DAVID JA GOLJAT,

Seikkailu.

Henkilöt:

Näkyy vehreä niitty israelilaisten ja filistealaisten leirin välillä.
Etupuolella muutamia puita.

Saul ja Abner tulevat eri tahoilta.

Saul. No, mitä kuuluu, Abner? Eikö kukaan minun sotilaistani uskalla taistella Goljattia vastaan?

Abner. Ei, herra kuningas. Ei kukaan uskalla lähteä sellaista hirviötä vastaan, jonka keihäskin on kolmatta syltä pitkä. Huomatkaa, herra kuningas, että tavallinen mies ei ylety edes hänen miekankahvaansakaan.

Saul. Totta, Kidronin ojain kautta! minä en ole tällaista häväistystä vielä ikänäni kärsinyt! Minun översteilläni ei ole sen vertaa rohkeutta rinnassaan kuin millä kuormapojan repaleella hyvänsä, ja minun kapteenini ja luutnanttini ansaitsisivat selkäsaunan joka mies. Neljäkymmentä päivää on nyt jo tuo filistealainen yllytellyt meitä, eikä koko minun sotajoukossani ole ainoatakaan ritaria, joka uskaltaisi astua miekan, keihään ja kilven kanssa tuota vihollista vastaan.

Abner. Se on rangaistus meidän ylpeydestämme. Meidän täytyy nöyrtyä filistealaisten alamaisuuteen, ett'eivät he meitä kokonaan tuhoa.

Saul. Ei niin kauan, kuin minä olen kuningas ja jaksan kantaa miekkaa sivullani. Minä itse astun taistelemaan Israelin puolesta.

Abner. Mitä aiotkaan, herra kuningas! Sinä olet vanha ja voimaton; Goljat voisi pistää sinut keihääsensä kuin poika nauriin puikkoonsa.

Saul. Kas, tuossa tulee hän uudestaan, se pitkä roikale, meitä ärsyttämään. Se roisto! Minä olen aivan tukehtua kiukusta.

Abner. Väistykäämme vähän syrjemmäksi.

Menevät.

Goljat, sittemmin Saul ja Abner.

Goljat. Kuulkaas, Israelin miehet, missä te piileskelette, pelkurit raukat? Eikö täällä ole yhtään ainoata, joka uskaltaisi koetella voimia minun kanssani? Neljäkymmentä päivää olen minä jo seisonut joka aamu ja ilta tässä niityllä odotellen vastustajaa, mutta ei kellään ole ollut rohkeutta nähdä edes minun partaanikaan. Mitä pitää minun oikeastaan ajatella teistä, Israelin lapset. Te olette kaikki tyyni kuin varikset aidan seipäissä: kun minä vain paukautan käteni yhteen, tulee teille kiire lentää maihin matkoihinne. Nälkäisiä koiranpentuja te olette; kyllä minä kuulen teidän haukkua räkyttävän, kun käännän teille selkäni, mutta kun polkasen jalkaa ja sanon: makaamaan! ryömitte te nelin kontin piiloon pensaihin. Menkää kotiinne, Israelin miehet, ja pukeutukaa hameihin ja yömyssyihin sekä ruvetkaa neulomaan sukkia ja keittämään puuroa, niin teette edes jotakin hyötyä, ettekä ole täällä vastuksina kilpinenne ja kypäröinenne parempain tiellä! (Kuuntelee.) Ei kukaan vastaa! Astunpahan kerran tämän niityn ympäri, ja kun ensi kerran palaan, onkin se viimeinen kerta. Jos ei silloin ketään tule taistelemaan, huudan minä Danista Bersabaan asti, että koko Israelin kansa on pelkkiä raukkoja ja että yksi ainoa filistealainen on parempi kuin kymmenen tuhatta israelilaista. Eespäin, mars!

Hän menee. Saul ja Abner tulevat.

Saul. Ei, Abner, nyt minä en enää jaksa hillitä mieltäni. Mene leiriin ja huudata, että ken tahtoo taistella Goljattia vastaan ja surmata hänet, hänelle minä annan vaimoksi tyttäreni, prinsessa Mikalin, ja hän on oleva minun poikani sekä korkein mies minun jälkeeni koko valtakunnassa.

Abner. Se on tapahtuva, herra kuningas!

Menee.

Saul yksin, sitte David.

Saul. Ei pidä enää tapahtuman, että tuo pitkä roikale häpäsee meitä. Tosinhan minun käteni ovat hiukan kankeat ja jalkojani kiusaa leini; mutta jos ei kukaan minun väestäni lähde taistelemaan, niin lähden minä niin totta, kuin olen kuningas ja kannan kruunua päässäni. Mutta mikä poikanen tuolta tulee niityn takaa?

