Konkurssi.
Pesänhoitajat hiljentävät hiukan käyntiänsä, kun lähenevät konkurssin tekijän asuntoa. Puhelu laihtuu hajanaisiksi huomautuksiksi ja jonkunlainen arkuuden värähdys äänissä ja epävarma katse silmissä astuvat he eteiseen.
Ovi saliin on raollaan. Epävarmana katsahtaa vanhempi heistä toveriinsa, kumpaseenkin oveen, ja seisahtaa. Käy vihdoin kurkistamaan raollaan olevasta salin ovesta. Siellä sisällä näyttää kaikki olevan jonkunlaisessa epäjärjestyksessä. Ikäänkuin siitä rohkeutta saaden vetää hän oven hiukan enemmän auki ja kurkistaa sinne.
"Tule pois, mennään sisään", virkahti hän toiselle ja kumpainenkin astuu saliin.
Vastaisesta ovesta tulee keski-ikäinen mies.
"Jassoo!" huutaa hän teeskennellyn iloisesti, rientää tulijoita vastaan, toivottaa tervetulleiksi ja kehoittaa istumaan, pyytäen samalla anteeksi, että täällä on hiukan epäjärjestystä…
"Vaimoni, näetten, on hiukan väsyksissä tänä aamuna". Hän naurahtaa väkinäisesti, ikäänkuin velvollisuudesta ja katsahtaa molempiin vieraisiin, jotka tavoittavat mitä ystävällisintä hymyilyä ja vakuuttavat kahden kilpaa, että epäjärjestystä ei ensinkään huomaa.
Saadaan tupakkaa. Päästään käsiksi keskustelemaan pääasiasta.
Konkurssin tekijän nimi on Hernström, nuori virkamies. Nuoruuden syntien ja nyt sattuneen rahapulan hedelmä on konkurssi. Vasta äsken, vuosi sitten meni naimisiin.
Hän puhelee konkurssiasioistaan aivan kuin olisi kysymyksessä tavallinen kauppa-asia. Huolen painoa tuskin nimeksikään huomaa. Pesänhoitajainkin ujous vähitellen poistuu. Saattavat jo tehdä ehdotuksiansa, eivätkä turhia arkaile…
Pesän luettelot ovat käsissä. Vanhempi pesänhoitajista nousee.
"Ehkä alamme tarkastuksen?"
"Aivan oikein. Odottakaas. Ehkä alamme tuosta kaapista. Avaimet lie vaimollani".
Hän poistuu sivuhuoneeseen. Viipyy kotvasen. Alkoi vihdoin sieltä kuulua kiivasta kuisketta. Kohta sitten tuli nuori rouva, lapsi sylissä. Käveli, vieraisiin katsahtamattakaan, heidän ohitsensa kaapille ja avasi sen ovet, poistui nurkkaan ja jäi selin vieraisiin sinne seisomaan.
Vanhempi ei tahtonut saada katsettaan pois rouvasta: hän olisi niin kovin mielellänsä tahtonut tietää: itkikö se. Nuorempi oli loukkautunut: mitä pahaa olen tehnyt, ettei tuo edes tervehdi?…
Hernström tuli vähän jälkeen sivuhuoneesta, astui kaapin luo, jonka oven rouva oli avannut.
"Tehkää niin hyvin"…
Molemmat nousivat epäröiden ja silmäilivät tuonne loukkoon, missä rouva yhä seisoi ja lapsi hänen sylissään yksinään jokelteli.
Luetteloa alettiin tarkastaa. Mutta se rupesi kohta käymään kovin vaikeaksi ilman rouvan apua.
"Kuuleppas Elli!" virkkoi Hernström.
Rouva ei päätään käännä. Mies menee luokse, laskee kätensä vaimon olkapäälle.
"Elli, autappas meitä hiukan", kuiskaa ja naurahtaa. Hyvä ystävä, tämähän on ohi menevää laatua, pitäisi naurun sanoa. Mutta isä saa pienen jokeltelevan tyttösen ja äiti kiirehtii toiseen huoneeseen. Hernström luo kysyvän katseen hänen peräänsä ja alkaa kauniin lapsen kanssa leikkiä.
"Katsokaas tätä tytärtä, se tukistaa niin hirveästi", hän sanoo ja menee vieraiden luo, jotka tupakoiden, kiirehtimättä odottavat.
