Lauantaina 23 p:nä maaliskuuta.
Ennenkuin suo sulaa…
Eräässä "Työmiehen" tämänpäiväisessä kirjoituksessa rakennellaan ehkä hyvinkin toteutuvia toiveita Venäjän vallankumouksen leviämiseen Länsi-Eurooppaan ja sen kautta Venäjän vallankumouksen pelastumiseen. Niin toivottomalta kuin vallankumouksen asia Venäjällä Brestin rauhansopimuksen jälkeen näyttääkin, se kuitenkin siitä suoriutuu.
Kahdelta taholta uhkaa nyt kansainvälinen imperialismi työväen Venäjää. Täällä lännessä hioo hampaitaan ja heristelee miekkojaan kiireestä kantapäähän aseistettu saksalais-itävaltalainen porvaristo ja kaukaisessa idässä liikehtivät japanilais-kiinalaiset joukot. Luulisi ensi katseella, että täydellinen tuho uhkaa Venäjän vallankumousta. Mutta onko asianlaita niin? Eikö ole joitakin tekijöitä, jotka estävät ainakin toistaiseksi Europan imperialismia hyökkäämästä suorastaan häikäilemättä Venäjän työtätekevän kansan kimppuun?
"Onpa tietenkin", vastaa kirjoittaja näihin kysymyksiinsä.
"Kuten tunnettua, odotettiin äsken suurella mielenkiinnolla työväen vallankumouksen puhkeamista Länsi-Europassa. Mutta vakavista liikehtimisistä huolimatta se ei kumminkaan puhjennut ilmiliekkiin. Siihen oli omat syynsä. Vallankumouksen voimat olivat siellä kyllä kypsymässä, mutta ne eivät kypsyneet vielä valmiiksi, sillä niiden kypsymiselle ei ollut todellista maaperää, ei ollut sitä äärimmäisten olojen kärjistymistä, joka sytyttää vihanliekin hiljaisimmissakin luonteissa, niinkuin oli Venäjällä ja meidän maassamme. Tämä pettymys Europan vallankumouksen puhkeamiseen nähden pakotti Venäjän työväen vallankumouksen perääntymään, solmimaan mitä raskaimman rauhan Saksan imperialismin kanssa ja siirtämään kaiken varalta Venäjän pääkaupungin Moskovaan. Mutta Europan maissa ei silti ole kaikki rauhallista. Venäjän vallankumouksen heittämät kipinät kytevät siellä ja vallankumous voi minä hetkenä tahansa puhjeta ilmiliekkiin. Tämä on se ensimäinm tekijä, joka pakottaa imperialistisien kenraalien menettelemään varovaisemmin työväen vallankumouksen tukahuttamisen suhteen vieraissa maissa, punnitsemaan tarkemmin jokaisen toimenpiteensä."
"Onpa olemassa vielä toinenkin tekijä, joka ehkä vieläkin suuremmassa määrässä on esteenä imperialismin hyökkäyksille. Ja tämä tekijä on erimielisyys, etujen ristiriitaisuus itse imperialististen valtioitten kesken. Tämä riita ei ole vielä läheskään päättynyt. Lännessä jatkuu vielä sota Saksan ja Englannin välillä. Se sitoo Saksan käsiä. Samalla tulee Saksan aina muistaa, että Englanti ei tule koskaan sallimaan Saksan liioin varmistua Idässä ja voi tulla, ainakin silloin, kun Saksa heikkenee, sekottamaan tämän meininkejä. Vasta sitten, kun työväen vallankumouksen liekki leimahtaa yli koko kapitalistisen maailman, voivat imperialistit jättää syrjään omat keskinäiset riitansa ja ryhtyä yksimielisesti taisteluun työväenluokkaa vastaan. Mutta silloin ei taistelekaan enää yksin Venäjän työtätekevä kansa, vaan kaikkien kapitalististen maitten köyhälistö. Se vapautuu silloin lopultakin kaikkien sovitteluhaluisten 'johtajain' kahleista ja ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Ja tämä köyhälistön vapautuksen hetki ennemmin tai myöhemmin lyö."
Voihan olla, että tämä ennustelu todella toteutuu, mutta ennustelenhan minäkin: ennenkuin siltä yleiseurooppalaiselta vallankumoukselta apu ehtii tänne suomalaisen vallankumouksen hätään, on se asia täällä järjestetty. Meidän kurki kuolee, ennenkuin heidän suonsa sulaa.
