*

Missä vihollisesi?

En saa sinua vielä ajatuksistani, pistinpoika. Sinä tartuit aseeseesi siinä tuimassa tunnossa, että nyt sinä näytät lahtarille, joka väijyy sinua joka ullakolla, joka ikkunassa, hiipii takanasi joka katukulmassa, Kaivopuiston ja Kaisaniemen joka puun takaa. Sinä et pelkää, sinä astut silmä säihkyen toverisi rivissä, käsi liipasimella, alttiina kuolemalle, jolla herra sinua uhkaa, valmiina antamaan takaisin, valmiina kaatumaan ja valmiina kaatamaan kansansortajan, työväen verivihollisen, porvarin, herran, joka muka valmistautui sinua teurastamaan, jota kavalampaa ja katalampaa ei ole maailmassa. Häntä vastaan olet lähtenyt sotaan, tarttunut murha-aseeseen, jonka sait veljeltäsi venäläiseltä — kiitos hänelle, kunnon toverille, joka auttaa ja tukee sinua ja porhaltaa kanuunoineen ja kuularuiskuineen avuksi, jos tulee hätä ja tarvis.

Nyt sinä siellä marssit ja tähystelet ja odotat, mutta missä on vihollisesi? Miksi lahtari ei hyökkääkään, ammukaan? Laukaiset ilmaan, manataksesi, kiihottaaksesi hänet esiin. Et ole vielä oikein tottunut aseeseesi, kuula menee omia teitään, sattuu seinään, pölähtää, pamahtaa. Ahaa, siellä hän on! Ja sinä alat vimmatusti paukuttaa siihen, mistä pölähti. Koko komppania sinuja ampuu. Te valtaatte talon, te pidätte kotitarkastuksen — "aseet tai henki!" Siellä on jossain komerossa vanha ruostunut haulikko, seinällä sapeli 1808-09:n sodan ajoilta, jotka viet voittosaaliinasi; olet säikäyttänyt puolikuolleeksi jonkun vanhan rouvan, herättänyt sylilapsen keskellä yötä parkumaan. Mutta vihollistasi, aseellista vihollistasi et ole löytänyt. Et löydä häntä mistään täältä, et voisi vuodattaa ainoata veripisaraa, jollet ampuisi aseetonta ja pakolaista. Drumsön ja Degerön jäillä olet kai saanut ammutuksi joitakuita nuoria miehiä, jotka pyrkivät pois piiritetystä kaupungista ja yön hämyssä hiipivät ohitsesi. Venäläinen veikko Harakan patterista valaisee sinulle ampumalinjaasi — ahaa, tuolla se hiihtää — pang! — pang! Sinä riemuitset, se oli lahtari, herraspoika — yhden sait, satoja pääsi. Sinulla ei ole täällä, urhea sankari, vertaistasi vihollista, kuinka ja mistä häntä etsinetkin.

Mihin ihmeeseen ne katosivat? Sinä saat tietää, että oikea sinun arvoisesi vastustaja ei ole kokoontunut Helsingin ullakoille, vaan että hän on päässyt siirtymään Pohjanmaalle, Savoon ja Karjalaan, Suomen sydämeen, sinne, mistä sinäkin olet kotoisin, missä veljesi raataa torpparina tai pikkutilallisena maalla, jonka sinä jätit. Sinä palat taistelun halusta, sinä tahdot vapauttaa heidät lahtarien hirmuvallasta, ja sinä riennät Mannerheimin rintamaa vastaan Vilppulaan tai jonnekin sinne.

Minä nyt en tahdo kysyä, mitä tunteita sinussa mahdollisesti herättää matruusinen matkaseurasi. Sivuutan sen tällä kertaa ja kysyn toiste, kun olet hiukan tyyntynyt. Pyydän vain, että puhut totta, kun tulen kysymään: eikö sinua sentään pari kertaa, puoli kertaa ilettänyt jokin, etkö tuntenut tunnossasi jonkun pahan ja äitelän makua?

Sinä saavut rintamalle. Sinä makaat vallihaudassasi ja tuolla lakeuden toisessa laidassa makaa joitain toisia, jotka sinua ampuvat ja joita sinä.