David yllä leijonantalja, olkapäältä nauhasta riippumassa reppu ja kädessä linko. Hyvää päivää, herra sotilas! Tiedätköhän sanoa minulle, mistä tapaisin veljeni Eliabin, Abi Nadabin ja Samman, jotka palvelevat täällä kuninkaan sotaväessä?

Saul. Kukas sinä olet ja mitä sinulla on asiaa?

David. Olen David, Isain poika, ja isäni lähetti minut tänne tuomaan veljilleni tuoretta leipää ja juustoa.

Saul. Sinäpä näytät minusta reippaalta pojalta. Osaatko sä muutakin kuin juosta toisten asioita?

David. Osaan minä paimentaa lampaita, soittaa harppua ja vähän käyttää linkoa.

Saul. Hyvä on. Mene tuonne leiriin, niin tapaat siellä veljesi.

David menee, mutta kääntyy takaisin. Tiedätkö, herra sotilas, sanoa, mitä tuo pitkä filistealainen tuolla niin ylvästellen kävelee niityllä? Hän minusta näyttää varsin sopivalta korvapuustitella.

Saul. Mitäs se sinuun koskee, pikku poika?

David. Eipä juuri mitään. Minua vain niin erinomaisesti himottaa kiskaista häntä vähän parrasta.

Saul. Voi, poika parka, eivät paremmatkaan miehet kuin sinä uskalla häntä edes katsoakaan. Sen pitkän miehen nimi on Goljat, ja hän on nyt jo neljäkymmentä päivää ärsyttänyt meitä, mutta ei kukaan uskalla mennä taistelemaan.

David. Sepä on suuri häpeä. Ell'ei kukaan muu anna hänelle selkään, niin minä annan.

Saul. Sinäkö?

David. Niin, miksikä en? Tulihan tässä eräänä päivänä leijona ja sieppasi minun laumastani lampaan. Ohoh, ajattelin, olisitpa voinut jättää tuon tekemättä. Minä juoksin leijonan jäljestä, otin sitä kiinni parrasta ja kaadoin sen maahan. Ja tässä on sen leijonan turkki minulla palttona. Eiköpähän mies, joka on ottanut leijonaa parrasta, voi ottaa parrasta yhtä filistealaistakin?

Saul. Oletpa sinä reipas poika; sinä minua miellytät. Mutta mitäs kuningas siitä sanoisi?

David. Kuningas sanoisi: kiitos sulle, kunnon David; hyvin teit, kun voitit sen kerskailijan.

Saul. No niin, minä olen kuningas, ja jos ei kukaan muu uskalla, niin saatathan sinä koettaa.

David. Ohoh, oletko sinä itse kuningas? Minä en ole koskaan ennen nähnyt kuningasta.

Saul. Jos surmaat filistealaisen, niin minä annan sinulle vaimoksi tyttäreni Mikalin, ja sitte saat soitella minulle harppua.

David. Kiitoksia paljon, herra kuningas. Mutta en minä osta sikaa säkissä. Ennenkuin minä otan vaimon, tahdon nähdä, miellyttääkö hän minua.

Saul. Tuollahan hän tuleekin minun sotapäällikköni Abnerin kanssa.

Saul. David. Abner. Mikal.

Mikal. Onko totta, kun sanotaan sinun, isä hyvä, aikovan taistella Goljattia vastaan.

Saul. Saammepahan nähdä, hyvä lapsi.

Mikal. Rakas isä, älä suinkaan mene taistelemaan sitä rumaa partamiestä vastaan! Minä tulin niin levottomaksi sinun tähtesi, että kiiruhdin tänne rukoilemaan, että olisit varovainen. Hyvä, rakas isä, älä mene taistelemaan.

Saul. Oleppas vaiti, pikku hupakko; kuulkaamme, mitä Abnerilla on sanomista.

Abner. Herra kuningas, minä olen tehnyt, niinkuin sinä käskit, mutta ei kukaan huoli lähteä taistelemaan. He sanovat kaikki, ett'eihän kukaan voi taistella sellaista sotilasta vastaan, jonka keihäs on paksu kuin kangastukki.

David ottaa maasta kiven ja pistää sen reppuunsa.

Saul. Mitä sä teet, David?

David. Enpä juuri mitään, herra kuningas. Löysin vain oivallisen linkokiven.

Saul. Kuuleppas, Abner. Kosk'ei kukaan muu tahdo taistella, niin taistelkoon tämä poikanen. Vai mitä, David?

David katsoo hetkisen Mikalta. Kyllä minä taistelen, herra kuningas.

Abner. Tuoko pikku poika menisi taistelemaan Goljattia vastaan?

Saul. No, ken on kaatanut leijonan, voinee toki vähän rinnustella yhden filistealaisenkin kanssa.

Abner. Enpä ole vielä mokomaa kuullut!

