SALAMETSÄSTÄJÄT.

Kesäleikki.

HENKILÖT:

Matti, Paavo ja Pupu.

(Matti ja Paavo kohtaavat toisensa metsässä.)

PAAVO. Minne sinä menet?

MATTI. Metsästämään.

PAAVO. Mutta sinulla ei ole pyssyä.

MATTI. Minulla on hyvä keppi.

PAAVO. Minäkin etsin itselleni hyvän kepin. Mitä sinä aijot ampua?

MATTI. Minä ammun pupun paistiksi äidille.

(Pupu tulee hyppien heidän selkänsä takana.)

PUPU. Mitä ne sanovat? Aikovatko ampua minut? Uh, tuollaiset
metsästäjät! Onpa toki onni, että niillä on selkänsä tänne päin.
Menenpä piiloon tänne pensaan taakse ja kuuntelen, mitä ne sanovat.
(Menes, piiloon.)

MATTI. Minä olen salametsästäjä.

PAAVO. Minä olen myöskin salametsästäjä. Mikä mies on salametsästäjä oikeastaan?

MATTI. Salametsästäjä on ampuja, joka ryömii vatsallaan metsässä.

PAAVO. Sepä oli omituista. Miksi ryömii hän vatsallaan?

MATTI. Että pupu luulisi häntä hirreksi.

PAAVO. Ohoh! Onko pupu niin tyhmä?

MATTI. On, hän on niin tyhmä, tiedätkös, että kun hän pistää päänsä pensaaseen, luulee hän, ettei kukaan häntä näe.

PUPU (Pensaassa.) Se minun tulee muistaa.

MATTI. Ja sitte on hän niin hirveän pelkuri! Kun pupu näkee variksen, niin luulee se sitä sudeksi.

PUPU. Tokkohan?

PAAVO. Minä en yhtään pelkäisi sutta.

MATTI. Ja minä ottaisin karhua kauluksesta.

PUPU. No, mutta äläpäs! Nyt ne rupeavat kerskailemaan! Ne eivät olekaan mitään vaarallisia metsästäjiä.

PAAVO. Minne me panemme pupun, kun olemme sen ampuneet?

MATTI. Minä pistän hänet "kantajaani".

PAAVO. Mutta sehän on voileipiä täynnä.

MATTI. Sen vuoksi syön minä heti voileipäni, että pupu mahtuu "kantajaan". (Molemmat syövät.) Mutta jos pupu ei mahdukaan "kantajaan"; jos sen jalat jäävät ulos?

MATTI. Silloin leikkaamme käpälät poikki ja pyyhimme niillä taulujamme.

PUPU. Kiitoksia paljo!

MATTI. Sitte laitamme pupupaistia, ja syömme sitä kurkkujen kanssa.

PUPU. Hyvää ruokahalua!

PAAVO. Ei, tiedätkös, minä pidän paljo enempi puolukkahillosta ja paistetuista perunoista.

MATTI. No niin, ja vohvelia jälkiruoaksi. Kyllä äiti pitää meille aika kemut, kun tuomme hänelle pupupaistin!

PUPU. Niin, ajatelkaas, miten iloiseksi äiti tulee!

PAAVO. Mutta, rakas Matti, mitä me teemme pupu-pienen nahkalla? Eihän sen nahkaa tavallisesti paisteta.

PUPU. Ei, sillä minun nahkani tarttuisi pikku herrojen kurkkuun.

MATTI. Niin, mitäs me teemme nahkalla? Mahtaneekohan porsas syödä sitä?

PUPU (Nauraa.) Oho-ho-ho! Porsas? Tämä rupeaa hauskaksi.

PAAVO. Joll'ei porsas sitä tahdo, kelpaa se Liinalle tomunpyyhkeeksi.

MATTI. Eipäs, mutta me myymme nahkan ja ostamme rahoilla nekkuja.

PAAVO (Syöden.) Sen teemme. Mutta miten me nyt voimme menetellä, että saamme ampua pupua?

MATTI (Syöden.) Salametsästäjillä on niin monta keinoa. Säikäyttäkäämme häntä siten, että luemme sataan. Yks, kaks, kolme, neljä…

PAAVO. Kuustoista, seitsemäntoista, kahdeksantoista, yhdeksäntoista…

MATTI. Kakskymmentäseitsemän, kakskymmentäkahdeksan, kakskymmentäyhdeksän, kakskymmentäkymmenen…

PAAVO. Kaksikymmentäyksitoista, kakskymmentä kaksitoista…

PUPU. Nyt ne sotkeutuvat.

MATTI. Kakskymmentäyhdeksäntoista, kakskymmentäkakskymmentä, kakskymmentäkakskymmentäyks…

PAAVO. Ei, tiedätkös, nyt se menee hullusti!

MATTI (Alkaa syödä uutta voileipää.) Odotapas, niin aloitamme taas alusta! Yks, kaks…

(He laskevat taas ja tulevat lukuun kaksikymmentä kaksikymmentäkaksikymmentä.)

PUPU. Mitä metsämiehiä sellaiset ovat, jotka eivät osaa laskea kolmeenkymmeneen? Tahdonpa opettaa heitä sanomaan minua tyhmäksi!

    (Pupu hypähtää pensaasta ja laukkaa Paavon ja Matin
    jalkojen välitse. He heittäytyvät vatsalleen.)

PAAVO (Huutaen.) Auttakaa! Auttakaa! Susi!

MATTI (Voileipä kurkussa.) Ka… ka… ka… karhu!

PUPU (Nauraen.) Ei, ainoastaan pieni jänöpupu, joka on ampunut kaksi salametsästäjää. Uhu-hu-huh! Nyt olen nauranut suuni halki!