LUCIAN NUMEROT.

Joululeikki.

HENKILÖT:

Kouluhuone pulpetteineen ja nurkassa iso laskutaulu. Vasemmalla ovi, oikealla ikkuna. Maisteri Taulunen tyttöineen.

TAULUNEN. Niin, siihen ei nyt voi mitään. Yksi osa ahkeruutta, vähennettynä kahdesta osasta laiskuutta, jää jäljelle yksi osa laiskuutta. Se on minus, ymmärrättekö. Niiden, jotka ovat olleet laiskoja laskennossa, täytyy kertoa kurssi vieläpä Lucianpäivänä.

FLOORA. Hyvä maisteri, me tahdomme olla kovin ahkeria joulunaikana, jos nyt saamme viettää Luciaa.

KAIKKI TYTÖT. Maisteri kulta, me tahdomme olla niin, niin ahkeria.

TAULUNEN. Ahkeria joulunaikana! Kylläpä se on uskottavaa. Te olette niin, niin ahkerat mäenlaskussa kelkkamäellä ja edistytte niin erinomaisesti piirihypyssä joulukuusen ympärillä. Mitäs muuta tarvitaan? Vieläpä että suurella ahkeruudella massuttelette herkkuja. Ja täten luulette voivanne oppia jalon laskutaidon! Katsokaapas, aritmetiikka on kaikista viisauksista suurin. Numerot ne hallitsevat mailmaa, ja me olemme kaikki numeroita, — yksikköjä, ymmärrättekö? Laske yhteen yksiköt, vähennä ne, kerro ne, ja'a ne, se on elon summa. Se joka osaa laskea, hän osaa kaikki ja tietää kaikki. (Nanna, Märta ja Noora viittaavat.) No, mikäs nyt on? Saatte kysyä.

NANNA. Osaako hän laskea, minkälainen ilma huomenna tulee?

MÄRTA. Osaako hän laskea ajatuksia?

NOORA. Osaako hän laskea, onko hän onnellinen?

TAULUNEN. Osaa tietysti. Hän osaa kaikkia. Numerot ovat mailman kuninkaat, he läpitunkevat kaiken ja hallitsevat kaiken. Mutta nyt kerromme päässälaskun.

Toinen kohtaus.

(Tuomas astuu sisään kääriyneenä avaraan kaappuun.)

TGOMAS. Hyvä herra, antakaa minulle rahapenni jouluksi!

TAULUNEN. Ken siellä? Kukas te olette?

TUOMAS. Mun nimeni on Tuomas, ja muijani nimi on Lucia. Minä olen köyhä pyhiinvaeltaja, joka kuljen ympäri mailmaa ja etsin kilttiä lapsia. Herrallapa onkin monta lasta.

TAULUNEN. Menkää tiehenne, te häiritsette meitä. Ettekö näe, että täällä on koulu?

TUOMAS. Senpätähden tulinkin tänne. Minä luulin, että koulussa opitaan olemaan hyvä köyhille.

KOULUTYTÖT. Maisteri kulta…

TAULUNEN. No, tässä on, koska he rukoilevat teidän puolestanne.

(Hän panee hopearahan ukon hattuun.)

NANNA. Saammeko mekin antaa jotakin?

TAULUNEN. Saatte, saatte, mutta se tapahtukoon pian. Me laimiinlyömme laskennon.

    (Tytöt tuovat Tuomaalle piparkakkuja,
    pumpernikkeliä ja muuta hyvää.)

TUOMAS. Suuri kiitos! Palkinnoksi sanon teille jotakin. Tänään on Lucia, muijani nimipäivä, ja se on merkkipäivä. Se joka tänäpäivänä toivoo jotakin ja sanoo prosit ("onneksi") hän saa heti toivonsa täytetyksi.

TAULUNEN. Onko meillä nyt aikaa teidän merkkipäiviinne? Menkää tiehenne!

TUOMAS. Enkö saa vähän aikaa kuunnella noita kilttiä pikkuneitosia?