Mikal. Vai niin, onko sinun nimesi David ja oletko sinä niin urhollinen poika? Minua miellyttää, että pojalla on rohkeutta rinnassa. Mutta David parka, jospa hän vain ei surmaisi sinua!

Saul. David saakoon minun sotapukuni.

Sovittelee Davidille kypärän, kilven ja miekan.

David yrittää astua, mutta ei jaksa; riisuu nauraen Saulin aseet. Ei, herra kuningas, tämä ei mitenkään käy päinsä, en minä ole tottunut tällaisiin koristuksiin. Antakaa minun mennä sellaisena, kuin olen, ainoastaan linkoineni ja kivineni, niin tulen toimeen paljon paremmin.

Saul. Tee miten tahdot, mutta syytä itseäsi, jos hän halkasee sinut kuin morajuuren.

Abner. Kyllä poika on hulluna.

Mikal. David, David, minun sydämmeni sykkii! Jos hän sinut surmaa, ei minulla ole koskaan enää iloista hetkeä!

David. Jos hän surmaa minut, pikku prinsessa, niin testamenttaan minä sinulle harppuni. Kun sitä soittelet, niin minun henkeni suhisee sen kielissä ja kertoo sinulle: muista Davidia, Isain poikaa, joka kuoli nuoruudessansa Dammimin laaksossa filistealaisen Goljatin miekkaan!

Mikal. Ja silloin Mikal itkee siniset silmänsä punaisiksi, ja hänen kyyneleensä putoilevat Davidin harpunkielille, kunnes ne sulavat.

Saul. Ei, lapset, lakatkaa jo, minunkin sydämmeni alkaa pehmitä, eikä nyt ole aikaa ujeltaa. Tuollahan jo Goljat näkyykin palaavan tänne päin. Me muut nyt siirtykäämme vähän syrjemmälle katselemaan taistelua! Rohkeutta, David!

Mikal. Jää hyvästi, David!

David. Hyvästi, prinsessa!

Abner. Pois ja pian! Goljat tulee!

David. Goljat.

Goljat alussa huomaamatta Davidia. Nämä israelilaiset eivät ole sen arvoiset, että minä kuluttaisin kenkiäni täällä mättäikössä heidän tähtensä. Asekan hirvet ja Bitoon jänikset ovat sankareja heidän rinnallaan. Minun kärsivällisyyteni on loppunut ja minä kuulutan heidän häpeänsä ympäri koko maailman.

David. Maltahan vielä vähän, herra Goljat. Onpa tässä yksi, jolla on vähä tekemistä sinun kanssasi.

Goljat katselee häntä kummastellen. Mitä pikku itikka sinä olet, kun uskallat puhua minulle lankeamatta polvillesi ja rukoilematta minua säästämään henkeäsi?

David. Minä olen David, Isain poika, Betlehemistä, enkä minä ole tullut lankeamaan polvilleni sinun eteesi, vaan taistelemaan.

Goljat nauraen niin, että vatsaansa pitelee. Ha ha ha, ho ho ho, hi hi hi… ei, mene matkoihisi, minä, minä nauran itseni kuoliaaksi, ja olisipa vahinko minun laisestani miehestä. Ho ho hoi, oi oi! minä menehdyn.

David äreästi. Naurapahan varovasti, pitkä roikale ja sivalla miekkasi. Saammehan nähdä, kumpi meistä viimeksi nauraa.

Goljat yhä nauraen. Malta, minä en jaksa enää, minä säästän henkesi, itikka, jos vain menet tiehesi. Totta tosiaan, jos elän tämän hauskuuden ohi, syön minä varmaankin koko harjan aamiaisekseni, sillä naurusta sanotaan tulevan hyvän ruokahalun.

David. Niin, jos elät tämän hauskuuden ohi.

Goljat. Mitä nyt? Luulenpa itikan rupeavan surisemaan vielä kotkan nokassakin. Katsos tarkkaan minua. Kuinkahan pitkäksi minua luulet?

David. No, onhan sinulla pituutta noin kuusi kyynärää ja kämmenen leveys. Se ei paljoa merkitse.

Goljat. Vai ei. Ja mitä luulet minun panssarini painavan?

David. Noin viisituhatta vaski-sikliä. Vaan ei sekään merkitse mitään.

Goljat. Entä rauta minun keihäässäni, paljonko se painaa?

David. Noin kuusisataa sikliä. Mitä minä huolin sinun panssaristasi ja keihäästäsi?

Goljat. Sepä olisi ihme. Olenko minä sitte koira, että tulet minua vastaan keppi kädessä?

David. Et olekaan; mutta sinä luotat pituuteesi ja voimaasi ja aseihisi, vaan minä luotan Israelin Jumalaan.

