MISTÄ SAAMME JOULUKUUSEN?

(Joulu-leikki.)

Matti ja Mikki ovat tulleet metsään joulukuusta hakkaamaan. Lapset ovat olevinaan puina: yksi on koivu, toinen pihlaja, kolmas tuomi, neljäs haapa, viides kuusi ja kuudes kataja. Pisin lapsista on kuusena. Pienin lapsi voi ruveta tähdeksi ja mennä piiloon kuusen taa. Jos puiden päälle voi saada jotakin valkoista, niin se kuvaa lunta.

Matti. Huh! Onpa aika vaikea kaalaa paksuissa lumikinoksissa. Olemmeko nyt jo metsässä?

Mikki. Totta kai olemmekin; miksipä tässä muuten olisi niin monta puuta?

Matti. Miten vääriä vinkuloita ja monimuhkaisia! Eihän tuollaiset dromedaarit kelpaa muuksi kuin polttopuuksi.

Mikki. Etkö häpeä, Matti, toruessasi siivo puita? Nythän nuo enimmäkseen ovat paljaat, mutta jospa näkisit, miten ne kevään tullessa pukeutuvat vehreiksi ottamaan vastaan käkeä!

Matti. Makkarapuikkoja nuo ovat eikä puita. Ennenkuin etsimme kunnollisen joulukuusen, saattaisimme ensin hakata vähän puita joulutakkaan. Mitäpä, jos aluksi hakkaamme tuon koivun?

Mikki. Olkoon menneeksi. Koivu hoi, tuleeko sinusta meille kelpo joulupuita? Äiti keittää sinulla oikein kaunista puuroa, mutta sinä et saa räiskyä, puuroon.

Koivu (laulaa). (Sävel: Läksin minä kesäyönä käymään.)

    Oi, kevääsen mun paikallain
    Suo jäädä seisomahan.
    Kun rastas istuu latvahain
    Ja käki kukkumahan!
    Niin lehdin päivän paisteessa,
    Viserrän joka oksalta
    Keväiseen maisemahan.

Mikki. Seiso sinä vain kevääsen asti, koivu. Parempihan tuo on, että laulat meille, kuin että räiskyisit. — Mutta tässähän on vanha, huononpäiväinen tuomi. Vastaas, tuomi, rupeatko sinä joulupuiksi? Äiti keittää sinulla lipeäkalaa.

Tuomi (laulaa).

    Oi, säästä minut suvehen.
    Kun päivä mulle paistaa!
    Niin saan mä sulot nuoruuden,
    Mont' kukkaa ihanaista;
    Ne kenttään, laaksoon lemuaa,
    Ja niillä huoneen kaunistaa
    Niin monta lapsukaista.

Matti. Kuulehan vain, hän aikoo vielä kukoistaa tuo vanha kanto! No, kuki vain, jos haluttaa: me otamme tuon nuoren pihlajan. Hoi, pihlaja, kelpaatko sinä joulupuiksi! Isä kertoo sinulle tarinoita keijukaisista, jotka tanssivat kuutamossa.

Pihlaja (laulaa).

    Mun ensi syksyyn jäädä suo!
    Niin ystäväni saapi
    Mun kypsäin terttujeni luo
    Ja mua lohduttaapi.
    Se onpi tilhi pienonen;
    Mä olen silloin punainen,
    Myös metsä punoittaapi.

Mikki. Ja luuletko hänen tulevan sinun tähtesi? Ei, vaan sinun marjojesi tähden hän tulee, pihlaja raukka! Mutta samapa tuo, saat jäädä seisomaan. Tässä on ikävän näköinen mänty, sammaleinen ja parrakas. Kuules, mänty, rupeatko joulupuiksi? Mummo kertoo sinulle jättiläisistä ja noidista.

Mänty. Antakaa minun olla rauhassa! Minä aion tulla laivaksi.

Matti. Vielä vai? Aiotko sinä laivaksi? Äläpäs, mänty, siksi olet liian hoikkasäärinen. Hyi! pyyhi paremmin partasi, olethan sinä ryvetetty pihkalla yltä päältä. Saatammehan me ottaa katajan, hän osaa räiskyä. Kataja, tahdotko, että sinut hakataan hienoksi ja kylvetään jouluaamuna porstuaan?

Kataja. Koskeppahan vain minuun, niin näet, miten minä raavin! Minusta tulee jousenkaari.

Mikki. Kyllä kai! Mutta kylläpä kaikki puut tänään ovat itsepäiset. No, onneksi on tuossa muhkea joulukuusi. Hakkaa se, Matti!

Kuusi (juoksee pois). Jokos sait!

Matti. Juokseehan se! Olipa se veitikka. Se on ensimäinen puu, kuin minä olen nähnyt juoksevan metsässä.

Mikki. Oh, miten typerä sinä oletkin! Etkö ole nähnyt puiden juoksevan, kun talvella ajetaan hyvää vauhtia metsätiellä? Ota häntä täällä vastaan, niin minä juoksen hänet kiinni!