TAULUNEN (itsekseen.) Tuostapa miehestä ei nyt ikinä saa eroa. (Ääneen.) No kuunnelkaa sitten, niin saatte jotakin oppia… Yhteenlaskua! Nanna! (Nanna nousee.) Eilen sait äidiltäsi kuusi omenaa. (Nanna nyökkää päätään.) Tänään saat isältäsi vielä seitsemän.

NANNA. Voi, kuin hauskaa!

TAULUNEN. Kuinka monta omenaa sinulla silloin on?

NANNA. Seitsemän.

TAULUNEN. Ajatteleppas nyt! Eilen sait kuusi…

NANNA. Niin, mutta ne minä jo olen syönyt.

TAULUNEN. So, so; sinulla olisi kolmetoista omenaa… Istu ales! Melicerta! (Hän nousee.) Vähennyslaskua. Rohert löysi kadulta pussillisen pähkinöitä. Hän laski pähkinät, niitä oli 54. Hän kuori 14, mutta heitti pois ne, kun olivat madon syömiä. Kuinka monta pähkinää hänellä oli jäljellä pussissa?

MELICERTA. Hänen pussissaan ei ollut yhtään pähkinöitä jäljellä.

TAULUNEN. Mitä kummia? Eikö hänellä ollut mitään pähkinöitä.

MELICERTA. Ei, hän heitti ne pois, kun ne olivat kaikki madon syömiä.
Mihin ne olisivat kelvanneet, jotka olivat maanneet kadulla?

TAULUNEN. Parannatko sinä minun esimerkkejäni? Hänellä oli 40 pähkinää jäljellä pussissaan… Istu… Doora! (Hän nousee.) Kertolaskua. Mitä tekee 70 kertaa 3?

DOORA (vikkelästi.) 73.

TAULUNEN (kiivaasti, mutta hilliten itseään.) Sinä olet se… Jaa, sinä olet 73 kertaa niin viisas kun kertomataulu. Kertomataulun mukaan siitä tulee 210. Istu! Te ette osaa ei yhteen-, ei vähennys- eikä kertolaskua. No, Hanna! (Hän nousee.) Koeta jakolaskua. Koivussa oli 2,000 lehteä, kun se kaadettiin metsässä. Viisi lammasta ja yksi pässi riitelivät lehdistä. — Mitäs siitä kannattaa riidellä? — sanoi pässi. — Minä syön puolet, te toiset tasaatte toisen puolen yhtä suuriin osiin. — Montako lehteä sai pässi ja montako lehteä kukin lammas?

HANNA. Pässi ei saanut mitään siksi että oli ahnas.

TAULUNEN. Mutta jos pässi nyt sai puolet, kuinka monta lehteä se sai?

HANNA. Ei se saanut mitään, siksi että se oli niin julman ahnas.

TAULUNEN (Karkaa ylös vihoissaan.) Villihulluksi sitä ihminen tulee teidän kanssanne! Tässä istun koko pitkän lukukauden ja syötän noita kanatipuja numeroiden kultajyväsillä, mutta kun kysyn mitä pässi saa, kas silloin pässi ei saa mitään siksi että se on niin julman ahnas! Sanotteko sitä laskemiseksi? Kerrotaanko satuja aritmetiikassa? Minä soisin että olisitte numeroita, numeroita (nuuskaa) eikä mitään muuta kuin numeroita (aivastaa). Prosit, sen päälle aivastin.

    (Tuomas heittää yltään kaapun ja astuu esiin joulu-ukon
    tunnetussa muodossa. Soittoa näyttämön takaa Tuomaan loihtuun:)

(Näyttämö pimenee, kaikki tytöt kyykistyvät pulpettiensa taakse ja nousevat taas pystyyn loihdun loputtua, jolloin näyttämö valkenee. Heidän kasvonsa ovat nyt vaaleat kun liitu [tätä tarkoitusta varten on joko hienonnettua liitua tai valkoisia naamaria, joissa on lävet silmiä ja suuta varten], heillä on kullakin kultakruunu päässään ja selvä numeronsa järjestään 1-9:ään Nannasta alkaen ylöspäin. He ovat posliininukkeja, jäsenet liikkuvia, he liikkuvat kankeasti ja konemaisesti sekä puhuvat harvaan ja kieliopillisesti, kasvojaan vähääkään muuttamatta. Näyttämö valkenee uudestaan.)