Goljat. Sepä lienee köyhä Jumala, kun hänellä ei ole parempia miehiä lähettää minua vastaan kuin sinut. Laskeudu heti maahan palvelemaan meidän jumaliamme Astarotia ja Baalia, niin minä vain kuritan sinua vitsalla ja päästän sinut menemään.

David. Eikö ole niin sanottu, että jos minä surmaan sinut, saa minun kansani hallita sinun kansaasi? Mutta jos sinä voitat minut, pitää Israelin palveleman filistealaisia.

Goljat. Niin on sanottu. Ja koska sinä, mulikka, välttämättömästi tahdot, niin pistänpähän sinut keihääseni ja hakkaan sinut ruoaksi kanoille filistealaisten kaupungissa Ekronissa.

David. Ja minä otan sinun pääsi, vaan jätän suunnattoman ruumiisi korppien ruoaksi, kun olet häväissyt Israelin Jumalaa.

Goljat. Astarot ja Baal! Astarot ja Baal! Varo, muurahainen, mahtavaa kättäni!

    Heittää Davidia keihäällä, mutta David hypähtää
    syrjään sen tieltä.

David heilutellen linkoansa. Katsokaammepas, auttavatko jumalasi sinua Israelin Jumalaa vastaan.

Heittää kiven. Goljat kaatuu.

Goljat kuolemaisillaan. Voi minua… Kyllä osasit hyvästi. Sinun Jumalasi on suurempi minun jumaliani… Hyvästi, Ekronin ylpeät muurit… filistealaisten sankari on kaatunut… minun kansani pitää palveleman Israelia… minä kuolen…

David. Kuoleva Goljat. Saul. Mikal. Abner.

David vetää Goljatin miekan ja polkee häntä niskalle. Voitto! Voitto Israelille!

Saul. Voitto! Voitto ja ihme! Paimenpoika on voittanut kaiken filistealaisten voiman!

Abner. Onko tuo poika loitsittu! Enhän oikein voi uskoa omia silmiäni!

Mikal. David, David on voittanut! David on meidän pelastajamme. David on uskollisin poika koko Israelissa!

Saul. Ylistys ja kunnia Davidille, Goljatin voittajalle! Hän saa palkaksensa minun tyttäreni sekä kultaistuimen minun istuimeni viereen.

Abner. Koko Israelin kansa on kantava häntä kilvillänsä, ja huilut ja rummut ilmoittavat hänen kunniansa Danista aina Bersabaau asti.

Mikal. Israelin tyttäret kylvävät ruusuja ja myrttejä hänen tiellensä, ja Mikal sitoo vehreän seppeleen hänen tummien kiharainsa peitoksi. Isäni ja kuninkaani, katsos, sotilaasi rientävät suurin joukoin julistamaan Davidin kunniaa.

Monta ääntä näyttämön takaa. Kunnia, kunnia Davidille, Isain pojalle, Israelin pelastajalle!

Saul synkästi ja ajatuksissaan. Enkö minä ole heidän kuninkaansa, ja nyt he antavat kaiken kunnian tälle poikaselle!

Äänet kuin äsken. Kunnia, kunnia Davidille. Isain pojalle, Israelin sankarille!

Saul hiljaa. Tuo poika tulee vaaralliseksi…

Äänet kuin äsken. Kunnia, kunnia Davidille, Isain pojalle, joka kerran on tuleva Israelin kuninkaaksi!

Saul vielä hiljemmin. Tämän pojan pitää kuoleman.

David laskee maahan Goljatin miekan, paljastaa päänsä ja puhuu nöyrästi. Israelin kansa, mitä sanoja minä tässä kuulen teidän suustanne! Ettekö tiedä, että minä kukistin tämän filistealaisen Jumalan voimalla enkä omallani? Jumala yksin on kyllin väkevä kukistamaan mahtavain ylpeyden, mutta David, Isain poika, on vain köyhä paimenpoika, joka ei mitään voi itsestään. Sentähden kunnia, kunnia Israelin Jumalalle, joka on pelastanut kansansa!

Kaikki. Kunnia, kunnia Israelin Jumalalle, joka on pelastanut kansansa!

David Saulille. Nyt voit ottaa henkeni, jos sen katsot hyväksi.

Saul taluttaen hänen luoksensa Mikalin. En minä tahdo henkeäsi, vaan rakkauttasi ja harppuasi. Ota tyttäreni, jos hän on kyllin hyvä Israelin paraimmalle pojalle. Ja soittele joskus minullekin, David!

Mikal. Oletko niin hyvä, että otat minut, David?

David. Niin, otanpa sinut niin totta, kuin ei kukaan vielä tätä ennen ole lingollansa rikastunut.

Abner. Filistealaiset pakenevat joka taholle!

Saul. Israel voittaa!

Kaikki. Kunnia, kunnia, Israelin Jumalalle!

Esirippu laskeutuu.