JENNYN KEHOITUKSET.

Kamarileikki.

HENKILÖT:

 Jenny.
 Pihakoira Vahti.
 Tippi, nukke.
 Ääni.

Näyttämö: kamari. Jenny tulee sisälle yksin eikä huomaa Tippiä, joka makaa laattialla oikea käsi ja molemmat jalat katkenneina.

JENNY. Tänään on vapunpäivä ja meillä on lupa. Nyt minä olen siisti ja sileätukkainen kuin prinsessa, ja nyt on minulla puhdas, silitetty esiliina ja punaiset sukat ja uuden uutukaiset kengät. Oi, kuinka olen hieno, minä olen niin erittäin hienos… hienos… mitenkäs äiti sanoikaan? — hienostettu! Ja se olen vaan sentähden, että olen niin peräti järjestystä rakastava. Aina iltaisin, maata mennessäni, panen vaatteeni kauniisti käännettynä tuolille, ja aamusilla tiedän aina, missä ne ovat. Kaikki tavarani ja nukkeni ovat tavattoman hyvässä järjestyksessä. Eikös olekin suuri häpeä, miten Lotta Lilja antaa nukkiensa maata laattialla päälle tallattavana! Sellainen tytönreuhka! Enkö minä ole sanonut hänelle monta kertaa: Lotta, Lotta, miten sinä hoidat lapsiasi? Ajattelepas, Lotta, miten sinä annat niiden väristä paitasillaan! Nukenhame retkottaa sylkilaatikossa, hattu ja kengät ovat nukkekaapin alla hiirensyöminä. Täytyy olla huolellinen, katsos! Tippi on aina niin siisti ja hieno; joka ilta riisutaan häneltä vaatteet ja hänet pannaan kätkyeen nukkumaan ja joka aamu puetaan hänen päällensä. Kunhan tulet meille vappuna, saat nähdä miten hieno hän on!

(Koiran haukuntaa kuuluu ulkoa.)

No, nyt haukkuu Vahti portilla. Se on varmaankin Lotta, joka tulee. (Katsoo ikkunaan.) Ei, se on ryssä, joka tarjoaa jäätelöä. (Ulkoa kuuluu): Oosche maroosche! — ostaisinko 25 pennin edestä jäätelöä? — Tiedän, että äiti tarjoaa simaa ja tippaleipiä, mutta tuttelituu, olispa jäätelö sentään mainiota!

(Hän juoksee pöydän luo etsimään säästölaatikkoaan, mutta astuu Tipin päälle. Kratss!)

Mikä se oli? Tippi? Minun Tippini! (Itkien.) Minun Tippini laattialla, kädetöinnä, jalatoinna; uhu-hu-hu! minun Tippi raukkani, oma Tippini! Kuka on tehnyt sinulle noin pahaa? (Kiivaasti ja suuttuneena.) Varmaankin Vahti. Ei kukaan muu ole voinut noin tehdä, kuin Vahti. Vahti on susi, joka syö pienet lapseni. Vahti, Vahti!… Ei, hän ei tule, jos hän kuulee, että olen hänelle vihainen. (Viekoitellen.) Vahti! Vahti! Se, mies! (Vahti tulee. Jenny ottaa kepin.)

JENNY. Tunnusta, että sinä olet syönyt Tipin käsivarret ja sääret!
Näetkös kepin, Vahti? Tokkos tunnustat? Vai niin, sinä et tunnusta?
Siis täytyy sinun saada sellainen selkäsauna, että turkissa tuntuu!

ÄÄNI (Puhuu näkymätöinnä koirankielellä.) Älä lyö minua, prinsessa, olen viatoin!

JENNY (Hämmästyen.) Mitä? Osaatkos sinä puhua?

ÄÄNI. Täytyyhän minun vastata, kun sinä kysyt.

JENNY. Kas sitä! Sepä oli merkillistä! Tosin olen lukenut sellaista saduissa, mutta en ole koskaan uskonut, että koirat osaisivat puhua.

ÄÄNI. Miksi eivät koirat puhuisi kieltänsä, niinkuin sinäkin puhut omaasi? Se tarvitsee vaan suomentaa. Enkös minä ole isän ja äidin uskollinen palvelija, joka yöt ja päivät vartioitsen taloa varkailta? Enkö minä saa nähdä nälkää ja vilua? Ja enkös ole ollut sinunkin ystäväsi aina siitä asti kun olit niin pieni, että osasit vaan kontata? Silloin konttasit sinä minun luokseni ja revit minua korvista ja kiskoit karvoja pehmeästä turkistani.

Olinko minä vihainen silloin? Miksi tahdot nyt lyödä minua?

JENNY. Siksi että olet syönyt Tipin käsivarret ja sääret! Hyi, Vahti, hyi! Suuri häpeä! Kuinka sinä voit tehdä noin pahaa näin pienelle lapselle? Tippi-raukka ei ole koskaan tehnyt pahaa kellenkään, ja kuitenkin voit sinä olla noin julma! Pieniä lapsia vastaan tulee aina olla kiltti! Niitä täytyy varjella kuin posliininukkia, niitä täytyy kohdella hyvästi ja siivosti, Vahti! — Hyi, miten paha sinä olet, Vahti! Sinun täytyy saada selkääsi.