(He ajavat kuusta. Kaikki puut asettuvat ajajain tielle, suojellen naapuriansa. Viimein ne asettuvat piiriin, ja kuusi seisoo keskellä).

Matti (piirin ulkopuolella). En minä enää jaksa. Onko mokomaa metsän veitikkaa ennen nähty? Minulla on kuusi kuhmua otsassa, se kun kolahteli puihin.

Mikki (piirin ulkopuolella). Minulla on seitsemän reikää nutussa ja kuusi housuissa, kun lankeilin kantoihin ja puunjuuriin.

Matti. Maltahan, kuusi; minä hakkaan sinut havuiksi ja kylvätän tielle ruumissaaton jalkoihin.

Mikki. Äläpäs ole tyhmä, Matti! Eihän kuusi tiedä, mihin suureen kunniaan me hänet veisimme. Kuuleppas, Kuutonen tai Kuusela, vai mikä nimesi lienee, me aiomme hakata sinut joulukuuseksi. Me puemme sinut kukkiin ja tähtiin ja kultaomeniin. Saat seisoa keskellä salia ja loistaa kynttilöistä, niinkuin taivas tähdistä. Anna nyt vain siivosti hakata itsesi, sillä niin suurta kunniaa sinulle ei koskaan tule täällä pimeässä metsässä.

Kuusi. Mitä minä huolin teidän kunniastanne? Minua paremmin miellyttää kasvaa ylös taivaasen asti.

Matti. Etkö häpeä ollessasi noin kopea ja ylvästelevä?

Mikki. Malta, malta, Matti; älä nyt riitele. Etkö tiedä, Kuusamo, että saat kuulla enkelien laulua jouluaamuna?

Kuusi. Niin, kyllähän se on kaunista, mutta sitä minä kuulen täällä ulkonakin.

Matti. Harakoita sinä kuulet, raukka, ja ne nauravat sinulle.

Mikki. Ole vaiti, Matti! Sinä vain suututat häntä. Kuulehan nyt, Kuusikangas, etkö suosi pieniä, iloisia lapsia?

Kuusi. Tottahan. Kukapa heitä ei suosisi?

Mikki. No, jos nyt siivosti annat hakata itsesi joulukuuseksi, niin lupaan varmaan, että monta iloista pikku lasta asettuu piiriin ympärillesi tanssimaan, ja he kaikki rakastavat sinua sydämmestänsä.

Kuusi. No, se on toista. Jos voin lapsia huvittaa, niin hakatkaa minut vaikka pikku muruiksi. Paukuttakaa vain.

Mikki. Se oli hyvin sanottu, kelpo Lehtikuusi! Mutta kyllä tuletkin kauniiksi. Ja nyt kai metsä on niin kohtelias, että siirtyy vähän syrjemmälle.

Koivu. Saammeko mekin konvehteja?

Tuomi. Saammeko kultatähtiä?

Pihlaja. Ja rusinoita?

Mänty. Niin, ja lippuja?

Kataja. Saammeko antaa selkään lapsille, kun he riistävät turkin joulupukilta?

Matti. Minä teille selkään annan!

Mikki. Malttakaahan, kyllä minä tiedän, mitä te saatte. Joulupukki jakelee kauneita lahjojansa koko metsälle. Nuori koivu saa uuden auringon taivaalle ja kultakamman pitkälle tukallensa. Tuomi-vanhus saa uuden kevään ja uusia kukkia. Pikku pihlaja saa kirsikkaviiniä rypäleihinsä ja samettiliepeen silkkipyrstöönsä. Mänty saa laivaviirin latvaansa ja kataja sakset leikellä pitkiä kynsiänsä. Minä pyydän lumihöytyviä sokeroimaan koko metsän valkoiseksi, ja sitte neiti Päivänpaiste sulattaa sokurin karamelleiksi. — No, mitäs nyt arvelet, rakas metsä? Tyydytkö näihin joululahjoihin?

Kaikki puut. Kiitos, Mikki, nyt alkaa ilo metsässä. (He siirtyvät etemmä, jättäen kuusen yksin seisomaan.)

(Matti ja Mikki hakkaavat kuusta. Kaikki puut laulavat ja tanssivat):

    Piiri pyörii kanervilla, lumella,
    Nyt me seppelöimme nuorta neitoa.
    Joulukuusi, metsän talvimorsian,
    Koreasti vaatetetaan kukkahan,
    Avulla niin monen kauniin kaason.
    Morsiolle tähdet päärmää linnikon,
    Enkelit jo alkaa sulon soittelon.
    Raottaapi kohta portin joulu jo,
    Kiirehtii kuin ennen, varro tuokio!
    Joulukuusi morsian on kaunokkain
    Puku vehreä on hällä yksin vain;
    Joulu-iltana nyt häät jo taas on.