun kiusaksesi. Luulet varmaankin olevasi niin hirmuisen väkevä, mutta onpa joku sinuakin väkevämpi.

Myrsky. Tokkohan? No, kuka se joku sitte olisi, jos saan kysyä?

Päivänpaiste. Minä.

Myrsky (räikkäänsä päristäen). Sinäkö? Ohoh, sepä hullua. No, koska olet niin väkevä, niin koetapas vetää sormikoukkua minun kanssani.

Päivänpaiste. Kiitoksia paljon, en. Mutta pannaanko vetoa?

Myrsky. Etkö tiedä, että minä jaksan kaataa suurimmatkin metsät?

Päivänpaiste. Mutta minä nostan ne maasta pystyyn.

Myrsky. Minä nostan valtameren aallot pilviin.

Päivänpaiste. Mutta minä voin rauhoittaa meren.

Myrsky. Minä ajelen pilviä.

Päivänpaiste. Ja minä ne hajoitan.

Myrsky. Minä peitän maan tuiskuavalla lumella.

Päivänpaiste. Ja minä sulatan lumen.

Myrsky. Minä puhallan maailman supi puhtaaksi.

Päivänpaiste. Ja minä sen nuorennan.

Myrsky. Minä surmaan…

Päivänpaiste. Ja minä annan elämän.

Myrsky. Kas, kas, pienokaista, miten suurelliseksi hän nyt on muuttunut!

Päivänpaiste. Minä en kehu, vaan minua huvittaa suurisuisten kerskailijain kukistaminen.

Myrsky. No, mitä pannaan vetoon?

Päivänpaiste. Tuolla maantiellä tulee köyhä mummo. Häntä viluttaa ja hän käärii paremmin ympärilleen vanhaa turkkiansa. Se meistä on väkevämpi ja voittaa vedon, joka saa riistetyksi mummon yltä turkin.

Myrsky. Hyvä, hyvä. Ja voittaja saa voittonsa merkiksi kiskaista höyhenen toisen siivestä. Kyllä minä sinut höyhennän, Sees Päivänpaiste; usko se kerrassaan.

Päivänpaiste. Saammepahan nähdä.

(Köyhä mummo tulee,)

Myrsky. Kuules, akka! Mistä sinä olet turkin varastanut?

Mummo. Hyvänen aika, rakas herra; minä olen rehellinen mummo parka; en minä ole ikänäni mitään varastanut, ja turkki on aivan omatekoinen turkkini. Tottapahan itse tiennen, että se on tehty sarvipässistä, joka puski itsensä kuoliaaksi viistoista vuotta sitte.

Myrsky. Siitä minä vähät. Minä tahdon turkkisi, ja jos et sitä anna hyvällä, niin pudistelen sinua, että villatöpyt lentelevät kuin lumihöytäleet ympärilläsi.

Mummo. Auttakaa, täällä on rosvoja metsässä! Eikö täällä ole ketään? Auttakaa!

Myrsky (pudistellen mummoa). Kas, nyt otan turkin, pikku akka!

Mummo (ponnistellen vastaan). Et ota, sen jätät tekemättä, vaikk'en olisi ikänäni suurusta nähnyt. Omatekoinen pässiturkkini! Rosvo, tahdotko kokea kynsiäni?

Myrsky (päästäen hänet). Kas vain semmoista vanhaa kissaa! Hänellähän on kynnet kuin parsinneulat.

Päivänpaiste. No, Puhuri Myrsky, kuinka käy vedon?

Myrsky. Ei sille pahukselle voi itse myrskykään mitään. Hän rimpuilee kuin raivokas vastavirtaan.

Mummo (häärien turkkia paremmin ympärilleen). Eipähän saanut tuo Puhuri! Hui, miten on kylmä, aivan on sielu jäätyä köyhältä ihmisraukalta.

Päivänpaiste (taputellen mummoa olkapäälle). Onko sinulla hyvin vilu, mummo parka.

Mummo (äreästi). Koskeeko se sinuun. Anna minun olla rauhassa.

Myrsky. Ha, ha, Sees Päivänpaiste, turhaa vaivaa näet.

Päivänpaiste (mummolle). Olet niin yksin, ei kukaan koko maailmassa huoli sinusta. Onko sinulla nyt lämpimämpi?

Mummo. Vähän parempihan tuo on. Mutta se tulee vain turkista.

Päivänpaiste (katsoen häntä silmiin). Niin, luultavasti se tulee turkista. Mummo raukka, sinä olet kärsinyt paljon talvella.

Mummo. Kyllähän tuota saa kärsiäkin; puuta on kyllin metsässä, vaan ruoan puoli ei ollut juuri kehuttava. Sinä näytät hyvältä tytöltä. Oikein sydämmeni lämpiää, kun katselet minua noilla iloisilla silmilläsi.

Päivänpaiste. Se tulee turkista. Mutta se varmaankin oli hyvä pässi, jota sinä rakastit, koska se on viistoista vuotta kuolemansa jälkeenkin vielä lämmittänyt sinua.

Mummo. Niin, tietysti, kyllä pässistä on hyötyä kylmällä, mutta välistä on se melkein liiankin lämmin näin kevätpuoleen. Minä välistä oikein hikoilen.

Myrsky. Älä häntä usko, mummo; hän on veitikka ja narraa turkin pois yltäsi.

Mummo. Ole vaiti, Puhuri. Niin paljon minä toki itsekin ymmärrän, että osaan erottaa palelemisen ja hikoilemisen.

Päivänpaiste (katsoen mummoon). Miksi on sinulla niin kylmä ja pimeä yksinäisessä tuvassasi? Ottaisit luoksesi hyvän pikku lapsen, joka sinua sydämmestänsä rakastaisi, kampaisi harmaan tukkasi ja silittelisi ryppyiset poskesi, ja lohduttaisi sinua, milloin surullinen olet, ja leikkisi kanssasi, milloin sinulla on iloa, laulaisi sinulle kauniita lauluja ja pitäisi lämpimissä käsissään sinun kohmettuneita käsiäsi. Kas, silloin ei tuntuisi vilun väristyksiä sydämmessäsi.

Mummo (pitäen kättään silmäinsä edessä). Kah, miten merkillisesti paistaa silmiini ja sieluuni asti, kun puhut tuolla tavalla! Ja miten lämmin on tullut! Huh, nyt en jaksa enää. Pidäs hihasta, minun pitää riisua turkkini.

(Riisuu.)

Päivänpaiste. Puhuri Myrsky, sinä menetit vedon! Minä höyhennän siipesi.

Myrsky. Kyllä näen, että voitit. Mutta on se kuitenkin ihan käsittämätöntä. Onko todellakin maailmassa mitään, joka on voimaa vahvempi?

Päivänpaiste. On hyvyys! Tule, mummo kulta, nyt minä palkinnoksi valasen köyhän tupasi runsaimmalla kullalla.