ÄÄNI. Kuules, prinsessa, en ymmärrä mitä sinä sanot. Minähän olen maannut koko yön vartioitsemassa ulkona portaiden vieressä, ja vasta nyt aamusilla sain yhden luun kyökissä. Ei suinkaan se voinut olla Tipin sääriluu? Se maistoi aivan härän sääriluulta. —

JENNY. Mutta tuossa nyt näet miten Tippi-raukka on sääretöinnä. Jos Tippi olisi ollut lintu, voisin uskoa että tämä olisi Mirrin työtä, mutta en ole koskaan kuullut, että Mirrit söisivät nukkeja. Ei, se täytyy sittekin olla sinun työtäsi, Vahti, ja senvuoksi täytyy sinun saada vitsaa!

VAHTI. Vou, vou!

JENNY. Kas, nyt sinä itse myönnät, että se oli sinun syysi. Alas,
Vahti! Laskeudu maahan kiltisti, niin en lyö kovin kovasti.

ÄÄNI. Etkös ymmärrä koirankieltä? Kun minä sanon; vou, vou, merkitsee se: täällä tulee joku, huomaa! Ja kas, nyt tulee keppi minua lyömään, ja minä sanon: seis, keppi, älä rankaise viatonta! Kysy Tipiltä! Hän varmaankin tietää parhaiten, kuka hänen säärensä on syönyt!

JENNY. Kuuletkos Tippi, mitä ilkeä Vahti sanoo? Pikku Tippi raukka! Jos sinä osaisit puhua, niin kertoisit kyllä, kuka on ollut noin julma sinua kohtaan.

ÄÄNI (Puhuen nukenkieltä.) Minun äitini on ollut julma.

JENNY (Hämmästyen.) Hänkin osaa puhua! Mitä sinä sanot, Tippi?
Minähän olen sinun äitisi.

ÄÄNI. Niin, minun äitini etsi eilen oman äitinsä sormitinta, jonka hän oli hukannut jonnekin, ja sitte löysi hän sen minun kätkyessäni. Minun äidilläni oli hirveän kiire, sillä hänen äitinsä tarvitsi heti sormitinta, ja silloin heitti minun äitini minut ja kaikki vaatteet etsiessään kätkyestä laattialle. Minun äitini on aika hotikko, kun hänellä on kiire. Joskus puhdistaa hän minut erinomaisen hienoksi ja siistiksi, mutta toiste lentää hän luotani kuin pyryilma, ja jättää minut vaatteitta ja kampaamatta niinkuin nytkin. Katsopas vaan, millaiselta tukkani näyttää! Ja se on kuitenkin oikeata tukkaa. Minä olen maksanut kolme markkaa Fontellin puodissa.

JENNY (Hyvin hämillään.) Mutta, rakas Tippi… kuka voisi uskoa, että Fontellin puodin nuket osaavat puhua?… Niin, Tippi, kyllä se on totta, että etsin sormitinta, mutta enkös minä pannut sinua takaisin kätkyeen?

ÄÄNI. Sinä ajattelit panna minut sinne, mutta sinä unohdit aikomuksesi ja jätit minut laattialle. Sitte tuli pimeä, ja sitte tulla tassutteli Loviisa ja astui minun päälleni. Rats! Yksi jalkani meni rikki! Sitte tuli Roope, ratsastaen keppihevosella, ja rats, toinen jalkani meni rikki! Vähän aikaa sitte tuli itse pikkunen äitini selvällä päivällä, ja rats, silloin meni käsivarteni rikki! Hyvästi! pikku äiti! Kun ensi kerran rasahtaa, menee päänikin rikki!

JENNY (Lyö kätensä yhteen hämmästyksestä.) Tippi, Tippi, onko sinulla sellainen huolimaton äiti! Mitähän sinun äitisi äiti siitä sanoo? Mene ulos, Vahti, mene ulos! Saat puolet tippaleivästäni tänään, jollet kerro, että minä olen astunut Tipin päälle. Mihin sitä nyt joutuukaan, kun kaikki koirat ja nuket osaavat puhua?

(Vahti juoksee ulos, ja heti sen jälkeen alkaa sen haukunta kuulua: vou, vou!)

JENNY. Nyt siellä tulee Lotta Lilja. (Hän kokoaa Tipin palaset.) Hän ei saa nähdä hirveää huolimattomuuttani. Oi, miten minä häpeän! Hän on huolellisempi kuin minä; Hänen Kunigundansa ei ole koskaan vielä ollut palasina laattialla. (Miettii.) Ei… minä en tahdo näyttää paremmalta, kuin olen! Viekastella, hyi! Lotta saa nähdä, miten tyhmä olen ollut. Mutta kaikki te, pienet pojat ja tytöt siellä, minulla on jotain teille sanottavaa. (Kuiskaten.) Kenenkään ei pidä luulla itseään toistansa paremmaksi. Aina on olemassa joku Vahti tahi Tippi, joka kertoo meidän tyhmyytemme, ja silloin saamme me hävetä!