PRINSESSA RUUSUSEN NÄYTELMÄN ALKUNÄYTÖS.
(Kts, 4:ttä kirjaa Lukemisia Lapsille.)
Taustana punertava aamurusko. Korotetulla lavakkeella istuu puoliympyrässä haltiat Sulotar, Koitar, Päivätär, Tähdetär, Kuutar, kehräten värttinöillä, joista kultalankoja lähtee yhtyen Valottareen, joka istuu vähän alempana puoliympyrän keskikohdalla Lähinnä taustaa istuu Tuonetar vaipuneena lukemaan avattua Kohtalon kirjaa.
VALOTAR.
Kotomme on tarun maailmoissa
Ja Untoloissa,
Keväisen taivahan hattaroissa,
Kotoisen onnelan valkamoissa.
Olemme luonnon sulottareita,
Kukattareita,
Suvettareita.
Ikuinen meillä on nuoruutemme,
Me liitelemme
Ja laulelemme
Vaan iloksemme.
Majamme loitoll' on sinisalo
Ja ikivalo.
Ja harvoin sieltä
Haluttaa mieltä
Maan päälle tulla,
Miss' ihmisviisaus pilkkasuulla
Häväisee kaiken, mik' oudoksuttaa,
Elämän tenholla kirkastuttaa.
Mut missä viihtyvi joku vielä
Jumalan mailmassa lapsen miellä,
Siell' ilon suomme
Ja valon tuomme
Ja kuvat korkeat lialle luomme,
Syviä syntyjä uhkuvat,
Joit' eivät ymmärrä viisahat…
Viluhun luovat ne lämpimän,
Valoa yöhönkin synkkähän.
Kuin kesäpäivä länteen laskiessaan
Säteistä kehrää kultarihmoja
Ylhäällä maasta pilvein purppuraan,
Niin mekin kultalangoin kehräämme
Armoisat antimemme ihmisille.
Yks saamiansa mainii sattumaks,
Voitoksi toinen, kolmas ansioksi;
Me, joita ikivoipa sallimus
Sääs elon menoa langoill' ohjaamaan
Hienoilla, joit' ei tunne, ei näe silmä,
Tiedämme: joka olion onni kiintyy
Ylä-ilman vienon valosäikeihin.
Jos lanka katkeis, avaruuden kaarros
Ja luonnon sointu, hyvän elinvoima,
Totuuden yhdysside, oikeuden
Tie suora, kauneuden aaltoviivat,
Maailman pylväät kaikki raukeis, kaikki
Kotiinsa ylhäiseen taas palajais.
Siks kehräilemme ajan alust' asti
Me lakkaamatta ajan loppuhun
Kultaista lankaa synkän siskon vieress',
Jok' osakseen sai hirmuvallat yön.
Nyt, valottaret, seisköön kehrinpyörä
Sen tuokion, min merten lasipinta
Säteillen keinuu alla auringon,
Ja sanokaatte, mitä kehräilette?
SULOTAR.
Mä kehrään oikeutta.
KOITAR.
Mä kehrään totuutta.
PÄIVÄTÄR.
Mä kehrään kauneutta.
KUUTAR.
Mä kehrään voimaa.
TÄHDETÄR.
Mä kehrään elämää.
VALOTAR.
Ja lankanne ne liittyvät kaikk' yhteen
Minussa, joka kehrään rakkautta.
Jos päällä maan ois olentoa, johon
Hyvyyden maisen kaikki langat yhtyis,
Kuin virrat mereen, oi kuin lähell' oisi
Hän perikuvaa, alkulähdettänsä,
Ylintä hyvää, täydellisyyttä,
Jost' tääll' on kaikki paljas heijastus!
TUONETAR (katsahtamatta ylös.) Turhuutta vaan!
VALOTAR. Vaan eikös ihminen oo Luojan kuva?
TUONETAR (kuten ennen.) On — irvikuva!
VALOTAR.
Useissa rinnoiss' elää yksitellen
Lahjamme. Lausukaatte, valon lapset.
Moniko maan pääll' lempii oikeutta?