Keitä ne ovat? Minä tiedän, ja minä kuiskaan sen täältä saakka korvaasi. Ne ovat niitä, mitä muuten lienevätkin, jotka tahtoivat puhdistaa tämän maan, jonka nimi on Suomenmaa ja joka heille on n.s. isänmaa — et kai kuule näitä sanoja aivan ensi kertaa, joskaan et ole kuullut niitä aivan usein — puhdistaa niistä, joille tämä maa on ollut vieras maa, jota he ovat vuosisadan sortaneet, orjuuttaneet, ryöstäneet, syöneet ja saastuttaneet sekä aineellisesti että aatteellisesti. Niitä ne ovat, joita sinä nyt ammut ja ajat takaa. Noita kohtaan ovat heidän kuulansa tähdätyt, ja samalla myös sinua. Sinä et kuule minua, ja jos kuulet, tiuskaat tietäväsi sen asian paremmin kuin minä. Ne ovat helsinkiläisiä herraslahtareita, jotka ovat valmistaneet tätä sotaa köyhälistöä vastaan, porvareita ne ovat, kansan ja köyhälistön verivihollisia, ja niitä sinä ammut.

Ja sinä ammut ja hyökkäät pistin tanassa. Ne pakenevat! Hurraa!
Voitto!

Mutta kuka on tuo, joka makaa verissään sinun tielläsi metsän reunassa, suullaan hangessa, kaatuneena suksiensa päälle, selässä kontti?

Porvariko, lahtariko, riistäjäkö, kapitalisti?

Talonpoika se on, köyhä talonpoika vaatteista päättäen. Paikatut housut, lammasnahkalakki. Aioit ensin potkaista roistoa, mutta jätät sen tekemättä. Olet jossain nähnyt tuon kontin. Kumarrut ja käännät kiireesti ruumiin selälleen nähdäksesi kasvot.

Tunnet vanhimman veljesi, torpan miehen. Hätkähdät kysymään itseltäsi: minunko kuulani hänet tappoi? vaiko ehkä veljesi venäläisen kuula? Et sillä hetkellä saa selvitetyksi, kummanko soisit tapahtuneen.

Sitten kysyt: mitä hänellä oli täällä tekemistä? Hän ei voi vastata, hänen lasiset silmänsä tuijottavat ilmeettöminä lumettuneiden luomien alta kylmään avaruuteen. Sinä et uskalla itse vastata: hän taisteli lahtariaatteen puolesta köyhälistöä vastaan, — vaikka mielesi ehkä tekeekin. Et myöskään usko, että joku entisen tsaarin entinen kenraali olisi saanut hänet liikkeelle korkeata palkkaa vastaan. Et myöskään usko, että hän oli harhaan johdettu. Minä voisin vastata, mutta en sitä tee, koska tiedän, ettet minua usko. Siksi en vastaa. Mutta miksi en sittenkin vastaisi, uskoitpa tai et. Hän lähti liikkeelle puhdistaakseen maansa ryssistä ja ryöstäjistä.

Hetken päästä kysyt taas: mitä minulla on täällä tekemistä?

En tiedä, mitä vastaat, mitä sinulle alkaa selvitä sen johdosta, kenen olet ampunut, ketä vastaan taistelet?

Se sinulle kaikessa tapauksessa on täytynyt selvitä: tapoin veljeni.

Ja jos sinä et ole luokkapeto, ihmishirviö, vaan olet suomalainen ja ihminen, niin sinä heität pistinkiväärin maahan ja otat veljen selkääsi ja kannat hänet lähimpään riiheen odottamaan, kunnes olet saanut kyhätyksi arkun, johon hänet panet, ja ajat lähimpään hautausmaahan. Mitä sinun sitten on tehtävä tällä hetkellä, sen saat selvittää Jumalasi ja omantuntosi kanssa, jos sinulla niitä on. Jos ne sanovat sinulle, että sinun on etsittävä käsiisi kivääri siitä, mihin sen jätit, ja riennettävä uuteen taisteluun ja vielä ammuttava toinen veljesi ja kolmas, niin monta kuin niitä on, niin mikset tekisi sitäkin kaiken sen lisäksi, mitä jo olet tehnyt.