Mä kuljin puistotiellä

    Kylämme takana.

    Talv' oli maassa vielä

    Ja talvi taivaalla.

    Sävelen silloin selkeän

    Ylhäältä kuulin helkkyvän;

    Se ensi leivon ääni,

    Ennustus kevähän.

    "Min, kevään sisko, löydät

    Pohjassa?" kysäsin.

    "Niin köyhät meill' on pöydät,

    Niin kolkko talvisin.

    Käy Guadalqvivirille sä,

    Rypälten maassa viserrä!

    Ei siellä tyhjää kättä,

    Ei hyistä sydäntä."

    Ylhäältä kuulin vielä

    Heleän laulelon:

    "Mit' teen mä riemumiellä,

    Mi aina murheeton,

    Ja leivällä, mi milloinkaan

    Ei näljänhätää tunnekkaan,

    Ja sydämmillä, jotka

    Ei Herraa halaakkaan?

    "Olenhan toivon hellä,

    Iloinen sanoma.

    Minusta riemu kellä,

    Jos juur' ei kurjilla?

    Olenhan ääni enkelin,

    Rinnasta luonnon kotoisin,

    Tuon kevään viestin maihin

    Talvesta kolkkoihin.

    "Siks luota rikkahitten

    Käyn ahdistettuin luo

    Ja köyhäin, surevitten:

    Mun käsittävät nuo;

    Kun kärsivät ja surevat

    Vain ilon oikein tuntevat

    Ja Herraa hyvyydestä

    Ylistää osaavat.

    "Jos maasi peittää hanki

    Ja osas kurja on,

    Valoa ennustanki,

    Paistetta auringon.

    Sun maatas lemmin enemmin

    Kuin rantaa Guadalqvivirin,

    Kun maasi kärsi, luottain

    Herraansa kuitenkin."