OLLI HIIHTONEN.

HENKILÖT;

 Olli.
 Vuoren kuningas.
 Otso.

Sali esittää suurta metsää, jossa on korkeita lumikinoksia. Hyvä on, jos on kuusia, mutta yhtä hyvä on ilmankin. Tuolit olkoot puina, jakkarat lumikinoksina, sohva vuorena ja pöytä kukkulana. Vuoren kuningas istuu kuninkaallisessa puvussaan vuorella.

Vuoren kuningas yksin. Tässä minä istun kuninkaan valtakunnassani; ja laajalle ulottuu valtani. Minä hallitsen kaikkia vuoria ja metsiä, honkia ja kuusia, peikkoja ja tonttuja. Minä olen suuri kuningas, mutta jopa alan tulla vanhaksi, kohta täytän kuusituhatta kuusisataa viisikymmentä vuotta. Nuorena ollessani, muutama tuhat vuotta sitten, juoksin kilpaa porojen kanssa Lapin tuntureilla ja pistin poskeeni hyvän paistin, milloin mieleni teki. Mutta nyt ovat jo jalkani kankeat ja tässä istuskelen vaanien lihavaa saalista aamiaisekseni. Kuuteen viikkoon en ole saanut enempää ruokaa kuin yhden laihan oravan ja yhden nälistyneen ahman. Saattaisinhan käskeä peikkojani paistamaan minulle suden aamiaiseksi, hirven päivälliseksi ja karhun illalliseksi, mutta se ei sovi minun arvolleni. Mieluummin varustan itse pöytäni. Mutta kas, tuossa tulee joku. Jospa se edes olisi hevonen. Mitä? Sehän on vain pieni pojan nulikka. Mutta paremman puutteessa saa sekin kelvata aamiaiseksi. Pistäydynpä piiloon vuoren taakse.

Olli tulee hiihtäen ja laulaa samalla nuotilla kuin "Juokse porosein".

Metsän tumman nään valkovaipassaan, riennän, riennän vaan poikki järven jään! Kiidä, suksi, noin yli vuoristoin.

Hei kuinka suksi luistaa lumella! Kas noin, nyt olen keskellä synkkää metsää. Ohoh, miten korkeita vuoria! Ja miten pitkiä jättiläishonkia! Tämä on toista kuin Vihtamäen karjahaka. Mitäs minä oikeastaan läksinkään metsään? Mitäs muuta kuin tervehtimään karhuja.

Tääll' on oravat, tääll' on karhuin maa, tänne sudet saa, tääll' on huuhkajat! Jos nyt peikon nään, kenpä pelkäiskään?

Ei, kukapa täällä pelkäisi. Ollissa on kyllä miestä ottamaan vaikka kuusi karhua niskasta kiinni.

(Katselee ympärilleen).

Niin, vaikkapa olisi pari suttakin. Jospa tässä vain ei olisi niin paksulti lunta. Aina toki tulen toimeen kotkan kanssa. Varsinkin jos olisi rautapiikki sauvani nenässä. Mutta samapa se, tulkoot vain, kolme kettua yht'aikaa. Pahin on pula, mitenkä ne kaikki saatan kotiin, kun ensin pieksen ne kuoliaaksi. Mutta Matti olen, ellen vie kotiin kaikkia jäniksiä, jotka saan surmatuksi. Sitten myyn nahat ja ostan oikean pyssyn, jonka voi ladata selvällä ruudilla. Sitten tulkoon viisikymmentä nykeröturpaista, ilkeätä, tyhmää Otsoa… Huh, mikä tuolla tulee minua kohti kuusien takaa?

Otso kahdella jalalla. Mum, mum, mum, mum.

Olli. Katsos tuota, olisikohan se karhu.

(Aikoo kääntyä, mutta lankee suksilta).

Otso. Mum, mum. Kuka täällä kiljuu metsässä, etten minä saa rauhassa maata pesässäni.

Olli. Hyvä, kiltti Otso kulta, minähän se vain olen, minä, Olli Vihtamäestä, ja minä olen vain huvikseni hiihtelemässä metsässä. Eihän tuossa nyt mitään pahaa liene, että minä vähän lauleskelen lämpimikseni; sillä Otso kulta, minullahan on yllä vain tämä mekko, ja on vähän pakkasenlainen näin aamusilla. Kyllä minä heti menen matkoihini.

Otso (asettuu Ollin eteen). Mum, mum. Jos annat minulle mekon, niin saat mennä. Minä tarvitsen mekon peitteeksi pikku Otsoilleni.

Olli. Ei, kuulehan nyt, Otso; kyllähän minä tämän mekon muuten antaisin, vaan äiti on kotona niin hirveän ankara. Jos palaan mekotta kotiin, Otso kulta, niin saan selkäsaunan. Sentähden saatat kyllä odottaa huomeiseen asti, niin minä Matin ja parin muun kanssa tuon sinulle hyvän lampaannahka-vällyn, että pikku Otsoille tulee oikein hyvä ja lämmin.

Otso (nostaen käpälänsä). Joko annat mekon? Mum, mum, joko annat mekon heti?

Olli. Hyvä, kiltti, pikku Otso kulta, mekko on ihan uusi, siinä on vain yksi ainoa reikä toisessa kyynyspäässä.

Otso. Mum, mum; luulenpa, että olet peloissasi.

