KUKKAISTEN MYYJÄ.
Muistatko armaan
Kielojen ajan,
Mättähät varmaan
Ruohaisat muistat?
Ja muistat kun morsian toukokuu
Jo helmihin, kukkihin kietoutuu.
Silloin piti jokaisella pojalla olla vuokko napinlävessä ja jokaisella tytöllä kielokimppu hatussa. Silloin oli kukkaisten markkinat, kaikki ostivat, kaikki olivat iloiset kun näkivät minun tulevan kori käsivarrella. Mutta onni on epätasainen, mieli muuttuu. Nyt, kun kesä on edistynyt, eivät kukkaseni ole enää uutuus. Nyt sanotaan minulle: Oletkos taas täällä? Rakas ystävä, tule jälleen ensi toukokuulla!
Ei ystävämme
Sua tarvis aina!
On mättähämme
Nyt kukkaismaina!
Me kuljemme kukkias tallaten vaan
Läpi laaksot, vuoret ja koko maan.
Ah niin, tallaa vaan minun kukkais-raukkojani! Tulee päivä, jolloin kaikki lakastuu. Silloin poimit mielelläsi viheriän heinänkorren kellastuneitten lehtien seasta jäiseltä maalta. Silloin tahdot maksaa enempi sinikellosta, kuin nyt ihanimmasta ruususta. Mutta silloin ei minulla mitään ole! Puutarhuri, niin, mitäs ei hänellä olisi, joka luulee voivansa tehdä talven kevääksi? Usko häntä ja hänen paperireunaisia rautalankakimppujansa! Se on ainoastaan vapaan, terveen luonnon haamu, — sairaita, puolikuolleita, tukehtuneen ilman ja kummittelevan auringon lapsia. Osta mieluummin kedonkukkanen, kun se vielä tuoksuu, eli odota, odota, odota…
Taas kukkaisia
On toukokuussa,
Vaan talven lumet
On ensin puussa.
Jo kesä pian taas rientää mailta
Kuin tuoksu kukilta armahailta.