TAULUNEN. Mitä tämä on? Silmälasini on mahtaneet käydä hikisiksi. (Hän pyyhkii silmälasinsa huolellisesti, panee ne uudestaan nenälleen ja laskee hämmästyneenä numerot) 1, 2, 3, 4 j.n.e. Tämä on oikein. Lienenköhän nukahtanut kesken laskutuntia ja uneksinenko aritmetiikkaa? (Nipistää korvaansa.) Ei, kyllä olen valveella. (Osoittaa sormella kolmea oppilasta.) Floora! Melicerta! Nanna!

FLOORA. Minun nimeni ei ole Floora. Minä olen 9.

MELICERTA. Minä olen 6.

NANNA. Minä olen yksikkö.

TAULUNEN. Todellako? No, miksi teillä on kruunut päässänne?

FLOORA. Me olemme kuninkaanlapsia. Numerothan ne mailmaa hallitsevat.

TAULUNEN. Nöyrin palvelijanne! Tuo on ollut säkissä ennenkun pussiin tuli.

TUOMAS.

(Katoo.)

TAULUNEN. No, jos tuo ei ollut runoa, niin empä enää ikinä tahdo kahdeksan numeroa piirtää. Runous ja aritmetiikka (aivastaa) se on ikäänkuin tulitikkulaatikko vesilasissa. Mikä hiton mies tuo on? Hän kai kuljeksii kauppatorilla veisuja myymässä. Mutta kuulkaapas nyt, armolliset prinsessat, jotka mailmaa hallitsette, ymmärrättekö nyt paremmin quatuor speciestä (4 laskutapaa)? Laatikaa yksi luku! Esimerkiksi 27… (Numerot järjestäytyvät komennon mukaan, ja esimerkkiä voi vaihdella mielin määrin.) Oikein! No, eteenpäin… 356… 4,785… 16,293… 175,482… 8,936,475… 81.639,574… 123,456,789… Täsmälleen oikein. Kas, nämät on kokonaislukuja. Te edistytte. No, eteenpäin… joku murtoluku, esimerkiksi 5/293 — (N:o 5 asettuu tuolille noiden kolmen muun yläpuolelle.) Sekin oikein… Laskekaa yhteen 57 ja 362. (Numerot laativat luvun 419)… Onko mokomaa nähty? Mainiosti! No, vähennä siitä 174! (Numerot asettavat luvun 245.) Myöskin oikein. Kerro tämä luku 3:lla! (Numerot näyttävät 735.) Täsmälleen! Pankkineiti ei voisi paremmin tehdä. No, ja'a 735 7:lläi (Numerot näyttävät epäröiden 15.) Ei, se on hullusti. Pitää olla 105.

FLOORA. Täällä ei ole yhtään nollaa.

TAULUNEN. Mitä? Ei yhtään nollaa? Ja nollathan ne juuri mailmaa hallitsevat. Annas tänne yksi nolla! Mitä aritmetiikka on nollitta?

FLOORA. Meitä on yhdeksän numeroa, sinä olet kymmenes. Siis sinä olet nolla.

TAULUNEN. Kuuleppas nyt, prinsessa, ensiksikään ei ole tapana sinutella opettajaansa ja toiseksi ei hän ole mikään nolla oppilaittensa edessä. Mutta minäpä tiedän keinon. Eikö kaupunkimme ja koko mailina vilise nollia? (Menee ikkunaan, huutaa ja paukuttaa käsiään.) Halloh, siellä! Kaikki nollat tänne!… Saammepa nähdä, kuinka pian saamme miljoonamme toimeen.

(Numerot tekevät piirin.)

TAULUNEN. Vai niin, te tuumitte että koko laskutaidon summa on nolla?
(Nuuskaa.) Uskallanpa sanoa, niin paljon kuin kunnioitankin yhdeksää
meduusaa, että jos tämä on pilaa niin se on hävytöntä pilaa…
(Ulkoa päin kuuluu melua.) Mitä melua tämä on?

