Ol’ pakkanen ja paukkui jää

Ja kiilsi tähdet julki,

Ja yöllä vanhus harmaapää

Jo kuoloon silmäns’ sulki,

Ja kellot sanoi: pim pam pa,

Ja Aik’ ol’ itse pappina,

Yövahti myötä kulki.

Ja suku juhlasaatossa

Vei hautaan vainaajansa,

Ja joulupukki harsoa

Se kantoi sarvessansa,

Ja tähtipojat huokasi,

Ja almanakka nyyhkytti,

Löi kello tornissansa.

Juur yö kuin joutui puolehen,

Niin nähtiin ihme kyllä:

Hangella seisoi poikanen

Ja talvitakki yllä.

Hän, kuusta äsken hypännyt,

Jo kirkui: ”Täällä olen nyt

Isäni perinnöllä.”

Mut joulupukki kiukkuhun

Se siitä ärtyi vainen.

Ja kiljui: ”Pusken, tapan sun,

Itikka, talviainen!”

Mut aika huus: ”Seis, maltiton!

Hän nuorin lapsen’ lapsi on;

Saa nähdä, minkä lainen.”

Niin vanha vuosi hiljaittain

Vierähti vaivaloinen,

Ja yhtä pian kiiruhtain

Jo sijaan riensi toinen;

Onk’ iloinen vai iloton,

Ei kukaan tiedä, varma on

Ett’ on se toisenmoinen.

Hän lempeä ja voimakas

Jo saapui, meit’ on lässä.

Uus aika nuori, toimekas

Se meilt’ on kysymässä:

Jos Jumalan ja isänmaan

Puolesta työmme ainiaan

Täytämme elämässä.

Laps armas elon keväässä,

Sä kukka nurmikolla,

Suojassa Herran pysy sä,

Niin sun on hyvä olla.

Sä kasva, nouse kunnossa,

Ja ruumiin, sielun voimassa

Jumalan suosiolla.

Sä edisty ja vihannoi

Kuin vesa koivun tuoreen.

Jumalan armon aamun koi

Siunatkoon voimas nuoren.

Sä raitisna ja vahvana

Lujasti itses juurruta

Sun maasi perusvuoreen.