Olli. En vähintäkään. Mitenkä minä pelkäisin niin hyvää ja kilttiä pikku Otsoa, joka on sydämmestään hyvä ja kiltti pikku Otso? Mutta katsos, Otso, minä olen niin hämilläni, kun satuimme yhteen niin äkkiarvaamatta. Minä olen aina pitänyt niin paljon karhuista; ne ovat, näes Otso, paljoa ylemmät ja korkeammat kuin muut ilkeät peikot, joita asuu täällä metsässä. Semmoisia tyhmiä tölliköitä en häikäile vähintäkään. Niitä minä otan kurkusta, niin että korvat soivat, näes Otso, ja minä pudistelen heitä turkista, niin että…

Vuoren kuningas (nousee vuoren sivulle seisomaan). No, pudistele nyt minua turkista, koska olet niin rohkea!

Olli (huutaa). Huu! Uhkuu!

Vuoren kuningas. Miksi et ota minua kurkusta, niin että korvat soivat?

Olli. Armollinen peikko, säästäkää henkeni; minä olen vain pikku Olli Vihtamäestä ja olen täällä metsässä huvikseni tuttaviani katsomassa.

Vuoren kuningas. Hyvin mahdollista, mutta ei se estä minua syömästä sinua aamiaisekseni.

Olli. Mitä?

(Yrittää taas pakenemaan.)

Vuoren kuningas (ottaa hänet kiinni). Ole huoletta, poikaseni, en minä niin tarkkaa lukua pidä: kyllä sinä oikein hyvältä maistut.

Olli. Malttakaahan vähän; tiedänpä minä yhden, joka maistuisi teidän armostanne paljon paremmalta, ja se on Vihtamäen vanha hiirakko. Se on niin lihava, teidän armonne, että isä aikoi viime syksynä tappaa sen, ja Matti saa tuoda sen tänne aikaisin huomeissa aamuna.

Vuoren kuningas. Hm, hm, hevosenko? Ei, mies on mies, vaikkapa hänestä ei olisikaan muuksi kuin yhdeksi suupalaksi.

Otso. Nöyrä palvelijanne, teidän majesteettinne.

Vuoren kuningas. Hyvää päivää, salaneuvokseni.

Otso. Huvittaako teidän majesteettianne musiikki?

Vuoren kuningas. Kyllä. Välistä minä käsken kosken laulamaan ja silloin minä vieritän säestykseksi muutamia kallion kappaleita tunturilta. Kovaa pitää olla.

Otso. Pikku Ollilla tuntuu olevan hyvin kaunis ääni. Minä tunnustan, että oikein mieleisesti hämmästyin kuullessani semmoisen neron.

Vuoren kuningas, Hm. Paljasta piipitystä vain!

Otso. Tietysti vain piipitystä. Mutta korppiin ja varikseen verraten kaikuu se oikein romantiselta. Tahtoisitteko, majesteetti, käskeä häntä laulamaan, ennenkuin hänet syödään?

Vuoren kuningas. Saattaapa tuo käydä päinsä. Se enentää ruoan halua. Laula, nulikka.

Olli. Mitä?

Otso Etkö kuule, että majesteetti käskee sinua laulamaan?

Olli. Hyvä, kiltti pikku Otso, minä kyllä laulan kurkun täydeltä, jos sinä vain tanssit.

Otso. Mitä? Luuletko minua muka tanssimestariksi?

Olli. Hyvä, kiltti pikku Otso, sinä olet niin sanomattoman kaino. Tietäähän koko maailma, että sinä olet hienotapainen seuramies ja ett'ei kukaan osaa niin hyvästi tanssia polkka-masurkkaa kuin sinä.

Otso. Minä todellakin saatan kehua tehneeni joitakuita yrityksiä siihen suuntaan, mutta…

Vuoren kuningas. Tanssi, salaneuvos!

Olli. Eiköhän sopisi valssitanssi?

Otso. Mitä hyvänsä; mikä vain huvittaa teidän majesteettianne, se on minunkin suurin iloni.

Olli. Siispä ala tömistää! (Laulaa samalla nuotilla kuin "Ah, sä rakas Augustin").

    Hyppää, soma Otsonen, Otsonen, Otsonen,
    Hyppää, soma Otsonen, hyppiös hei!
    Ei koskaan nähdä saa
    Noin sievää tanssijaa.
    Hyppää, soma Otsonen, hyppiös hei!

(Otso valssaa.)

Vuoren kuningas (ihastuksissaan). Täytyypä tunnustaa, että se oli kaunista musiikkia ja hyvin miellyttävää tanssia. Hyppää, soma Otsonen… Laula uudestaan tuo romanssi! Mitenkä se nyt olikaan?

(Hän tanssii mukana.)

Olli (hiivii yhä etemmäksi pois).

    Hyppää, jörö Otsonen, Otsonen, Otsonen,
    Hyppää, ruma peikkokin, hyppiös hei!
    Ei koskaan nähdä saa
    Noin tyhmää tanssintaa.
    Hyppää, pikku Olli, nyt lähdet sä, hei!

(Lähtee livistämään pois suksilla.)

Vuoren kuningas (hengästyneenä). Vielä musiikkia! Vielä musiikkia! Se oli kaunis romanssi. Mutta minne se soittomestari joutui?

Otso (myöskin hengästyneenä). Äläs, laulahan vähän vielä, minä eksyin tahdista. Mihin ihmeesen se Olli hävisi?

Olli (ulkoa). Hyvästi, Vuoren kuningas! Hyvästi, Otso!

Vuoren kuningas. Aamiaiseni! Aamiaiseni! Otso, tules tänne; minä syön sinut hänen sijaansa.

Otso. Nöyrin palvelijanne, teidän majesteettinne. Mum, mum.

(Lähtee juosta lönkyttämään pois.)

Olli (kaukaa ulkoa).

    Ei koskaan nähdä saa
    Noin tyhmää tanssintaa.
    Hyppää, pikku Olli, nyt hyppiös, hei!

Vuoren kuningas. Se oli kaunista musiikkia (panee nenäänsä nuuskaa), mutta hyvin huono aamiainen.