Levoton yö.
On ollut mahdotonta nukkua tänä yönä. Siellä ammutaan lakkaamatta, yhteislaukaus toisensa perästä, ja raketteja rätisee ilmassa. Luulin ensin, että ne nyt siis taas ovat alkaneet tuhota toisiaan, anarkistit ja meidän punaiset. Sain sittemmin tietää, että venäläiset viettävät lähtöjuhlaansa ampuen ja ilotulittaen. Ei näy valoa ainoastakaan ikkunasta. Lyhdyt vain tuijottavat pimeyteen. Harva silmä Helsingissä ummistunee tänä yönä. Tuhannet valvovat vuoteissaan, vetäytyneinä kuin elukat loukkoihinsa pahan ilman aikana. Miliisipatrullit kiertävät kaupunkia kiväärit olalla, joita niillä ei ole tähän asti ollut. Samalla kuin ne suojelevat omaa vallankumoustaan anarkisteilta, ne suojelevat meitä porvareitakin mahdollisilta pogromeilta. Saakoot siitä sen kiitoksen, minkä ansaitsevat.