PUNAINEN TUPA.

Aina ja Ruusu leikkivät vehreällä kentällä maantien varrella.

Aina. Tänäänhän on toukokuun ensi päivä. On niin erittäin hauskaa. Katsos tuota kirkasta hopearahaa! Sen sain tänään mummoltani.

Ruusu. Juuri samanlaisen sain minäkin isältäni.

Aina. Mitäs me nyt niillä ostamme?

Ruusu. Niin, mitäs ostaisimmekaan? Ehkäpä piparkakkuja, vai mitä?

Aina. Taikka sokurisia tippaleipiä. Niitähän aina syödään toukokuun ensi päivänä.

Ruusu. Ja vähän simaa. Sillä siitä kasvaa ydintä luihin.

Aina. Maltahan, minä tiedän, mitä teemme. Me ostamme tuon pienen punaisen tuvan tuolta maantien varrelta. Siinä me sitte yhdessä asumme, Ruusu.

Ruusu. Niin me teemme ja muutamme siihen jo huomenna.

Aina. Enpä tiedä, ehdinkö minä huomenna. Minulla on niin pitkät läksyt, ja nukkienikin pitää saada uudet kesävaatteet. Mutta ehkä ylihuomenna.

Ruusu. Niin, ylihuomenna. Ja sitte me ostamme kumpikin pikku lehmän.

Aina. Ja pikku vasikan kumpikin.

Ruusu. Sitte me lypsämme lehmiä.

Aina. Ja siivilöimme maidon pyttyihin. Mutta pitää meidän saaman kahvikermaakin.

Ruusu. Tietysti. Me kutsumme isän ja äitin ja molemmat mummot kahville.

Aina. Ja silloin meillä on äsken kuivattuja korppuja. Niitä me ostamme leipurista.

Ruusu. Ei; kuulehan, me paistamme niitä itse. Onkohan siellä leivintupaa?

Aina. No, jospa ei ole, niin paistamme kyökissä. Me hankimme kumpikin oman pikku taikinapytyn ja alustamme taikinan itse.

Ruusu. Ja leivomme kakkuset vähillä jauhoilla. Ja sitte paistamme ne.

Aina. Mutta ensin pitää niiden nousta.

Ruusu. Niin, ensin pitää niiden nousta. Ja vähän näkkileipää paistamme myöskin. Sen koristelemme ja pistelemme itse, vai mitä arvelet?

Aina. Tietysti. Ja me kirnuamme voita kermasta. Kyllä minä osaan kirnuta.

Ruusu. Osaan minäkin. Minä sain pienen punaiseksi maalatun kirnun joululahjaksi. Mutta jospa vain ei olisi hiiriä kyökissä.

Aina. Meidän pitää hankkia pikku mirri.

Ruusu. Ja pieni koira; sen me ristimme Pikuksi ja panemme sille kaulaan punaisen nauhan.

Aina. Kummankin pitää meidän hankkia oma kanansa ja oma kukkonsa. Kun saamme munia, paistamme lättyjä ja kutsumme vieraita lätyille.

Ruusu. Mutta tiedäppäs, Aina, ei käy mitenkään päinsä pitää kahta kukkoa. Ne tappelevat hirveästi.

Aina. No, sitte lienee parasta, että hankimme vain yhden: mutta sen sijaan hankimme kananpoikasia ja muutamia ankkoja.

Ruusu. Kuulepas, meidän pitää välttämättä saada muutamia kyyhkysiä, ne ovat niin kauniit ja kesyt. Jospa vain haukka ei niitä veisi!

Aina. Ei vie, silloin Frans ampuisi sen jousipyssyllään. Mutta pitäisihän meillä olla hevonenkin. On niin hauska ajella.

Ruusu. Vaan kukapas sitä hoitaisi?

Aina. No, se tietysti on renkien asia. Mitäs arvelet, pitäisikö meillä olla pässikin?

Ruusu. Minä pelkään pässiä. Eiköhän riitä, jos meillä vain on muutamia pikku lampaita?

Aina. Ja pikku porsas. Hän saa syödä likaämpäristä.

Ruusu. Entä sitte, kun porsas kasvaa suureksi?

Aina. Sitte teemme siitä sylttyä. Minä syön mielelläni sorkkasylttyä.

Ruusu. Millaiseksi sisustamme sitten tupamme?

Aina. Hyvin sieväksi. Talvella ruudukkaat matot ja kesällä katajanhavut lattialla. Neljä tuolia ja pöytä, kaksi piironkia ja sänky. Tietysti me makaamme samassa sängyssä?

Ruusu. Tietysti. Mutta kuka meitä herättää aamusilla?

Ruusu. Kukkohan sen tekee, sisko kulta! Ja sitten me keitämme itse kahvimme. Emme me piikaa tarvitse. Sanoohan isä aina minua äitin piiaksi.