"Kas"…
Tulevat molemmat lähelle. Tahtovat kättä lapselta. Se nauraa, yrittää partaan. Yks, kaks: se on vanhemman "sedän" sylissä ja nuorempi "setä" melkein kadehtii… Hernström menee sivuhuoneeseen…
Sedät huvitteleivat tytön kanssa, mutta ajattelevat sen ohessa yhteen jaksoon: miksikähän ei se rouva tervehtinyt?… Nyt se varmaan jo hymyilee, kun tulee ja näkee, että me otamme asian näin perheelliseltä kannalta…
Miksi hymyilee? Mitä he rouvan hymyilystä? Ovathan he "pesän hoitajia"!…
Ne tulevat taas peräkkäin, rouva edellä, mies perässä.
Nyt … nyt se… Molempain vierasten katse, samalla kun lapsen kanssa vehkeilevät, seuraa rouvaa.
Ei silmäystäkään!
Nuoren, kauniin rouvan tukka on hajalla, kasvot pesemättä, vaatteet epäjärjestyksessä, — tämän kaiken huomaavat vieraat tarkoin. Rouva ei siis välitä heistä, ei rahtuakaan!
Yht'äkkiä nuorempi, joka on lapsen saanut, toivoo, että rouva tahi itse Hernström tulisivat ja ottaisivat lapsen, kun häntä pitävät lapsen piikana. Onko tämä loukkausta vai huomaamattomuuttako?…
Hernström on mennyt rouvan luokse kaapin tykö, ja kuiskuttelee jotain sen korvaan…
Pesänhoitajista alkaa tuntua, että olisi varsin erinomaista, kun keksisi syyn, jonka perusteella voisi tämän lykätä toiseen päivään.
"Antakaa anteeksi", tulee Hernström nöyrän näköisenä pyytäen, "vaimoni on hiukan pahalla tuulella… Kultuseni", alkaa hän lapselle, joka on nuoremmalla sedällä, "oletko jo tukistanut setää? Tukistappas, kas tällä tavoin … noin?… Ha haa! … se osaa jos jotain"…
"Onko se vanha?" kyselee vanhempi hymyillen.
"Kuuden kuukauden. Kas noin se tekee… Se on hyvin hauska veitikka".
Nyt nosti rouva esiin piirongin laatikosta vaatteita.
"Tehkää niin hyvin. Kas tässä on"…
Rouva läheni kuin tuulessa nuorempaa, otti lapsen, mutta ei puhunut mitään … aivan kun se olisi vaan jokapäiväinen tapaus, että lasta näin pidellään! — —
Siinä oli lakanoita, hienoja, isoja, sirosti ommellut nimet nurkissa. Molemmat pesänhoitajat joutuivat ajattelemaan, että nämät ovat hyvin uusia ja tehtyjä morsius-aikana…
Senhän nyt siitäkin arvaa, kun niissä on muutamissa molempain nimikirjaimet!
Vanhempi on onnellisessa avioliitossa, nuorempi kihloissa. — —
"Kultakello", ääntää Hernström. Ääni oudosti vavahtaa. Vanhempi katsoo kädessään olevaa luetteloa, mutta silmät varastauvat väkisten rouvaan, joka irroittaa sitä rinnoiltaan.
— Jos olisin rikas, en seisoisi tässä! Hyvä Jumala, siihen jättäisin, se on katkeraa, hirveätä, ajattelee vanhempi.
"Rouva on hyvä ja antaa olla vaan päällä", sanoo nuorempi.
Mutta rouva laskee sen pöydälle sanaakaan sanomatta…
"Hopeakello … neljä … kultasormusta".
Pariskunta riisuu niitä päältään.
"Antakaa, antakaa olla", pyytää vanhempi. Nuoremmalla on kova kiire ulos.
Rouva laskee kultasormukset pöydälle, miehensä sormuksen rinnalle…
Mutta, mitä? Yskähtikö hän?… Hän rientää toiseen huoneeseen. Sieltä alkaa kuulua vaitonainen, äänekäs itku…
"Oh, hoh, pappa tanssittaa Lilliä!" Ja totta puhuen, hän pyörähtää lapsen kanssa polkantahdissa, mutta — kyyneleethän hänen silmistään juoksevat!…
Vanhempi pesänhoitaja sytyttää paperossiaan kakluunin luona ja pyyhkii nenäliinallaan hikeä otsaltaan, vaikka huoneessa on lämmintä vaan 11 astetta.
1893.