SULOTAR. Viissataatuhatta.
VALOTAR. Moniko totuutta?
KOITAR. Kakssataatuhatta.
VALOTAR. Moniko kauneutta?
PÄIVÄTÄR. Pian sata miljoonaa.
VALOTAR. Moniko voimaa?
KUUTAR. Viissataa miljoonaa.
VALOTAR. Ja elämää? Ne voitko laskea?
TÄHDETÄR. Kakstuhat miljoonaa… oi kaikki! kaikki!
VALOTAR.
Siis elon sai ja eloa rakastaa
Kakstuhat miljoonaa — no näistä nyt,
Niin laskin, elää satatuhatta
Rakastain ihan ilman itsekkyyttä.
Yön synkän tyttö, kuuletkos sa sen?
Ykssatatuhat itsekkyydettä!
Nyt oivallatko, millainen se oisi,
Ken omikseen sais kaikki lahjamme?
TUONETAR (katsahtaa ylös.)
Jos valo-antimenne kaikki mahtuis
Samahan rintaan, sotisivat varmaan,
Kuin ristituulet samall' ulapalla.
Näin oikeus ruhjois rakkauden rikki,
Elämää hurja voima vainois, totuus
Pois pyyhkis kauneudelt' ihomaalin.
Sodassa luonnon vallat riehuvat,
Ei hengen lahjat sovi keskenään.
On sota eikä sopu tomumaassa.
VALOTAR.
Todellisuus tään riidan ratkaiskoon.
Maan taimist' ottakaamme hennoin, nuorin,
Jon viattomuutt' ei samentanut vielä
Oo vajavuuden tomunhiukekaan,
Laps' elon taisteluun juur' syntynyt.
TUONETAR.
Laps' ompi taivaan. Laps' on rauhoitettu.
Sit' ei saa luonnon voimat koskettaa,
Ei tuli polttaa saa, ei vahingoittaa
Saa ilma, vesi, maa.
VALOTAR.
Ei vahingoittaa,
Vaan äidin hellyydellä hoidella
Sit' elpymään.
TUONETAR.
Kielletty meilt' on kaikki,
Mi tähdätä vois näihin luomiston
Ja korkeamman vallan valikoimiin.
VALOTAR (selaillen Kohtalonkirjaa).
Ma muistan hämärästi, että kerran
Tapahtuu poikkeus… Täss' on se, yötär!
Täss' oikealla, sivu seitsemäs
Näin sanoo: prinsessa tän' yönä syntyy,
Jost' elämän ja kuolon vallat käyvät
Keskensä kiistaa. Kaikk' on ennustettu.
Alussa aikain korkeampi valta
Tään taistelumme nähden ennalta
Koitteeksi sääsi ihmislapsen meille.
Tään lapsen kohtaan koetelkaamme
Siis yhtyneinä lahjojamme!
TUONETAR (tarkastaen kirjaa).
Syntyikö kerran mykäst' yöstäkin
Siis ihmislapsi, jot' ei voita tuoni,
Ei ylhäisinten lahjain viettelys?
Niin kirjoitettu on… No koettakaamme!
Mut taistelutta en mä väisty suinkaan;
Jos väistynkin, niin väistyn aiaks' vain.
Ja palaan taas, kun joutuu hetkeni.
Miss' on se valikoitu, yöllä luotu,
Tuo kaiken saapa, kun muut osan saa?
VALOTAR.
Kuninkaan linnass' — täält' ei kaukana.
Kun aurinko nyt nousee ulapalta
Ja tähtisoihdut sammun taivahalla
Ja toivollisna syntyy aamuhetki,
Niin Ruusukille alkaa elon retki.
Siis toimeen, luonnon immet armiaat!
Lahjanne parhaat hälle laatikaat!
Nyt aistimailma vaihtuu tarun-taikaan
Ja ikihenget astuu alas aikaan,
Pimeys ja valo alkaa taistelon;
Vakainen yö ja päivä huoleton
Ne kohtaavat nyt toisensa
Tään Ruusulapsen kehdolla.
