VII.
Tasaisesti mennä sirisi ilmakumeilla varustettu sähköauto Helsingin kaduilla. Auto oli n.s. loistomallia. Siinä oli edessä ohjaaja. Tavallisimmat autot olivat joko kahdelle tai neljälle hengelle, mutta aina valmistetut edellyttäen, että erikoista ohjaajaa ei ollut, vaan matkustaja itse ajoi. Vain loistoautot tekivät poikkeuksen. Sitäpaitsi olivat tavalliset autot varustetut umpinaisilla, pehmeillä kumirenkailla. Joustimet olivat valmistetut hyvin herkiksi ja varustetut n.s. vastustajalla, jotta vastaheilaus ei olisi varsin tuntuva. Näillä autoilla ei voinut ajaa 40 km:n tuntinopeutta kovemmin, mutta mutkaisilla ja mäkisillä teillämme ei suurempaa nopeutta tarvitakaan.
Kuorre ja Penttilä eivät puhuneet mitään. He istuivat vain ja katselivat liikettä ympärillään. Kuormahevosta ei tullut vastaan juuri ollenkaan. Hevosten vetämiä hienoja ajopelejä näkyi siellä täällä. Penttilä ihmetteli ensin, mutta sitten hän muisti, että hevonen on erittäin rakas suomalaiselle. — Niinpä ennen hevosenvaras tuomittiin ylenkatseella ja ankaruudella, jotavastoin esim. lehmänvarasta vain ivattiin. Siinä tuli näkyville kansan, s.o. miesten rakkaus hevosiin, ja siksi ajeluhevosesta ei vielä ollut luovuttu.
Oli rukiinleikkuuaika. Niitettiin jo useassa paikassa, mutta entistä hälisevää, iloisesti huudahtelevaa, värikästä niittoväkeä ei ollut. Yksi mies ajoi sähköleikkuukonetta ja neljä miestä pani valmiita sitomia joko kykkiin tai seipäille. Penttilä kaipasi entistä leikkuutapaa. Kahdessa tai kolmessa sarassa oli väkeä, neljä niittäjää, sitoja ja kykkääjä. Siinä huudettiin toisille jos jotakin. Se oli useimmiten leikkiä ja hyväntahtoista pilaa, mutta joskus suulaat akat riitaantuivatkin. — Se oli siihen aikaan. Nyt oli uusi aika ja uudet tavat. Penttilä tiesi synnyttäneensä tämän uuden ajan, mutta hän ei olisi halunnut entistä runollisuutta hävittää. Kuitenkaan eivät sopineet yhteen uusi ja vanha, heikomman täytyi hävitä.
Autossa olijat päättivät ajaa aina Maaselkään asti. Päätös oli Penttilälle mieleinen, sillä hän halusi päästä taasen työnsä ääreen. Sitäpaitsi häntä kiusasi ins. Kuorteen sana: »ilman tehdasta Englannille ette saa 'Victoria-ajatustanne' läpi». Tuntui välttämättömältä päästä pian rakennuksen alkuun, sillä maailman voimantarve lisääntyi huimasti. Mitä enemmän uusia koneita saatiin valmiiksi Mausfeldtissä, Sydän-Suomessa ja Maaselässä, sitä enemmän voimaa tarvittiin.
Maaselkään päästyään näytteli Penttilä kuuluisalle vieraalleen tehtaitten eri osastot, konttorit sekä uudet suunnitelmat. Illalla myöhään päästiin Penttilään illalliselle. Rouva tuli vastaan ja toivotti vieraan tervetulleeksi.
»Ei, rouva hyvä, minä toivotan teidät tervetulleeksi kotimaahanne. Samalla velvoitan teidät huolehtimaan miehestänne, ettei hän saa rasittaa itseään liiaksi. Sillä jos menetämme hänet, niin Suomi ja koko maailma menettää yhden suurimmista pojistaan.»
Rouva sävähti punaiseksi. Sellaista puhetta kuuli hän ensi kerran miehestään ja sitäpaitsi mieheltä, joka ei puhunut turhia. Penttilä itse ei kuullut, mitä vieras emännälle puhui.
Illallispöytään tuli myöskin eräs hoikka koulupoika. »Anton Sorsa», esitteli Penttilä, »minun luotonantajani. Olimme nimittäin O.-Y. Peurakosken palveluksessa yht'aikaa, ja minulla ei ollut rahaa erään sähkösanoman lunastamiseen, mutta tämä nuorukainen antoi minulle luottoa yhden markan.»
Myöhään istuivat ins. Kuorre ja Penttilä keskustellen yleensä voiman saannista ja Imatrasta sekä 'Victoria-ajatuksesta' erittäin.
Penttilälle luvattiin Imatrasta kaikki liikenevä voima ja Oulunjoen kosket päätettiin koettaa saada rakennettaviksi heti.
Kulkuneuvoista puheen tullen mainittiin myöskin Petsamon rautatie. Eduskunnassa yhä keskusteltiin ja riideltiin, mikä suunta olisi edullisin. Penttilä väitti, että on aivan turhaa rakentaa rautatietä. Hyvä maantie tekee saman asian ja on helposti saatavissa. Sitävastoin kaksikiskoinen rautatie on sellainen pilventakainen unelma, jota ei kannata Suomen pienillä varoilta yrittääkään. Toinen on asia, jos ulkomaista pääomaa hankitaan taikka yksityiset alkavat yrittää. Valtion hommasta ei tule mitään —.
Ins. Kuorre lähti aamulla varhain katselemaan tehtaita. Hän pääsi talosta herättämättä ketään. Vajasta löysi hän monta lähtövalmista sähköautoa. Hän otti yhden ja lähti tehtaille päin. Työvuoro vaihtui kello 8 aamulla, joten puoliöissä tulleet miehet olivat vielä työssä hänen päästessään perille.
Erikoisesti hän halusi nähdä eilen puheena olleen, Jäniskoskelta tulevan vahvavirran aseman. Sitä nimittäin rakennettiin juuri uudelleen ja sen yhteyteen järjestettiin ensimmäinen automaattinen lataaja.
Hämmästyksekseen hän tapasi ensi työkseen Penttilän. He olivat kumpainenkin jättäneet toisensa makuulle, mutta molemmat olivat kuitenkin jalkeilla, Penttilä tavallisessa päivätyössään ja vieras sitä ihmettelemässä. Asema tarkastettiin yksityiskohtia myöten. Monia, sähkötekniikassa ennen mahdottomaksi sanottuja asioita oli täällä pantu käytäntöön tai aiottiin panna. Ins. Kuorre vain katseli eikä puhunut mitään. Hän ajatteli, mitä onkaan tämä hämäläinen talonpojan poika tehnyt kuusikymmenvuotis-syntymäpäiväänsä mennessä. Jos sen näkeminen on hänelle sallittu...