KOULUNVAHTIMESTARI. Herra maisteri! Herra maisteri!

TATJLUNEN. Mitä nyt?

VAHTIMESTARI. Koko etehinen, portaat, piha ja katu ovat täynnä ihmisiä. Tänne törmää yhä uusia, niin pitkältä kuin silmä kantaa.

TATJLUNEN. Minkälaista väkeä?

VAHTIMESTARI. Kaikenlaista, pieniä ja suuria… korkeita herroja… ylhäisiä rouvia ja neitejä… porvarillista ja huonompaa kansaa… Ne huutavat kaikki: laske meidät sisään, tarvitsemme vaan yhden numeron tullaksemme miljooneiksi!… Ei, kuulkaapas miten nuo kolistavat!

(Kovaa kolinaa ja ääniä ulkoopäin: miljooneja! miljooneja!)

TAULUNEN. Luulinpa, ettei täällä nollista puutetta tulisi, mutta nuo viheliäisen köyhät miljoonat, joilla ei ole numeroita edessään, käyvät jo liiankin julkeaksi. Käske niiden vaeltaa pankkiin!… Ei, lähetä ne rautatiehallitukseen! Me tarvitsemme miljooneja voidaksemme matkustaa Lapinmaahan.

(Vahtimestari menee. Uudestaan melua ulkona, sittemmin hiljaisuus.)

TAULUNEN. Tänään täytyy meidän tulla toimeen ilman nollia. Minä olen hyvin tyytyväinen teidän viimeiseen laskentoonne. Mikä onni, että muutuitte numeroiksi! Ja numerot eivät voi saada huonompaa arvosanaa laskennossa kuin… arvatkaas!

KAIKKI NUMEROT (kylmästi ja levollisesti). Kiitettävä.

TAULUNEN. Niin, jopa alleviivattuna. Eikö tämä ilahuta teitä niin monen vastuksen perästä? Oi rakkaat oppilaani, minä olen ylpeä teistä… te tulette menemään pitkälle… se onkin minun paras palkkani,… se liikuttaa minua kyyneliin asti.

(Hän itkee ja nuuskaa.)

FLOORA. Yksi kyynel painaa viisi seitsemättäosaa sentigrammaa.

TAULUNEN (kuten ennen). Minun ystävyyteni teitä kohtaan…

NOORA. Maksetaan 3:lla markkaa tunnilta.

TAULUNEN (kuten ennen). Sydämmeni tunteet…

MELICERTA. Sydän sykkii 80 kertaa minuutissa.

MÄRTA. Ei, se on eri tavalla. Rakkaudesta se sykki 120, vihasta 130 kertaa ja raivosta aina 140:een asti.

TAULUNEN. Mitä kuulenkaan? Arvostatteko minun kyyneleitäni sentigrammoilla, ystävyyttäni rahoilla ja tunteitani suonenlyönneillä? Millä tavoin mittaattekaan kiitollisuuttanne koulua ja velvollisuuttanne isänmaata kohtaan, tai omantuntonne todistusta?

FLOORA (kylmästi ja päättävästi). Kaikki mitä ei voi punnita, mitata tai laskea, sitä ei ole olemassa.

TAULUNEN. Mitä? Ei ole olemassa? Onneton lapsi, sinä kauhistutat minua!

NOORA. Kauhu saattaa laskeutua 40 lyöntiin minuutissa.

TAULUNEN. Voi, kun ajattelen ihania, onnellisia nuoruutenne päiviä…

ANNA. [Repliikit sopii jakaa puheliaimmille.] Päivä ja yö tekee laskettuna 24 tuntia. 1,440 minuuttia, 86,400 sekuntia ja 5 miljoonaa 184,000 tertsiä.

HANNA. Kauniin päivän sademäärä lasketaan olevan 0,0 millimetriä.

NANNA. Onnellista päivää ei voi laskea, siis sitä ei ole olemassa.

TAULUNEN. Pois, pois! Tämähän on kamalaa, tämä. Numerot kummittelevat. Missä Tuomas on? Mitenkä saan taas nuo lapsiraukat ihmisiksi?

