VIII.

Voimakkaasti sykähteli Suomen taloudellisen elämän valtasuoni. Elettiin nousukautta. Maamies hankki uudenaikaisia koneita. Hänen täytyi se tehdä, sillä Suomen rahan ollessa kallista virtasi viljaa ja muita ruokatarpeita maahan, ja hintakilpailussa ei voinut pysyä tasalla muuten kuin hankkimalla nopeat, työvoimia säästävät koneet. Uusia pikkuteollisuushaaroja syntyi. Helppo voimansaanti kehoitti yrittämään, ja yleensä ne menestyivät hyvin.

Kaiken yläpuolella ja esimerkkinä oli O.-Y. Maaselkä. Penttilä oli siirtänyt kaikki tehtaansa ja voimalaitoksensa yhden yhtiön nimiin. Se oli välttämätöntä, jotta laajoille yrityksille voitiin saada tarpeellinen vakavuus ja kunnollisia johtajia. Kaiken keskipisteenä oli kuitenkin Penttilä.

Vanha Maaselkä oli laajentunut. Tuskin sitä olisi entiseksi tuntenut. Aseman toiselle puolen oli kasvanut väkirikas kaupunki. Jos laski yhteen molemmat, tehdasalueen ja kaupungin, niin niitten asukasluku voitti maamme muut maaseutukaupungit.

Penttilällä oli levon aikaa. Hänen pikkupoikansa Antti Aapeli otti ensimmäisiä askeliaan. Tapauksen kunniaksi lähdettiin vieraisille sukulaisiin.

Rantamäessä elettiin kuten ennenkin. Ei otettu mitään lahjaksi, mutta uudenlajinen koneistus toteutettiin. Itse ukko Rantamäki ihastui tyttärensä poikaan niin, että kutsui häntä Rantamäen nuoreksi isännäksi. Ranholmin matami sattui olemaan maantiellä, kun Penttilät kulkivat ohi. Ei auttanut muu kuin poiketa sisään Kultalaan, ja pian siinä kahvit turautettiinkin. Matami oli pelkkää päivänpaistetta. Hänen vanhat päivänsä olivat turvatut, ja se antoi hänelle »iloisen mielen», kuten hän itse sanoi.

Penttilän kotitalo oli joutunut Aapelille itselleen. Hän oli tiedustanut veljeltään ostaakseen tilan, ilmoittaen syyksi tahtovansa säilyttää isänsä talon muistona isästään sellaisena kuin se ukon käden hervotessa oli jäänyt. Perussyy oli saattaa veli riippumattomaan taloudelliseen asemaan. Tarkoitus onnistuikin, veli osti erään suurtilan heti käteisellä. Samaten teki Aapeli toisen veljensä ja sisarensa miehen tiloille.

Vanha äiti oli jäänyt Penttilään yksin. Hän ei halunnut muuttaa sieltä pois. »Täällä olen iloni iloinnut ja asialliset itkuni itkenyt, anna minun nyt täällä kuoliakin.» Aapeli pyysikin äitiään rupeamaan uudelleen emännäksi taloon, ja se oli hänelle mieleen. Apua hankittiin niin paljon kuin tarvittiin, mutta avaimet olivat emännällä.

Äidin syntymäpäivänä, heinäk. 23:ntena, kokoontuivat kaikki lapset entiseen kotitaloonsa. Aapeli Penttilä odotti näitä perhejuhlia. Siellä hän tunsi olevansa ihminen eikä »herra tehtailija, herra professori, herra tohtori». Hän oli onnellinen äitinsä toruessa, kun hän oli kieritellyt itseään ruohikossa pikkupoikain kanssa ja saanut paitansa viheriäiseksi. Vanha äiti pärmänttäsi niinkuin »ennen», ja Aapeli oli vähällä saada tukkapöllyn. Koko väki nauroi että mäki helisi, ja lopulta oli siihen emännänkin yhdyttävä.

Kesken kaiken pyydettiin Penttilää puhelimeen. »Niin. Aapelia ne tarkoittaa», ilmoitti palvelustyttö. —

»Ranta Lontoosta puhuu!»

»No vihdoinkin olette tullut Europpaan.»

»Niin tulin. Siellä Coober-boyssa alkavat työt valmistua. Voima-asema on ollut käynnissä jo lähes vuoden. Minulla on kuitenkin ilmoitettavana: kuningas on siirtomaaministerin ehdotuksesta suostunut Victoria-putouksen rakentamiseen.»

»Onnittelen vilpittömästi!» vastasi Penttilä. »Soittakaa huomenna Maaselkään, niin puhutaan tarkemmin. Voikaa hyvin.» Hän ei antanut yhden Victoria-putouksen ja Englannin kuninkaan päätöksen häiritä vuoden ainoaa vapaapäiväänsä.

Syötiin pirtin pitkässä pöydässä koko talon väki. Siinä pienennettiin toinenkin »pernaloora» ja pitkä rivi tuli tyhjiä »uunipuuro»-kuppeja.

»Syökää nyt pojat, että jaksatte sitten taasen mellastaa», kehoitteli emäntä. Olikin useita poikia, joitten muori hän oli.

Päivä oli elämänhalun ja ilon riemupäivä. Läpiöisin läksi Aapeli Penttilä ajamaan Maaselkään.