Sotatietoja.
Saksalaiset ovat nyt ainoastaan 4-5 penikulman päässä Turusta (Korpoossa ja Rymättylässä), sanotaan. He ovat antaneet Turun punaisille uhkavaatimuksen, että punakaartien on luovutettava valkoisille aseensa sekä johtajansa, muuten rangaistaan heitä mitä ankarimmin. Vakuutetaan, s.o. toivotaan varmasti, että saksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla 29 laivalla, jotka suurimmaksi osaksi ovat kuljetuslaivoja. Sinne lienee tuotu kokonainen armeijakunta.
Uuteenkaupunkiin saapui valkoisille toissa päivänä Maarianhaminasta sähkösanoma: "Wir kommen" — epäilen.
Vilppulan rintamalla on äsken 1000 punaista joutunut miinoitetulle alueelle sekä tuhottu kokonaan — en usko.
Tampereelta on mieliala punaisten keskuudessa hyvin lannistunut. Eräs koulutalo on täynnä vangittuja työläisiä, jotka eivät ole hyväksyneet nykyistä hirmuvaltaa tahi ovat kieltäytyneet menemästä rintamalle. Vilppulan rintamalla taisteluissa olleista on myöskin vangittu monta, jotka eivät ole suostuneet lähtemään uudelleen taisteluun.
Eilen poistui Helsingistä venäläistä sotaväkeä 1200 miestä, jotka lähtivät kotiseuduilleen — niitä lähtee ja lähtee ja kuitenkin niitä riittää jäämäänkin.