Ruusu. Uutta, Aina, ei ole hauskaa pestä lattiaa. Ja kuka pesee vaatteemme?

Aina. Ne me lähetämme kotiin isoon pesuun. Ja kyllähän Stiina pesee lattian.

Ruusu. Vaan mistä saamme ruokaa?

Aina. No hyvä Ruusu, etkö nyt tuota ymmärrä, että me ostamme ruokaa ja sitte itse keitämme.

Ruusu. Vaan mistähän saamme rahaa millä ostaa?

Aina. Niin, mistä saammekaan rahaa? Maltappas kun ajattelen. Me teemme luutia ja vastoja ja myömme kaupunkiin.

Ruusu. Riittääköhän se?

Aina. Tietysti se riittää. Ja voimmehan sen lisäksi opettaa pikku lapsia lukemaan.

Ruusu. Mutta silloin voi sattua, että ne ovat laiskat ja vallattomat.

Aina. No, pidämme sitä varten varalla vitsat uunin solassa. Siitä tulee hauskaa.

Ruusu. Tuleeko hauskaa vitsan antamisesta?

Aina. Ei, vaan luettaa pieniä lapsia. Ja kiltit lapset saavat leikitellä meidän nukeillamme. Nukkekaapin otamme mukaan.

Ruusu. Kyllä. Ja joka pyhä käymme kirkossa.

Aina. Mutta kun sataa ja on ruma ilma, luemme saarnan kotona.

Ruusu. Ja sitten iltapäivällä tulevat ne kaikki meille: sinun isäsi ja minun isäni, sinun äitisi ja minun äitini, molemmat mummomme ja Mimmi ja Anni ja Eliina ja koko konkkaronkka.

Aina. Niin, siitä tulee oikeat pidot. Meidän on varustettava lihamylly.

Ruusu. Ja kakkupannu. Kuuleppas, minä osaan tehdä leivoksia.

Aina. Taikka myöskin paistamme torttuja. Panemmeko Lasten kuvalehteä ja Sirkkaa [lasten sanomalehtiä] torttupaperiksi?

Ruusu. Eikö se olisi pahoin tehty?

Aina. Ei, emme me niitä ota, ne ovat niin hauskat lukea.

Ruusu. Niin ovat. Kuules, me paistamme torttuja "sodalla"; suuret sanomalehdet ne juuri siihen kelpaavat. Meidän pitää myöskin hankkia mansikoita ja maitoa.

Aina. Taikka vaapukoita ja maitoa. Ja mustikkakreemiä ja puolukkapuuroa ja mesimarjahilloa ja muuramia. Kyllä minä osaan laittaa hyvää ruokaa.

Ruusu. Ja minulla on nukkien kokkikirja. Sitä paitsi laitamme lintupaistia gurkkujen kanssa.

Aina. Ja tuoretta lohta spenaatin kanssa. Vai otammeko sen sijaan munia?

Ruusu. Ja retiisejä ja punajuurikoita ja persiljaleivoksia. Emmehän huoli lihasopasta?

Aina. Emme, keitämme vain rusinasoppaa, ja panemme siihen hyvin paljon rusinoita.

Ruusu. Siitä tulee oikein hauskaa!

(Kaksi köyhää lasta tulee pitkin tietä ja pysähtyy leikkikentän kohdalle.)

Aina. Nuo varmaankin mieluisemmin söisivät lihasoppaa. Kysykäämmepäs heiltä. Mitä te söitte tänään päivälliseksi?

Köyhä poika. Emme me ole syöneet päivällistä.

Ruusu. No, mitä sitte söitte aamiaiseksi?

Köyhä tyttö. Emme me ole syöneet aamiaistakaan, pikku mamseli.

Aina. Mutta sehän on kauheata. Ehkä että ole juoneet edes kahviakaan leivän kanssa?

Poika (kummastuen). Kahviako?

Tyttö. Emme me ole koskaan nähneetkään kahvia, pikku mamseli.

Ruusu. No olettehan ainakin syöneet maitoa vehnäkorppujen kanssa?

Poika. Eilisiltana saimme leipäpalasen tuolta kylästä.

Aina (katsoen Ruusua). He ovat eilisiltana syöneet kuivaa leipää!

Ruusu (katsoen Ainaa). Ja me tässä mietiskelemme kaikkea hyvää, mikä vain paraiten maistuisi!

Aina (pojalle). Kas, tästä saat rahani, ostakaa itsellenne leipää!

Ruusu (tytölle). Ota sinä minun rahani ja ostakaa sillä maitoa!

Köyhät lapset. Jumala siunatkoon teitä, pikku mamselit!

(He astuvat iloisesti edelleen).

Ruusu. Mutta mitenkä nyt käy punaisen tupamme?

Aina. No, kyllä me kuitenkin kerran saamme tuvan. Minä luin raamatusta, että ken antaa köyhille, hän lainaa Jumalalle. Kyllä sen Jumala takaisin maksaa.