*

Ehkä julkaisen nämä muistiinpanot.

Niin on ollutkin. Sain juuri käsiini silkkilehtisiä, useampiakin, joista käy selville, mitä on jo tehty ja mitä on tekeillä. Luultavasti alkaa näitä raportteja nyt tulla entistä enemmän. Pian aikaa muodostuu kai tämä muistikirjani sotakronikaksi, mutta tulkoot nuo helposti häviävät huhupaperit kuitenkin säilöön, sillä onhan mahdollista, että julkaisen näin kokoontuneen käsikirjoituksen.

Tästä alkaakin paisua jo aikamoinen kirja. Hajanaisuudestaan huolimatta siitä ehkä tulee tavallaan kokonainen. On omituista kirjoittaa kirjaa, josta ei yhtään tiedä, kuinka se päättyy, eikä edes tätä lehteä kirjoittaessa, mitä seuraava sisältää.

On oma viehätyksensä viettää aikansa näissä yksinpuheluissa, joihin yleensä ei ole aikaa, tarvitsematta ajatella kompositsiota tai huoltaa tyyliä. Tämä tavallaan on oman itsensä tuulikanteleena olemista. Kun voisi harjoittaa tätä reportaasia laajemmalta. Ollapa nyt näkymättömyyden hattu, jolla pääsisi Smolnaan ja Sörnäisiin ja rintaman taa ja takaisin!

Niin, ne tämänpäivän sotasanomat ovat nyt nämä:

Tiedonanto Ikaalisten rintamalta. Pietarin punainen kaarti tuhottu Ikaalisten Viljakkalassa. Suodenniemi otettu. Taistelut Karkussa, Porissa punaiset.

Oriveden rintamalta. (Kirjeestä) "Kiiruhdan antamaan tietoja viimeisistä tapahtumista, ennenkuin yhteys katkaistaan. Meidän päävoimamme ovat nyt Hirsilässä ja etujoukot ottivat tänään Kangasalan".

"Lylyn taistelussa viime maanantaina saimme haltuumme 40 vaununlastia elintarpeita ja ampumatarpeita, 21 kanuunaa ja 113 kuularuiskua."

Taistelu Väärinmajassa on ollut hyvin verinen kumpaisellekin. Valkoiset ovat puhdistaneet kaikki.

Teisko ja Kuru ovat puhdistetut punaisista.

Punaiset ovat saarretut Hirsilän ja Kangasalan välillä. Väärinmajassa tekivät valkoiset pistinhyökkäyksen laulaen "Hansin Jukkaa".

Tampereelta. (Kirjeestä). "Aamupäivällä tuli 5000 käsittävä punainen joukkue pikamarssissa Kangasalta. Täällä ovat he vanginneet 3 päälliköistään. Miehistö ei tottele ketään. Helsinkiläinen päällikkö on vangittu ja hänen miehistönsä on matkustanut pois; 2 täyttä junallista tänään."

(Kirjeestä) "Täällä näkyy jo jälet sodasta. Pakolaisia on kaupunki täynnä. Luulen, ettei kauan kestä, ennenkuin olemme sodan jaloissa. Junat eivät mene kauaskaan pohjoiseen päin. Valkoiset ovat Teiskolan kartanossa Teiskossa, tunnin matkan päässä Tampereelta. Sunnuntaina tulivat ensimmäiset pakolaiset Kurusta tänne. Miehet olivat väsyneen ja murtuneen näköisiä. Saa nähdä, mitä lähipäivät tuovat tullessaan."

(Toisesta kirjeestä) "Lähiseuduilla on Pelastusarmeija alkanut suurta pelastustyötään. Ennen tämän viikon loppua odotamme tännekin suuremmoista pelastusarmeijan kokousta. Siitä kai tulee oikea pelastuskokous. Ilmoitan vain tämän Teille kaikille Pelastusarmeijan ja pelastustyön ystäville."

(Kolmannesta kirjeestä) "Kaupunkimme on nyt entistä enemmän suuren leirin näköinen, täynnä tuhansia pakenevia. Pakenevat punaiset ovat nääntyneen näköisiä, kuormat erilaista tavaraa täynnä. Pitkin yötä ja aamua on niitä paennut tänne päin. Varsinkin kerrotaan Muroleessa taistellun ankarasti ja että ne valkoiset tulevat vain päin, niitä ei pidätä mikään. Näin on vakuuttanut eräs koko sodan ajan kuulani iskua hoitanut mies. Siis alta pois! 18 km:n rintamalla hyökkäävät Hämeenkyröstä päin valkoiset, niiden edellä väistyy noin kolmetuhatta punaista ja edistyy rintama noin 15 km päivässä.

"Vilppulan suunnalla menestyy valkoisten työ hyvin. Lylyn seuduilla ottaneet, mikäli kerrotaan, 125 kuularuiskua, 26 tykkiä y.m. — Orivedeltä paenneet punaiset kertoneet, että siellä vallitsi kamala sekasorto punaisten kesken ja että valkoisia tuli joka suunnalta. Orivesi pitäisi olla valloitettu ja punaisia on painettu Teiskon erämaihin. Punaiset paikoin kapinoivat ja vangitsevat päälliköitään."

Vilppulan rintamalta. Nokia 18/3. "Vilppulan punikit saarretut. Valkoiset ovat Orivedellä, johon tulivat viime yönä. Valkoisista toiset painavat Tamperetta kohti. Kurusta ajoivat kaikki punikit pakosalle. Siis ovat valkoiset Kurun herroja. Tykkien jyske kuuluu Kyröstä. Viljakkalan ja Kurun joukot ovat päässeet yhtymään ja ryntäävät Tamperetta kohti. Valkoisten ryntäys alkaa nyt Porissa, Tyrväällä, Kiikassa, Karkussa, Kurussa ja Orivedellä. Luultavasti joutunee Tampere tällä viikolla valkoisille. Joka tapauksessa on voitto meidän."

"Tiedonantajakin" myöntää, että pohjoisella rintamalla on asetuttu uusiin asemiin. Siis ovat nämä tiedot Vilppulasta ainakin jossain määrin oikeat.

Share on Twitter Share on Facebook