MELICERTA. Sinä olet toivonut kerran ja saanut kerran… Plus 1 minus 1 on yhtä kun nolla. Se on vähennyslaskua. Siitä ei tule mitään jäännöstä.

TAULUNEN. Oikein, mutta hirveää! Ottakaa koko laskutaitoni, mutta (nuuskaa) näyttäkää, että teissä on hiukankaan ihmistunnetta jäljellä!

NANNA (vitkaan ja katkonaisesti ikäänkuin unissaan). Minä soisin… 2 minus 2, on noll… Minä soisin… 12 kertaa 4 tekee 48… Minä soisin… 21, jaettuna 7:llä, tekee 3… Minä soisin… plus 9… että me jälleen tulisimme ihmisiksi.

TAULUNEN (aivastaa). Prosit!

(Iso taulu aukenee ja sen kehyksissä seisoo Lucia nuorena haltiattarena ojentaen valtikkaa. Soittoa. Pimeä.)

Lucian loihtuluku.

(Kun näkymö valkenee, nähdään koulutytöt taas entisen muotoisina, iloissaan taputellen käsiään. Numerot ja kruunut ovat kadonneet.)

LUCIA. Ei, pitäkää vaan kruununne! Eikös ihminen ole luomiston kruunu?

(Tytöt ottavat kruununsa jälleen.)

NANNA. Minä näin niin hassua unta… että olin numero.

FLOORA. Niin minäkin ja sielumme oli quatuor species.

TAULUNEN. Ei tuo ollut hullumpaa, lapsi kullat… mutta kohtuus kaikessa.

MELICEBTA. Ja minä näin unta että maisteri lupasi meille kiitettävän alleviivattuna.

TAULUNEN. Lupasinko? Taisinpa kyllä. Laskitte ehkä paremmin kuin minä. Mutta kun ajattelen, että kyyneleni painavat viisi seitsemännestä sentigrammaa, että rakkaus lasketaan suonen tykytyksissä ja ystävyys markoittain ja pennittäin… Huh, kiitos olkoon sulle, hyvä haltia, että teit nuo jääkimpaleet jälleen ihmisiksi!

VAHTIMESTARI (ovessa). Täällä on yksi nolla, joka väkisin pyrkii sisään.

TAULUNEN. Emme nyt ehdi nollista huolia. Kaikki on jo laskettu yhteen ja kaikki on plus.

TUOMAS (astuu sisään koppa kädessä). Paitsi minua. Pienet lapset laskevat minun arvoni miljoonaksi. Suuret arvelevat ettei minua ole olemassakaan. Jos suuret ovat oikeassa olen minä nolla.

NANNA. Niinkuin emme tuntisi sinua, joulu-ukko! Sinä olet enemmän arvoinen kuin kaikki numerot pantuina peräkkäin; sinä olet rikkaista rikkain, koska teet niin monta onnelliseksi.

TAULUNEN. Laskekoon summan siitä kuka osaa! Ja kuitenkin hän on todellisin todellisuus.

TUOMAS (Nannalle). Lasketko minun arvoni niin suureksi, herttaisin pikku ykköseni? No valitse kopastani kauniinta mitä löytää voit… sinä ja te muut numero raukat. (Hän tarjoo koppaansa kaikille.) Emmekö nyt viettäisi muijani nimipäivää?

KOULUTYTÖT (kuten kappaleen alussa). Rakas maisteri…

TAULUNEN. Vai niin. Joko nyt taas soi tuo vanha laulu? Oli aika jolloin minua sinuteltiin ja sanottiin että olin nolla. Viettää Luciaa? Niin sen teemmekin niin että joulukuusi helisee. Kuinka ei noin mainiot numerot viettäisi Luciaa?

LUCIA HALTIA (sillä aikaa kuin tytöt ryhmittyvät numerojärjestykseen ja Tuomas viimeiseksi nollana).

(Lucian juhla alkaa esiriipun ollessa ylhällä ja joulu-ukko jakelee lahjojaan.)